Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Vastavalmistunut teologi: ”Viisas pastori elää lähellä Jumalaa ja lähellä ihmistä”

 

Teologi Elina Kiilin vapaa-aikaan kuuluu urheilua. Hän on ”nostanut tuhkasta” Ylöjärven Pallon lentopallotoiminnan ja ottanut tyttöjen ryhmiä valmennukseensa. Kuva: Erja Taura-Jokinen

Tamperelainen Elina Kiili valmistui neljässä vuodessa maisteriksi. Nyt lasten ja nuorten parissa viihtyvä kesäteologi nauttii leirielämästä Hämeenkyrön seurakunnassa.

Lukioaikoina ystävä tuumasi, että Elina Kiili sopisi papiksi. Ajatus työstä hengellisten asioiden parissa alkoi vetää puoleensa niin, että ylioppilasvuoden koittaessa päätös oli varma.

En pitänyt teologian opintoja Helsingin yliopistossa vaikeina. Oli helppo edetä ja tehdä valintoja, kun tiesi tahtovansa seurakuntapapiksi.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Työnhaun hän aloitti puolisen vuotta ennen valmistumistaan.

– Pappisvihkimyksen saadakseen teologian maisterilla pitää olla työpaikka puoleksi vuodeksi. Joihinkin hakemuksiini kirjoitin, että olen valmis tulemaan myös kesäteologiksi. Se tärppäsi.

Ennen Hämeenkyröä Elina on ehtinyt saada tuntumaa seurakuntaelämään mm. Parkanossa, Tampereella ja Orivedellä.

– Olen saanut hoitaa tehtäviä monipuolisesti, mistä olen tosi kiitollinen. Sitä kautta olen saanut oppia paljon.

Teologian opiskelijana hän on pitänyt saarnoja, tehnyt onnittelukäyntejä ikäihmisten luo sekä pitänyt oppitunteja ja ohjelmatuokioita ripareilla ja lastenleireillä.

Hämeenkyrön seurakunnassa Elinan suvipestiin kuuluu ainakin kaksi rippileiriä, yksi lastenleiri ja kehitysvammaisten leiri.

– Pidän oikeasti leirielämästä! En ota paljoakaan vaatteita mukaan. Eniten tilaa vievät opetustarvikkeet – tykkään nimittäin maustaa tunteja erilaisin havaintovälinein, esimerkiksi lattiakuvin ja flanelloin.

Opettaminen on mieluisa tehtävä, joka kiehtoo ja innostaa.

Vielä ei ole tiedossa, mitä elämä heittää eteen elokuussa, kun kesäteologin tehtävät Hämeenkyrössä päättyvät.

Hänen tiedossaan on, että teologian maistereista on tällä hetkellä työttömänä kuutisen prosenttia, papeiksi vihityistä kolme prosenttia.

– Etsin koko ajan työtä, jonka myötä voin saada pappisvihkimyksen. Uskon kyllä, että paikka löytyy. Tässäkin kannattaa luottaa Jumalaan, tuumaa Elina valoisasti.

Millainen on hänen mielestään hyvä seurakuntapastori?

– Sellainen, joka ymmärtää elämän rosoisuutta, elää lähellä Jumalaa ja lähellä ihmistä.

 

Aiheet