Varas nimeltä porno

 

”Sitä miettii, miten paljon se on vienyt, miten paljon se on varastanut. Ja miten seuraavana päivänä on valmis unohtamaan kaiken ja palaamaan oksennukselleen”, kertoo pornoriippuvuuden kanssa kamppaillut Timo. KUVA: Nina Aronen

Kun porno tuli jokapäiväiseksi vieraaksi, Timo menetti kyvyn olla suhteessa ja yhteydessä. Nyt hän nostaa katseensa ylös, sillä menneeseen ei voi jäädä.

Timon, 36, avioerosta on aikaa neljä vuotta. Nuorempi tyttäristä itkee toisinaan edelleen vanhempiensa eroa. Timon silmät ovat surulliset.

— Kun tajuaa, että se porno oli yksi iso syy siihen eroon, niin onhan se älyttömän kipeä juttu.

Hesp 2019 neliöbanneri, elokuu

Nuorena Timo löysi metsästä pornolehtiä. Hieman myöhemmin oma tietokone ja nettiporno toivat mukanaan kokonaan uuden maailman koulukiusatulle pojalle, jolle pornosta tuli nopeasti keino paeta kipua. Kahdeksannella luokalla pornon katselusta oli tullut jo päivittäistä.

Timon perhe oli kristitty, aktiivisesti seurakunnassa käyvä perhe. Myös Timo kävi viikonloppuisin nuortenilloissa. Kotiin tullessa tietokoneen ruudulle rävähtivät jälleen pornosivut.

— Se oli ikään kuin toinen minä, joka oli siellä seurakunnassa, ja toinen minä, joka katsoi sitä pornoa. Häpeän tunne oli hirveä. Se oli kuin sellainen iso mätäpaise sydämessä.

Silmät etsivät aina uutta naista

Porno tuli mukaan sänkyyn Timon ensimmäisessä avioliitossa. Ex -vaimo sai seurakseen lukuisan määrän muita naisia.

— Kun harrastettiin seksiä, niin kuvat siitä pornosta ja ne kaikki muut naiset oli mielessä. En ollut oikeasti vaimoni kanssa.

Timo ei koskaan pystynyt täysin sitoutumaan omaan puolisoonsa. Silmät hakivat aina muita naisia. Seksi ei onnistunut, sillä yhteys puuttui.

Eron jälkeen kaikki räjähti käsiin. Tuli synkkä, pimeä jakso.

— Oli sellaisia ajatuksia, että mitä jos vain antaisin periksi, katoaisin kokonaan siihen maailmaan, pornon maailmaan.

Yhteys itsensä, toisen ihmisen tai Jumalan kanssa on Timolle edelleen vaikeaa. Läsnäolo on miltei mahdotonta. Pornoriippuvuuteen hän on hakenut apua useasti ja on sitä saanutkin. Putki menee silti yhä välillä päälle. Avioituminen uuden puolison kanssa ja sen mukana tulleet uusperhekuviot nostattavat välillä kovia paineita. Silloin lääkettä on helppo hakea sieltä, mistä sitä on saatu ennenkin.

— Sitä miettii, miten paljon se porno on vienyt, miten paljon se on varastanut. Ja miten seuraavana päivänä on valmis unohtamaan kaiken ja palaamaan oksennukselleen.

Porno eristää

Perheterapeutti Elli Meklinin, 55, vastaanotolle saapuu usein pariskuntia, joille pornosta on tullut iso ongelma. Suurimmassa osassa tapauksia mies on jäänyt kiinni pornoon. Nainen kokee miehen pornon katselun hyvin loukkaavana. Miehellä taas on valtava häpeä, kun hän ei lukuisten lupausten ja yritysten jälkeen ole pystynyt lopettamaan pornon käyttöä.

— Moni mies kokee hankalana seksuaalisuuden oman vaimonsa kanssa, joka on ihan lihaa ja verta siinä hänen vieressään, eikä niin kuin pornossa, jossa mies voi valita juuri sellaista kuin haluaa nähdä.

Meklin sanoo pornon koukuttavuuden liittyvän sen nopeaan uusiutuvuuteen. Kun otsalohkossa sijaitsevaa mielihyväkeskusta stimuloidaan nettipornolla jossa naiset ja kuvat vaihtuvat, niin katsoja pystyy saamaan vaikka kuinka monia dopamiinihuippuja. Kun mielihyväkeskus pornon jatkuvan käytön takia vaurioituu, niin ihminen ei saa samalla tavalla enää mielihyvää arjen normaaleista asioista, kuten luonnosta, ihmissuhteista ja kanssakäymisestä toisten kanssa.

— Porno eristää. Normaali seksuaalinen kanssakäyminen on sitä ihmisen kaikkein luottamuksellisinta ja intiimeintä kanssakäymistä. Porno on irrallaan ihmissuhteesta ja vie pois sen mielihyvän, joka kuuluisi tulla yhteydestä ja läheisyydestä.

 

Faktaa:

  • Maailman suurimmalla pornosivustolla Pornhubilla on 35 miljoonaa päivittäistä kävijää. Suomi sijoittuu kävijämäärissä sijalle 30, mutta pelkästään kännyköillä katsotussa pornossa sijalle 17. Pornhub -sivustolla sanotaan suomalaisten olevan aktiivisia pornon kuluttajia väkilukuun nähden.
  • Suomalaiset hakevat eniten suomalaista, teini- ja MILF (Mother I´d like to Fuck) -pornoa.
  • 35% kaikesta internetistä ladatusta materiaalista on pornoa.
  • 88% ladatusta pornosta sisältää väkivaltaa naista kohtaan.
  • Lapset alkavat katsomaan pornoa keskimäärin 11 -vuotiaina.
  • Nettipornon katsomisesta aiheutuvaa reaktiota aivoissa voidaan verrata heroiinin käyttämiseen.

Lähteet: Pornhub, Culture Reframed, Fight the New Drug, Rendic: Ihmiskaupan kasvot (Uusi tie, 2015)

Lisää pornosta ja sen vaikutuksista yksilön tasolla sekä yhteiskunnassa Radio Dein Pornoillassa 28.5. klo:21-23. http://www.radiodei.fi/?sid=430