Vantaan seurakunnilta 80 000 euroa ruoka-apuun

Vantaan seurakunnat antavat ruoka-avustukseen 80 000 euroa.

Seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti keskiviikkona osallistua Yhteinen pöytä -projektin ruoka-apuun 50 000 eurolla ja lisäksi kirkkoneuvosto päätti myöntää 30 000 euroa seurakuntien diakoniatyön ruoka-avustuksiin.
Yhteinen pöytä -hankkeessa on mukana Vantaan kaupunki, seurakunnat ja diakonia-ammattikorkeakoulu. Hankkeelle haettiin keväällä osarahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta, mutta sitä ei toistaiseksi saatu. Hanketta lähdettiin jatkamaan omalla rahoituksella ja tukea on aikomus hakea uudelleen syksyllä. Projektin rahoitus otetaan viime vuoden säästöistä. Vantaan kaupunki rahoittaa projektia 113 000 eurolla ja diakonia-ammattikorkeakoulu 10 000 eurolla.

 

Diakoniatyölle annettavat rahat otetaan ruoka-avustuksiin varatuista määrärahoista.
Yhteinen pöytä -projektin tarkoitus on kehittää nykyistä ruoka-aputoimintaa ja tehdä siitä inhimillisempää ja osallistavampaa. Seurakunnat ja Yhteinen pöytä -projekti pyrkii panostamaan jatkossa yhteisruokailuihin, vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen sekä selkeiden työllisyyspolkujen rakentamiseen syrjäytymisvaarassa oleville.

Lähde: Hs.fi
Kuva: Pixabay/Condesign

Nuotta 4