Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Vaikutatko artistiesi sanomaan, Pekka Ruuska?

 

Kuva: Pekka Ruuskan arkisto

Juha Tapion ja Tommi Kaleniuksen musiikin takana toimii levytuottaja Pekka Ruuska.

Sekä Kalenius että Tapio ovat painottaneet haastatteluissa, että tarve oikeassa olemiseen ja mustavalkoisuuteen on vähentynyt. Tilalle on tullut ”kyselevämpi ote”.

Ruuska myöntää, että lausunnoissa kuuluu myös hänen vaikutuksensa.

-Tommi käytti aiemmin lyriikoissaan paljon suurta hengellistä kuvastoa. En pyrkinyt juurimaan pois hänen kristillisiä arvojaan, mutta halusin teksteihin rohkeutta olla jotakin mieltä, Ruuska kuvaa yhteistyön alkua.

Ruuskan mukaan kristillisen vakaumuksen omaksunut muusikko voi toimia valtamediassa, jos hän osaa kertoa tarinoita sellaisella kielellä, jonka suuri yleisö ymmärtää, tuomatta uskoa esiin joka käänteessä.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Ei kristitty lihanleikkaajakaan välttämättä mainitse Jeesusta joka siivun jälkeen.

– Artistin on valittava, mitä hän haluaa olla. Arvostan esimerkiksi Pekka Simojokea, joka tekee hengellistä musiikkia eikä haluakaan olla mitään muuta.

Tehtävänä viihdyttää

Kaiku Entertainment -musiikkiyhtiön toimitusjohtajana vaikuttava Ruuska muistelee omaa gospelmuusikon uraansa hyvällä mutta tahtoo nyt panostaa viihteeseen.

– Agendani on yhä enemmän viihdyttää. Se on pyhä ja suuri tehtävä. Ihmisillä on hirveästi taakkoja, enkä halua ainakaan lisätä niitä. Toivon, että musiikki voisi tulla ihmisen vierelle.

Ruuska laskee olleensa kaksikymmentä vuotta aktiivisesti mukana ”gospelkuvioissa”.

– Se oli loistava korkeakoulu esiintymiseen. Ripari-ikäisille soittaminen on paljon ankarampi tilanne kuin kaljapäiselle pubiyleisölle esiintyminen.

Ruuska pitää suurinta osaa suomalaisesta gospelmusiikista jopa vastenmielisenä.

– Soitetaan poppia jotta nuoret tykkäisivät ja ujutetaan samalla sanomaa sekaan. Taide on alistettu viestin välittämiseen, Ruuska harmittelee.

– Pidän kyllä perinteisestä hengellisestä musiikista. Punaisesta laulukirjasta, yhteislauluperinteestä ja liturgisesta musiikista.

 
Artikkelibanneri perussanoma