Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

”Uusi lähetysjohtaja voi käydä tehtäväänsä rohkein mielin”

 

Mika Tuovisen tehtäväänsiunaamisessa piispa Matti Repoa avustivat Tuomo Heikkilä

Kansanlähetyksen uusi lähetysjohtaja TM Mika Tuovinen siunattiin tänään tehtäväänsä. Siunauksen toimitti Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo Hausjärven kirkossa pidetyssä ehtoollismessussa. Piispa Repo kiinnitti puheessaan huomiota uuteen johtajaan kohdistuviin odotuksiin sekä muutoksiin lähetysjärjestöjen asemassa kirkon sisällä.

– Se, millainen on Kansanlähetyksen tulevaisuus, riippuu paitsi liikkeestä ja sen johdosta, myös siitä, millainen on kehitys kirkossa ylipäätään, Repo totesi.

– Se riippuu siitä, millainen on yhtäältä lähetyksen tulevaisuus ja millainen on toisaalta herätysliikkeiden tulevaisuus kirkossamme, Repo jatkoi.
Uusimpana haasteena piispa nosti esille sen, että lähetysjärjestöt on asetettu taloudellisen tuen suhteen kilpailutilanteeseen. Tuen epääminen joiltain järjestöiltä on Revon mukaan herättänyt ainakin kahdenlaisia kysymyksiä.

– Ensinnäkin, mikä on herätysliikkeisiin kytkeytyvien lähetysjärjestöjen tulevaisuus – ovatko niiden mahdollisuudet yhteistyöhön seurakuntien kanssa kaventumassa? Toiseksi, merkitseekö uusien kriteerien käyttöön ottaminen uutta painotusta lähetystyön sisällöstä – edellytetäänkö järjestöiltä uutta tulkintaa siitä, mistä evankeliumissa ja sen julistamisessa ylipäätään on kysymys, Repo kysyi.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

Repo varoitti puheessaan, että uuteen johtajaan voi joskus kohdistua jopa epärealistisen suuria odotuksia. Revon mukaan johtajanvaihdoksessa tarvitaan viisasta harkintaa sekä nöyrää rukousta tehtävään asetetun puolesta.

– Myös uusi lähetysjohtaja voi käydä tehtäväänsä rohkein ja luottavaisin mielin. Sinulla, Mika, on useita esirukoilijoita. He ovat antaneet sinulle kutsun, ja heidän tukemanaan sinä voit käydä työhön Kristuksen evankeliumin palveluksessa. Sinun ei tarvitse olla edeltäjiäsi väkevämpi, kun saat luottaa häneen, josta Johannes sanoo: Hän on minua väkevämpi. Hän kastaa Pyhällä Hengellä, Repo viittasi sunnuntain evankeliumitekstiin.

Täyttä työtä jo kaksi kuukautta

Mika Tuovinen on aloittanut tehtävässään jo vuoden alussa nykyisen lähetysjohtajan Timo Rämän siirryttyä eläkkeelle. Mika Tuovinen on Kansanlähetyksen historian kolmas lähetysjohtaja.

– Täytyy sanoa, että nämä kaksi kuukautta ovat olleet elämäni aktiivisinta aikaa, Tuovinen naurahtaa.
Tuovinen antaa kiitosta edeltäjilleen Matti Väisäselle ja Timo Rämälle. Edellinen luotsasi liikettä reilut 20 vuotta ja jälkimmäinen vajaat 20 vuotta.

– Molemmat miehet ovat olleet teräsmiehiä, kun ovat jaksaneet, hän toteaa.

Erityisiä neuvoja tehtävään eivät Rämä tai nyt Luther-säätiössä toimiva Väisänen ole antaneet. He ovat toivottaneet  nuoren miehen tervetulleeksi johtamaan ja luvanneet rukoilla tämän puolesta.

Tuovinen on syntynyt Jyväskylässä vuonna 1967. Tuovinen on tullut Kansanlähetyksen palvelukseen vuonna 1993. Vuonna 1995 hän lähti vaimonsa Anne Tuovisen kanssa lähetystyöhön Viroon. Hän on ollut työssä myös Saksan turkkilaisten siirtolaisten parissa ja ELRIM-uskontoinstituutissa. Vuosina 2008 – 2010 Tuovinen toimi Viron kirkon lähetyskeskuksen johtajana. Suomen kirkon papiksi hänet vihittiin vuonna 2006.

 
artikkelibanneri Uusi Tie