Tutkimus: Avioituminen loitontaa seurakunnasta

 

Naimisiin meneminen loitontaa amerikkalaistutkimuksen mukaan seurakunnasta, mutta lasten myötä moni tekee paluun uskonyhteisöön. Kuva: freeimages.com/Afonso Lima

Lasten saaminen tuo puolestaan nuoret aikuiset usein takaisin uskonyhteisöön.

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vasta avioituneilla seurakuntanuorilla on usein löyhä sosiaalinen suhde uskonyhteisöihinsä, mutta lasten saaminen muuttaa tilannetta. The Portraits of American Lifen selvitystä uutisoi The Huffington Post.

Tutkimuksen mukaan nuoret avioparit suuntaavat paljon huomiota puolisoonsa, jolloin muut ihmissuhteet jäävät vähemmälle. Lasten synnyttyä seurakunta kuitenkin kiinnostaa taas. Selvitys osoittaa, että lapsiperheiden vanhemmat käyvät viikoittain seurakunnassa yli kolme kertaa todennäköisemmin kuin lapsettomat aikuiset. Tämä koskee sekä aviopareja että yksinhuoltajia.

Sansa syyskeräys artikkelin alle

– Näyttäisi siltä, että uskonnolliseen paluuseen on ainakin kaksi polkua – yksinhuoltajan polku, mihin ehkä kannustavat käytännölliset ja kulttuuriset syyt, sekä ”perinteinen” naimisissa ja lapsia -polku, tutkijat toteavat.

Selvityksen tekijät kehottavatkin seurakuntia pitämään yhteyttä nuoriin aikuisiin riippumatta heidän elämäntilanteestaan, koska seurakuntaan paluu ei välttämättä ole helppoa, kun on tottunut erilaiseen ajankäyttöön.

– Mitä kauemmin he ovat pois, sitä vaikeampaa heidän on tulla takaisin, tutkijat summaavat.