Poliittisen retoriikan tutkija Laura Parkkinen kertoo Kotimaa24-uutisille, että presidenttiehdokas Sauli Niinistö viljelee puheissaan uskonnollista retoriikkaa. Parkkisen mukaan Haaviston virkamiesmäisyydessä on puolestaan yhtymäkohtia arkkipiispa Kari Mäkisen esiintymisiin. Parkkinen kiteyttää, että presidentinvaalin toisella kierroksella tullaan puhumaan uskonnosta ilman muuta.
– Viime vuosinahan poliittiseen puheeseen on tullut lisää pappeja muistuttavaa retoriikkaa. Niinistö käyttää paljon uskomiseen liittyvää sanastoa, tosin nyt vähemmän kuin ensimmäisessä kampanjassaan, hän toteaa.
Vaikka Haavisto ei kuulu kirkkoon, Parkkinen katsoo, että hänenkin puheissaan heijastuvat ”humaanit arvot”, jotka ovat ”paljolti yhteisiä perinteisten kristillisten arvojen kanssa”.
Presidentinvaalin toisella kierroksella Parkkinen uskoo Niinistön pyrkivän puheissaan esittelemään sosiaalista välittämistä ja pehmeämpää puoltaan esimerkiksi ympäristökysymysten kautta.
Haaviston puheiden hän uskoo toisaalta kehittyvän osoittamaan diplomaattisuuden lisäksi korostetusti jämäkkyyttä ja päätöksentekokykyä. Parkkinen katsoo, että menestyäkseen Haavisto joutuu pitämään etäisyyttä ”puolueensa idealistisempaan siipeen”.
Kuuntele Radio Deistä, kuinka Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto vastaavat kristinuskoa ja kristillisiä arvoja koskeviin kysymyksiin. Ajankohtaistunti torstaina 26.1. klo 9-10, uusinta klo 13-14 ja yöllä klo 01-02.