Tulevan arkkipiispan yllättävä ehdotus: livahtakaa messuun!

Tehtävänäni on olla laumansa keskellä, mutta ei paistatella keskipisteenä, sanoo kesäkuussa työnsä arkkipiispana aloittava Tapio Luoma. KUVA: Stas Voronin

Taso on niin korkea, että tavallinen suomalainen ei rohkene tuolla mitalla olemaan uskovainen. Oleellista ei ole laatu, vaan uskon kohde, sanoo tuleva arkkipiispa. Hän toivoo kirkossa puhuttavan ymmärrettävää kieltä. Mutta miksi messuun?

Espoon hiippakunnan piispana vielä hetken viipyvä  Tapio Luoma tarkastelee tulevaa työmaataan rauhallisin mielin. Ihmiset ja työ itsessään ei kokeneen piispan mielestään ole merkittävästi muuttunut. Tuleva arkkipiispa ehkä hieman ihmettelee kirkon julkista kuvaa, koska se usein käsitetään jotenkin yhtenäisenä ja homogeenisena yhteisönä.

– Käsitetään, että kirkko on sitä tai tätä mieltä, kirkko tekee sitä tai se tekee tätä. Kirkko on itseasiassa sisältä hyvin erilainen. Isossa maassa on hyvin erilaisia seurakuntia. Ja pitää aina muistaa, että se perustyö tehdään paikallisella tasolla, sanoo Luoma Isäntänä Tapani Ruokanen -ohjelmassa.

– Tämä on tärkeä lähtökohta, kun mietimme kirkon tulevaisuutta. Kirkko on ainoita organisaatioita ja yhteisöjä, joilla on kattavaa toimintaa ympäri valtakunnan. Työ on edelleen samanlaista kuin se on vuosisatoja ollut; ihmisten rinnalla elämistä, heidän kysymystensä kuuntelua ja siinä kaikessa Jumalan tahdon kysymistä.

Eivätkä ihmisen perusasiat ole vuosisatojen kuluessa ole juurikaan muuttuneet.

– Perimmäiset kysymykset ovat pysyneet samanlaisina. Jo kivikaudesta ja esihistoriallisista luolamaalauksista voimme päätellä, että ihmisellä on ollut kaipuu tuonpuoleiseen. Aavistus, elämä ja todellisuus ovat enemmän kuin mitä aistien kautta voimme hahmottaa.

– Ja ihminen nauttii hyvin samanlaisista asioista edelleen. Se saa ruokaa, on lämpöä ja sillä on unelma ja toive mielessään kunpa kaikki olisi hyvin.

Paikallisseurakunnat avaintekijöinä

Kirkon jäsenmäärä on laskenut paikoin jo lähes puoleen koko väestöpohjasta. Tapio Luoma sanoo, että jäsenmäärän lasku on yhteinen huoli, mutta silti se tapahtuu trendinmukaisesti.

– Erotrendi on havaittavissa siellä missä perinteiset kirkot ovat olleet valta-asemassa koko läntisessä Euroopassa. Ei saa tuudittautua, että mitään ei ole tehtävissä. Tai että tilanteessa ei pitäisi olla huolissaan.

Luoman mukaan paikallisseurakunnat ovat korjausliikkeen avaintekijöitä.

– Ne ovat niitä, jotka pystyvät luomaan hyvän kontaktin jäseniin. Koska he ovat siellä, missä tavallisen suomalaisen elämäntunnot tulevat hyvin sanoitetuksi.

Luoma sanoo, että pitää puhua nykyajassa ja unohtaa kaanaan kieli. Vastuu tästä on myös papeilla ja seurakunnan työntekijöillä.

– Meidän, jotka käytämme kirkollista kieltä, meidän tulee yrittää sanoittaa kirkon uskoa ymmärrettävään muotoon. Vastuu on suuri. Pitää kokeilla ja löytää niitä ilmaisutapoja, joissa nykyihmisen tunnot tulisivat hyvin esille. Kaanaan kielen termit eivät enää puhuttele.

Esimerkkinä tuleva arkkipiispa käyttää synti-käsitettä.

– Ei tänä päivänä mielletä syntiä niin vakavaksi asiaksi, kuin se perinteisesti on ollut. Millä tavalla siis sanoitamme sen, kun lähtökohtana on se, että on olemassa ihminen ja on olemassa Jumala. Tärkeintä on se, mitä Jumalan ja ihmisten välillä vallitsee. Tälle suhteelle olisi tärkeä löytää sanoja ja sanoituksia,

Luoma näkee suoranaisena ongelmana sen, että tavallinen ihminen ei uskalla tunnustautua, koska perinteeseen on kuulunut tarkka määrittely, miten voi ilmaista.

– Taso on niin korkea, että tavallinen suomalainen ei rohkene tuolla mitalla olemaan uskovainen. Se on usvainen sana, jossa ei ole kyse muusta kuin ihmisestä, joka uskoo. Sen vahvuutta ei ole missään määritelty. Oleellista ei ole laatu, vaan uskon kohde.

– Se on parasta uskon artikulaatiota, kun menee mukaan messuun. Sinne voi livahtaa, vaikka ei koe olevansa uskossa. Usko ei kuitenkaan olen koskaan valmis, vaan se tarvitsee aina tukea. Livahtakaa messuun arkivaatteissa, sinne ei ole kynnystä. Sanojen ja tunnelman kokonaisuuden kautta, olemme paljaana kaikkivaltiaan Jumalan edessä.

Köyhyyden torjunta edessä

Samalla kun kirkon uhkakuva jäsenmäärän pienenemisestä tuntuu toteutuvan, talouteen kohdistuvat uhkapilvet nousevat taivaalle. Hyvät keinot ovat tarpeen joka suhteessa.

– Kirkko tulee köyhtymään dramaattisesti tulevaisuudessa, sanoo Luoma.

– Ja tälläkin hetkellä tähän jo varaudutaan säästökohteita etsien. Kiinteistöresurssit ovat kirkon vahvuus. Mutta tällainen vakavarainen kirkko ei ole itsestään selvyys tulevaisuudessa.

Luoma uskoo, että kirkon pitäminen vahvana ja laajasti toimivana on mahdollista, mutta edessä on yksi iso kysymys ja sen ratkaiseminen.

– Miten saisimme oman asiamme sellaiseen pakettiin, että nuorempi sukupolvi osaisi löytää itselleen sopivan tavan hahmottaa elämää ja todellisuutta.

Kirkko askartelee universumin suurimpien asioiden kanssa. Se voi Luoman mielestä joskus sokeuttaa papinkin. Luoma muotoilee papin rooli niin, että sen tehtävänä on olla laumansa keskellä, mutta ei paistatella keskipisteenä.

Luoma on ottanut nykyaikaiset sosiaalisen median työvälineet mukaan omaan työhönsä. Hän on jakanut twitterissä ns. twaarnoissa ajatuksiaan.

 Elämä kohtelee mielikuviamme itsestämme sitä ankarammin, mitä upeampia ne ovat.

– Luulen, että arkkpiispan virka on tänäpäivänä sellainen, että todellisuus tulee vastaan nopeasti. Some on peili, josta voi hyvin nopeasti nähdä, millaisena minut nähdään ja mitä seikkoja on tärkeää ottaa huomioon. Tärkeässä asemassa oleva ihminen ei voi tuudittautua siihen, että se takaisi uskottavuuden itsessään. Se tulee tekojen ja sanojen kautta. Koskemattomia ihmisiä ei enää ole, sanoo Luoma.

Maailman onnellisimmat ihmiset

Luoma katselee tulevaa valtakuntaansa hyvin kokenein silmin ja elkein. Kokemusta on järjestöjen, seurakunnan, hiippakunnan ja herätysliikkeiden talosta.

– Katsomuseroista huolimatta meidät on kutsuttu kulkemaan yhteen suuntaan.

Elintason mukana tullut onnellisuuden tavoittelu on iso haaste.

 Jokaisen kannattaa etsiä ja löytää itsestään raja, jonka jälkeen yhä lisää haluaminen ja saaminen ei enää lisää onnellisuutta.

– Onnellisuuden tavoittelu – mikä suuri filosofinen kysymys. Se on iskostunut meihin. Toivomme, että kaikki olisi hyvin. Mutta mikä on se tyytyväisyyden taso, mitä tavoittelemme? Joka tavoittelee ongelmatonta elämää, tulee varmasti pettymään.

– Sain kohdata seurakuntapappina monenlaisia ihmisiä. Monet olivat kokeneet äärimmäisen vaikeita asioita ja katastrofeja, mutta kokivat siitäkin huolimatta aineellisen puutteen keskellä tyytyväisyyttä. On paradoksi, että ollakseen onnellinen, kaiken pitäisi olla kunnossa. Siksi minua onkin askarruttanut, onko mahdollista kokea onnellisuutta olemalla tyytyväinen?

Luoma on sitä mieltä, että ”maailman onnellisimmat ihmiset” pitää tietyllä tavalla paikkaansa tai ainakin päätelmälle löytyy selitys.

– Täällä yhteiskunnan turvaverkko toimii paremmin kuin muualla, se on vakiintuneen demokratian piirre. Yhä enemmän meillä menee aikaa yhteiskunnallisten asioiden hienosäätöön; enemmän kuin jossain jossa elämän perusstruktuurit kaipaavat tarkistamista ja kehittämistä.

– Kiintoisa kysymys onkin, mitä viihde merkitsee meille tämän päivän ihmisille. Joka paikassa pitäisi viihtyä. Mitä me tarkoitamme sillä? Väistämättä elämä tuo eteen tilanteita, joissa me emme viihdy.

Lähtekää ja kohdatkaa erilaisuus

Ihminen haluaa auktoriteeteista irti, kirkko on nukkavieru ja nettikauppa on ratkaisu kaikkea. Mihin siis ihminen tarvitsee kirkkoa, kysyi Ruokanen.

– Mitä me ajattelemme, kun puhumme Jumalasta? kysyy Luoma.

– Hengellisen elämän markkinoilla on monenlaisia uskontoja ja katsomuksia tai hengellisyyden virtauksia, kuin kaupan hyllyltä. Valitse sieltä sitä mikä minulle parhaiten passaa, miettii Luoma.

– Suostuuko Jumala siihen, että ihminen määrittelee hänet? Luulen, että Jumalan määritelmään kuuluu se, että Hän ei anna sitä mahdollisuutta kenellekään muulle kuin itselleen. Hän ilmoittaa, että minä olen se mikä olen, kuten Moosekselle aikanaan. Jumala ottaa totaalisen irtioton kaikista yrityksistä määritellä itsensä, pitäen suvereenisti kiinni siitä, että Hän on sitä mitä Hän on. Riippumatta huolimatta siitä mitä piispa tai joku muu auktoriteetti sanoo.

Muutoksen keskellä kristityn tulee muistaa lähetyskäsky, ja toimia sen mukaan.

– Lähtekää kaikkeen maailmaan. Siihen kuuluu kehotus, älkää jääkö lämmittelemään omiin tuttuihin ympyröihin, vaan lähtekää ja kohdatkaa maailma, erilaisuus ja olkaa siellä todistajinani. Pysyvyys ei ole itseisarvo, vaan muutos kuuluu aikaan.

– Jumalankin olemuksessa tapahtui muutos, ainakin kahdesti. Hei ole aina ollut luoja, eikä ihminen. Mutta luomistyön jälkeen hänestä tuli Luoja. Ja ihminen, kun hän syntyi ihmiseksi. Tätä elämää ei ole rakennettu staattisen pysyvyyden varaan. Jumala persoonassaan kulkee rinnalla vuosisadasta toiseen. Häneen turvaudumme, emme muuttumattomuuteen.

Rakastamiselle ei vaihtoehtoja

Luoma muistuttaa kuitenkin, että kaikessa muutoshenkisyydessäkään ei saa sulkea silmiään menneeltä. Hän pitää konservatiivi-liberaali -ajattelua keinotekoisena.

– En ole kuullut kenenkään liberaalin kristityn sanovan, Jeesus Kristus ei ole Herra, enkä kenenkään konservatiivin sanovan, että Jeesus Kristus ei ole herra. Eli jos molemmilla laidoilla sanotaan tämä, kirkolla on toivoa.

Mielipiteestä tulee helposti keino leimata ja luokitella. Yhteisen matkan tekeminen vaikeutuu.

– Olemmeko valmiit kysymään Jumalan tahtoa, hyväksyen myös tosiasian, etten mielipiteineni ole valmis. Erimielisyyksien keskellä eläminen on osa hengellistä matkaa. Siinä tulee koeteltua toinen toistamme ja samalla testattua myös meidän lähimmäisyytemme laatu.

Vaikeimpia kiusauksia on lakata luottamasta Jumalan huolenpitoon juuri silloin, kun tämä luottamus olisi tarpeellisinta.

– Jeesus antaa opetuslapsille uuden käskyn: rakastakaa toinen toistanne. Siinä ei anneta vaihtoehtoja.

– On niin helppo ajatella, että se kuuluu hurskaaseen Jeesuksen sanastoon ja eetiseen viestiin maailmalle. Se oli suunnattu opetuslapsille. Jeesus tiesi, että näillä on taipumusta päätyä toistensa kimppuun. Paavali joutui korinttilaisten kanssa vaikeaan tilanteeseen. Oli ryhmittymiä, mutta Paavali ei ota kantaa puolesta eikä vastaan, vaan sanoo, että olkaa nyt ihmisiksi.

Jumala tuli portaita alas

Aikoinaan Edinburghissa väitöskirjaa teologian ja luonnontieteiden suhteesta tehnyt Luoma kumoaa käsityksen siitä, että tieteellisen tiedon lisääntyminen tekisi uskon Jumalaan tarpeettomaksi.

– Luonnontieteellinen tutkimus ei voi tyhjentää sitä mysteeriä, mikä liittyy Jumalaan. Näin ei ole käynyt, eikä tule käymään. Tieteisiin perehtyminen voi parhaimmillaan opettaa meille kristityille, millaiseksi Jumala on tämän näkyvän todellisuuden luonut. Miten hienovarainen ja upea se on, biologisia nyansseja ja kosmologian nyansseja ihastellen.

Luoma sanoo, että maallisen ja hengellisen ero ei läheskään niin jyrkkä, kun usein tulkitsemme.

– Se on lähes olematon, sanoo Luoma huomauttaa, että emme voi puhua ihmisestä, ottamatta huomioon Jumalaa. Tai toisinpäin.

– Jumala ei jäänyt kaukaisuuteen. Perinteinen ajatus on se, että saavuttaaksemme meidän pitää kiivetä tikapuita ylös. Ajattelen, että se menee toisinpäin. Jumala tulee tikapuita alas vastaan, ja tekee sen meille helpommaksi.

Miltä näyttäisi maailma, jos kilpailut suuruuden ja oman edun tavoittelussa käytäisiin toisten palvelemisessa ja arvostamisessa?

Luoma hymähtää kysymykselle, tai viehättävälle ajatukselle, että kirkossa ruvettaisiin puhumaan myös Jumalasta.

– Kirkon tehtävähän ei ole pohtia, onko Jumala olemassa. Kirkon tehtävä on kertoa, että Jumala rakastaa ja on tullut ihmiseksi. Selvää ja aika suorasukaista puhetta Jumalasta kaivattaisiin. Jumala voisi olla luonteva puheenaihe, millä me hahmotamme maailmaan, sanoo Luoma ja lisää, että kyllä Jumala on mukana myös kun otetaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

 

Niin sanoo Herra

Arkkipiispa on kirkon edustaja. Asettaako se jotain ulkoisia ehtoja? Luoma sanoo, ettei koe sitä niin. Hän korostaa sanan palvelijan omaa suhdetta Jumalaan.

– Korostan seurakunnan työntekijän oman hengellisen elämän hoitamista. Annamme aina todistuksen omasta uskostamme omalla paikallamme ja oman kutsumuksen kautta. Aina pitää pystyä etuliitteeksi laittamaan tämä: niin sanoo Herra.

Arkkipiispan ei virallisine tunnusmerkkeineen ehkä tarvitse erikseen korostaa puheillaan olevansa Jumalan asialla. Osallistuminen on itsessään jo julistustapahtuma.

– Minulla on sanoma, joka liittyy tähän. Yhteinen tie on löydettävissä eteenpäin. Erilaisuus ei ole itsessään uhka, vaan uhka on se, että emme osaa tulla toimeen sen kanssa, että olemme erilaisia.

Maahanmuuttajan puolella

Maahanmuuttajat ovat kuumaperuna kansalle, mutta ei selvästikään kristikansan tulevalle arvojohtajalle. Hänen mielestään on aina asetuttava toisen ihmisen rinnalle, olipa hän kuka tahansa.

– Me piispoina otimme jo edellisen maahanmuuttoaallon aikana kantaa asiaan. Herramme sana sanoo, miten tulee kohdata lähimmäisiään. Ei anna vaihtoehtoja, rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseämme

Luoma sanoo, että kaikkeen hätään pitää pystyä vastaamaan ja samalla ihmettelee keskustelun sävyä.

– Että turvapaikanhakijoiden hädän huomaaminen olisi jotenkin oman maan kansalaisen hädästä pois.  Mietin, että kuinka valmiiksi meidän pitäisi saada omat asiamme, että kokisimme olevamme valmiita auttamaan muita.

– Tuskin niin valmiiksi koskaan tulee, uskoo Luoma korostaen kuitenkin, että kaikenlainen viranomaisia vastaan toimiminen on väärin, piilottelukin.

– Isoin kysymys on, millaisin perustein ihmisiä voidaan lähetää takaisin kotimaahansa, kun tiedämme että ihmisiä on saatettu samalla kuolemaan.

Kiusaamisen, vihan ja väkivallan mitättömyys käy selvimmin ilmi, kun niiden keskellä kohdataan huolenpitoa, laupeutta ja rakkautta.

Eikö kristityksi kääntyminen ole syy? Eikö todistus kirkolta riitä viranomaisille? Luoma toivoo, että seurakuntien antama todistus riittäisi. Kirkossa suhtaudutaan hänen mukaansa vakavasti siihen, uskoon kääntyneen ihmisen palaaminen kotiin on riski. Hän ei usko, että asiaan liittyisi mitään erityistä tarkoitushakuisuutta.

– Olen tavannut turvapaikanhakijoita, jotka ovat äärimmäisen onnellisia uudesta tavasta hahmottaa Jumala, jonka ovat kohdanneet.

Ekumeeninen neuvosto on käsitellyt kriteereitä, ja käynyt keskusteluja viranomaisten kanssa. Kyse on esimerkiksi perheiden kohtelusta, jossa suomalaisen käytännön mukaan isovanhemmat esim. uhkaavat pudota ulos.

– Olisi tärkeä nähdä tilanne ja olosuhteet, josta ihmiset tulevat tai miten siellä muodotetaan perhe. Perheen yhdistäminen on olennainen osa tätä.

 

Artikkeli perustuu Isäntänä Tapani Ruokanen -ohjelman haastatteluun. 

Aiheet