Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Torinon käärinliina on viides evankeliumi

 

Torinon käärinliina on yleisön nähtävillä jälleen huhti-toukokuussa. KUVA: LEHTIKUVA/REUTERS/CLAUDIO PAPI

Torinon käärinliina, jonka monet uskovat olevan aito Jeesuksen käärinliina, on näytteillä vuosien tauon jälkeen tänä keväänä. Tutkija Juha Hiltunen on vakuuttunut liinan aitoudesta.

Juha Hiltunen on turkulainen filosofian tohtori, jolla on Oulun yliopistossa Amerikan alkuperäiskulttuurien dosentuuri. Viime vuodet hän on kuitenkin perehtynyt ennen muuta Torinon käärinliinaan, jota toiset pitävät keskiaikaisena väärennöksenä ja toiset aitona Jeesuksen käärinliinana. Hiltunen kuuluu jälkimmäisiin.

– Olen huomannut historiallisten väärennösten ja myyttien tutkijana – ja monet muut tutkijat ovat sanoneet samoin – että alle puolet niistä tieteellisistä todisteista, jotka tunnemme käärinliinasta, olisivat aikapäiviä sitten riittäneet todistamaan minkä tahansa muun tapauksen aidoksi.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Muuta vaihtoehtoa ei kerta kaikkiaan ole. Moninkertainen todistus tukee sitä, mitä evankeliumeissa kerrotaan.

Hiltuselta ilmestyi hiljattain kirja Valokuva Jeesuksesta? Torinon käärinliina tieteen, historian ja Uuden testamentin valossa (Kirjapaja 2009). Teos on huomioitu myös alan tutkijoiden parissa Isossa-Britanniassa.

– Valtaosa tutkijoista, jotka uskovat käärinliinan aitouteen, ovat niin sanottujen kovien tieteiden edustajia. Eniten skeptikkoja on löytynyt uskonnollisista ja teologisista piireistä, Juha Hiltunen ihmettelee.

Pia Tiusanen haastatteli Juha Hiltusta Uuden Tien numerossa 1/2010. Lue koko haastattelu tästä

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie