Thaimaalaisia koulutetaan evankelioimaan median välityksellä

 

Thaimaalaiset kuvasivat äskettäin evankelioivia musiikkivideoita.

Thaimaan helluntaiseurakuntien toimintaa päivitetään digiaikaan Suomen helluntaiherätyksen lähetysjärjestöjen avulla.

Medialähetysjärjestö Avainmedian ja lähetysjärjestö Fidan kolmivuotinen yhteishanke kestää vielä reilun vuoden verran.

Kolme vuotta koulutusta

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Projekti aloitettiin, kun Full Gospel Churches of Thailand (FGCT) lähetti Avainmedialle pyynnön auttaa, varustaa ja kouluttaa, jotta sen paikallisseurakuntien evankeliointityö vahvistuisi median välityksellä.

– Projektin tavoitteet alkavat vähitellen täyttyä, kertoo Avainmedian toiminnanjohtaja Marko Selkomaa.

– Olemme kouluttaneet käytännössä melkein kaikkien Thaimaan 160 helluntaiseurakunnan pastoreita ja mediatyöntekijöitä, ja jäljellä on enää joitakin pieniä seurakuntia, jotka eivät ole lähettäneet opiskelijoita kursseillemme. Jatkossa koulutuksen painopiste siirtyy enemmän syventävään opetukseen eri osa-alueista.

Projektin aikana koulutuksia on järjestetty kaksi kertaa paikan päällä ja useita kertoja etäyhteydellä. Etäyhteyksien ansiosta koronavuodet eivät hidastaneet hankkeen kulkua.

”Media on tullut osaksi evankeliointia”

– Maailma on muuttunut niin, että media on tullut osaksi evankeliointia ja opetuslapseuttamista. Näin ollen on ollut luonnollinen askel varustaa seurakunnat käyttämään mediaa ja tavoittamaan nuorta väestöä. Lisäksi on tärkeää varustaa uskovia hengellisesti. Myös sitä voi tehdä median välityksellä, Avainmedian kehityspäällikkö Mika Ahonen sanoo.

– Somen käyttö on Thaimaassa kasvanut räjähdysmäisesti. Noin 50–60 miljoonaa ihmistä pyörii siellä jopa kahdeksan tuntia päivässä, taustoittaa Markus Nordblom, Fidan Thaimaan maavastaava.

Tavoitteena on, että kun hanke on valmis syksyyn 2024 mennessä, FGCT-seurakunnilla on strategia, seurakunnat striimaavat aktiivisesti ja tuottavat monipuolisia ohjelmia sekä käyttävät sosiaalista mediaa, minkä tuloksena sieluja pelastuu.

Pitkät perinteet

Suomen helluntaiherätyksellä on Thaimaassa pitkät perinteet. Lähetystyö sai alkunsa, kun Suomen helluntaiseurakuntien lähetit Verner ja Hanna Raassina aloittivat työn Phetchabunissa vuonna 1946. Vuosikymmenten aikana useat lähetit tekivät Thaimaassa elämäntyönsä painottuen seurakunnan istutukseen, evankeliointiin ja raamattukoulutukseen. 70- ja 80-luvuilla mukaan tuli laajempi työ lasten parissa.

Full Gospel Churches of Thailand on tämän työn hedelmä, noin 8 000 jäsenen helluntailiike.

– Pioneerivaiheen jälkeen Thaimaan työssä oli kausi, jolloin lähetit olivat hengellisiä isiä ja äitejä. Nyt seuraava sukupolvi on täällä työssä. Edelleen kumppanuus thaimaalaisten kanssa on tiivis, kertoo Markus Nordblom.

Nykyään Fida keskittyy kumppanin suurkaupunkityön, seurakuntien istutuksen sekä lapsi- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Thaimaassa työskentelevät parhaillaan helluntaiseurakuntien lähetit Markus ja Saara Nordblom, Sofia ja Jani-Matti Korpela, Maria ja Miika Savola, Sami ja Anna-Leena Puurula sekä Roderik Pajunen. Myös Suomen Vapaakirkon SVK Mission lähetit Linnea ja Pauli Lindelöf työskentelevät Fidan työyhteydessä. Thaimaahan sijoittuu vuosittain myös lähetysharjoittelijoita ja aktioryhmiä.

Kristittyjä vain prosentti

Työtä Thaimaassa riittää. Noin 70 miljoonan asukkaan maassa kristittyjä on vain prosentin verran, ja kristinusko on juurtunut lähinnä muutaman pohjoisen provinssin vähemmistökansojen pariin. Vaikka evankelisten kristittyjen määrä on Thaimaassa kasvussa, erityisesti maan etnisen pääväestön sekä muslimien keskuudessa on vielä hyvin vähän kristittyjä.

Lähetystyö Thaimaassa painottui vuosikymmeniä maaseudulle. Urbaani ympäristö on kuitenkin nykylähetystyön painopiste, sillä noin puolet maan asukkaista asuu jo kaupungeissa.

– Nopeasti tapahtunut urbanisaatio on seurakunnille haaste. Miten tavoittaa ihmisiä, jotka elävät kiireistä elämäntyyliä, jossa ei välttämättä pysähdytä hengellisten asioiden äärelle?

Fidan lähetit panostavatkin erityisesti Bangkokin suurkaupunkityöhön. Vuonna 2012 perustettiin  lähetystyön keskukseksi Entrance Coffeehouse & Studio lähelle kaupungin suurinta yliopistoa. Keskuksella toimii kahvila, studio sekä pieni seurakunta.

– Siitä on muodostunut luonnollinen kohtaamispaikka, jossa perinteisistä uskonnoista vieraantunut sukupolvi voi tutustua kristittyihin, Nordblom kertoo.