Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Tasa-arvo esillä Priscillan juhlassa

 

Hannu Kippo

Perinteisellä virkakannalla olevat naisteologit juhlivat viikonloppuna Priscilla -järjestönsä kymmenvuotista taivalta. Helsingin Agricolan kirkon kahviossa järjestetty juhlatilaisuus avattiin paneelilla, jossa olivat keskustelijoina Sanansaattaja -lehden päätoimittaja Hannu Kippo, Agricola -liikkeen toiminnanjohtaja ja pappi Teemu Laajasalo, Priscillan puheenjohtaja Soili Haverinen, sekä seurakunnan luottamushenkilö Sari Roman-Lagerspetz. Paneelissa pohdittiin, onko Raamattu uhka tasa-arvolle.

Feministiksi ja tunnustavaksi kristityksi itsensä luokitellut Sari Roman-Lagerspetz kertoi mieltävänsä tasa-arvon siten, että kuunnellaan toisen mielipidettä, oli hän sitten mies tai nainen. Hän puolusti naispappeutta tasa-arvon nimissä, sillä papeilla on paljon valtaa seurakunnissa.

Myös Haverinen myönsi, että luterilaisessa kirkossa on ollut aitona ongelmana se, että naiset ovat olleet syrjässä. Hän kuitenkin näki, että naispappeuden hyväksyminen oli oikeaan kysymykseen väärä vastaus. Haverinen ei myöskään kokenut, ettei häntä naisena kuunneltaisi herätyskristittyjen piirissä, vaan pikemmin päinvastoin.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

-Nimenomaan herätysliikkeet ovat olleet edelläkävijöitä kirkossa naismaallikoiden hyödyntämisessä, koska niissä yhteistä pappeutta arvostetaan paimenuuden rinnalla.

Soili Haverinen myönsi, että Raamattu voi olla uhka tasa-arvolle. Hänen mukaansa kyse on siitä, että miten tasa-arvo määritellään, sillä ihmiset ymmärtävät sen eri tavoin.

-Sosialismista nouseva tasa-arvokäsitys samaistaa ihmisen vallan ja arvon toisiinsa ja tämän ajatuksen Raamattu haastaa antamalla yhtäläisen arvon kaikille ihmisille erilaisuudesta riippumatta.

Teemu Laajasalo vie ajatuksen vielä pidemmälle, sillä hänen mielestään Raamattu on uhka kaikille arvoille, sillä kristinusko on ilmoitususkonto.

-Jos meillä on oikeus ilmoitususkontoon, silloinhan mikä vain mitä sieltä nousee on relevanttia.

Konservatiivit ahtaalla

Liberaaliksi itsensä mieltävä Laajasalo yllätti sekä kanssapanelistit, että yleisönkin yllättävän suurella myötätunnollaan konservatiiveja kohtaan. Hänen mielestään ainoa kirkon marginaali, jolla ei ole tilaa hengittää kirkossa ovat konservatiivit.

-Liberaalit hakevat lopullista nitistystä. Tämän hetken tilanne on kohtuuton, hän kiteytti.

Mediassa perinteinen virkakäsitys leimataan yleensä epätasa-arvoiseksi ja naisia syrjiväksi ajattelutavaksi. Paneelin konservatiivit kuitenkin kumosivat epätasa-arvoajatukset alkuunsa.

-Olemme kaikki samalla viivalla syntisinä ja vailla Jumalan kirkkautta. Kaikille myös lahjoitetaan vanhurskaus Kristuksessa, Hannu Kippo selvensi.

Tukea naisteologeille

Priscilla perustettiin vuonna 2001 tueksi perinteisellä virkakannalla oleville naisteologeille. Priscilla pyrkii auttamaan naisteologeja sopivien työtehtävien löytymisessä kirkollisessa ympäristössä, jossa lehtorien virkoja ei enää juurikaan ole.

-Priscilla perustettiin tukiverkostoksi, jotta voisimme yhdessä miettiä kutsumustamme ja rohkaista toisiamme. Nyt meillä on verkosto ja olemme voineet auttaa toisiamme pitämään kiinni sekä kutsumuksestamme että vakaumuksestamme. Olen kiitollinen siitä miten hyvin tämä yhdistyksemme tavoite on toteutunut, Priscillan puheenjohtaja Soili Haverinen hymyilee.

 

TEKSTI: Mikael Tammilehto

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie