Tallinnassa mielenosoitus Päivi Räsäsen puolesta – myös Euroopan evankelikaalit huolissaan Suomen uskonnonvapaudesta

 

Tallinnassa osoitettiin helatorstaina tukea Päivi Räsäselle. Kuva: Illimar Toomet

Espanjassa evankelikaalit lähestyivät kirjeellä Suomen suurlähettilästä Madridissa.

Virolainen Säätiö Perheen ja Perinteen Puolustukseksi (Sihtasutus Perekonna ja Traditsiooni Kaitseks, SAPTK) järjesti eilen 13. toukokuuta Tallinnassa mielenosoituksen sananvapauden ja kansanedustaja Päivi Räsäsen puolesta. Mielenosoitus pidettiin Suomen suurlähetystön edessä.

Mielenosoituksessa kannettiin huolta siitä, että valtakunnansyyttäjä on nostanut kolme syytettä Räsästä kohtaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. SAPTK:n mukaan Räsänen on ”ilmaissut kristillisen käsityksen avioliittoetiikasta Raamatun opetusten perusteella, jonka mukaan seksuaaliset suhteet kuuluvat miehen ja naisen väliseen liittoon eli avioliittoon, minkä vuoksi samaa sukupuolta olevien seksuaalisuhteet ovat moraalittomia”, kertoo Postimees-lehti.

Kylväjä, neliöbanneri 2021 (ilmainen

Mielenosoittajat kantoivat kylttejä, joissa luki muun muassa seuraavat iskulauseet: ”Onko Suomesta tullut ideologinen diktatuuri?”, ”Diktatuurit tukahduttavat sanan- ja uskonnonvapauden!”, ”Rouva valtakunnansyyttäjä Toiviainen, lopettakaa kristittyjen vainoaminen!”

Mielenosoitukseen osallistui ainakin kolme kansanedustajaa ja yksi europarlamentaarikko. Viron konservatiivisen kansanpuolueen (EKRE) kansanedustaja Helle-Moonika Helme sanoi Objektiiv-verkkolehden haastattelussa, että sananvapautta on suojeltava.

”Siksi olen täällä tänään – ihmisenä, kristittynä, poliitikkona, kansalaisena. Olemme nyt sellaisessa tilanteessa, että jos emme tule ulos ja puolusta itseämme, meidän päällemme astutaan”, hän sanoi.

Aihe on ajankohtainen myös Virossa, sillä siellä ollaan EU:n vaatimuksesta säätämässä vihapuhelakia.

”Yrittääkö valtakunnansyyttäjä määritellä ihmisoikeudet uusiksi?”

Päivi Räsäselle satelee tukea myös muualta Euroopasta. Euroopan Evankelinen Allianssi (EEA) on lähettänyt julkilausuman Suomen hallitukselle. EEA haluaa julkilausumallaan puolustaa kaikkiin uskontoihin kuuluvien ja uskonnottomien uskonnon- ja sananvapautta, sillä nämä ihmisoikeudet ovat ”demokratian elintärkeät tukipylväät.” Julkilausumassa viitataan Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimukseen.

EEA viittaa myös YK:n Rabat Plan of Action -dokumenttiin, joka pyrkii määrittelemään vihapuheen. EEA:n mukaan Räsänen ei missään kolmesta syyteenalaisessa tapauksessa ylitä vihapuheen kynnystä, vaan hänen sanojensa asiayhteys, sisältö ja muoto ovat asiallisia. Myöskään vihamotiivia tai uhkaavuutta niissä ei EEA:n mukaan ole.

”Yrittääkö valtakunnansyyttäjä määritellä ihmisoikeudet uusiksi? Sananvapaus antaa kenelle tahansa oikeuden ilmaista mielipiteensä. Oikeus sananvapauteen on sitä varten, että niillä suojella laillisesti niitä, jotka ilmaisevat mielipiteitä, jotka saattavat loukata, järkyttää tai häiritä toisia”, julkilausumassa sanotaan.

EEA edustaa noin 23 miljoonaa evankelikaalista kristittyä ympäri Euroopan. Evankelikaalisuudella tarkoitetaan protestanttista kristillisyyttä, joka korostaa henkilökohtaisen uskon tärkeyttä, Raamatun arvovaltaa ja lähetystehtävän kiireellisyyttä.

Edistystä vai taantumusta?

Espanjan Evankelinen Allianssi (AEE) puolestaan lähetti Suomen suurlähettiläälle Madridissa kirjeen, jossa he ilmaisivat ”täyden tuen” Päivi Räsäselle. Räsänen joutuu AEE:n mukaan oikeuteen sen vuoksi, että hän on toistanut Raamatun sanomaa.

AEE:n mielestä valtakunnansyyttäjä jättää huomioimatta perustavanlaatuisen eron: on yksi asia vastustaa vapaasti ideoita ja toinen asia hylätä toinen ihminen. ”Läntisessä demokraattisessa järjestelmässä erotetaan selvästi nämä kaksi asiaa ja taataan siten sananvapaus samalla kun kunnioitetaan ihmisen arvokkuutta.”

Kirjeen mukaan oikeusprosessin käynnistäminen saattaa näyttää edistykseltä, mutta on todellisuudessa huolestuttava askel taaksepäin. AEE toivoo, että tapaus ei ole merkki takaiskusta, joka vetää kohti autoritääristä ajatusten vaihdon kontrollia, joka olisi vastoin Euroopan vapauden ideaa.

 
Uusi Tie tutustumiskampanja 2021