Suviseuroissa lauluun yhtyvät kaikki lapsista vanhuksiin

 

Kuva: Suviseurat/kuvapalvelu

Lauluperinne elää vanhoillislestadiolaisuudessa vahvana. Seurojen ohjelma on pysynyt aikojen saatossa samana: se koostuu seurapuheista sekä niiden lomassa laulettavista virsistä ja Siionin lauluista.

SRK:n (Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry) Suviseurat pidetään tänä kesänä Äänekoskella Liimattalan kylällä. Suviseurat alkavat aattoseuroilla keskiviikkona 27.6. Suviseurojen avajaiset pidetään perjantaina 29.6. klo 10, jolloin seuraväki yhtyy Suvivirteen.

Laulamisen tärkeys näkyy kesän Suviseurojen ohjelmassa, jossa on noin 90 virttä ja yli 40 Siionin laulua.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

– Lisäksi erityisesti lauantai-iltana lauletaan paljon: viikkomessun ehtoollisenjako kestää 3-4 tuntia, ja seuralaulu on taukoamatonta koko sen ajan. 4 000 hengen seurateltta on täynnä eri-ikäisistä laulajia, kertoo Suviseurojen musiikista vastaava Eero Kukko.

Säestäjinä ja esilaulajina on 15 kanttoria, joista suurin osa on evankelisluterilaisten seurakuntien kanttoreita.

Laulaminen on uskoa vahvistava kokemus, joka yhdistää aikaisempiin sukupolviin. Satoja vuosia vanha virsi voi olla voimakas saarna myös tämän päivän laulajalle ja kuulijalle. Uudemmat laulut ja virret taas sanoittavat hyvin elämää kristittynä tässä ajassa.

Uutena juonnetut teemalaulutuokiot

Tänä vuonna Suviseuroissa on ensi kertaa juonnettuja teemalaulutuokiota.

– Teemojen valinnassa otettiin perinteisten aiheiden lisäksi huomioon uudenlaisia teemoja kuten lähetystyö ja häälaulut, Eero Kukko avaa virsi- ja lauluvalintoja.

Lisäksi kolmessa tuokiossa lauletaan teemalla luottamus, ja näistä lauluista koostetaan SRK:n julkaisema seuralauluäänite.

– SRK julkaisee vuosittain noin viisi musiikkiäänitettä. Kolmen vuoden välein tuotetaan suviseuraäänite, kertoo SRK:n musiikin ja markkinoinnin asiantuntija Sasu Hartikainen.

– Luottamus on tänä vuonna SRK.n viestinnän vuositeema, joka näkyy kaikissa julkaisuissa.

Kesäseuraradio välittää Suviseurat  ympäri maailmaa

Suviseurojen puheet ja virret sekä juonnetut laulutuokiot ovat kuunneltavissa Kesäseuraradiosta. Suviseuroista heinäkuun loppuun saakka toimivan Kesäseuraradionkin ohjelmissa virsillä ja Siionin lauluilla on keskeinen osuus. Ohjelmassa on mm. toivelaululähetyksiä sekä välähdyksiä ihmisten elämästä ja arjesta. Ympärivuorokautisen lähetyksen yöosuudet ovat laulupainotteisia.

– Musiikki on yhtenä osana ohjelmavirrassa. Lähetämme muun muassa sarjan, jossa haastateltavat kertovat heille läheisestä ja tärkeästä musiikista.        Lisäksi musiikki on esillä harrastuksena, kertoo ohjelmapäällikkö Saara Hirvonen.

Kesäseuraradio aloittaa lähetyksenä 26.6. klo 12. Suviseurojen lisäksi radio välittää suorana lähetyksenä kolmet suuret opistoseurat heinäkuun viikonloppuina sekä kuulumisia Pohjois-Amerikasta ja Ruotsista. Nettiradio ja taajuustiedot  löytyvät osoitteesta srk.fi.

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen päätapahtuma kokoaa yli 70 000 sanankuulijaa ja laulajaa. Suviseurat on avoin tapahtuma, jonne kaikki ovat tervetulleita kuuntelemaan ja laulamaan yhdessä.