Suositulle ”rukousseinälle” tulee noin 250 uutta rukousaihetta vuorokaudessa

Rukousseinällä voi käydä sekä netissä että mobiilisovelluksella.

Sansa.fi:n rukousseinälle tulee keskimäärin 250 uutta esirukouspyyntöä vuorokaudessa. Samat aiheet näkyvät netissä (sansa.fi/esirukoukset) ja Domini Life -mobiilisovelluksessa.

Rukousseinälle kirjoitetaan viikon aikana 1500–2000 rukousaihetta, tällä hetkellä keskimäärin 250 rukousta vuorokaudessa. Toisen jättämän aiheen puolesta rukoillut voi klikata sydäntä merkiksi rukouksestaan.

Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) verkkosivuilla on ”rukousseinä”, jolla kuka tahansa voi julkaista esirukouspyyntöjä ja käydä rukoilemassa toisten jättämien aiheiden puolesta. Rukousseinä on ollut vuonna 2015 toteutetun nettisivu-uudistuksen jälkeen kävijämäärältään kaikkein suosituin osio Sansan netissä.

Viimeisen vuoden aikana rukousseinällä kävijöiden ja jätettyjen rukousaiheiden määrä on kasvanut entisestään. Suuri osa kävijöistä tulee rukousseinälle joulukuussa julkistetun Domini Life -mobiilisovelluksen kautta.

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Esimerkiksi syyskuun 2018 aikana rukousseinän ensimmäisellä sivulla oli Sansan nettisivujen kautta lähemmäs 17 000 sivun katselua ja Domini Life -sovelluksen kautta yli 19 000 sivun katselua.

Suomalainen uskoo rukouksen voimaan

Kristillisen näkemyksen mukaan rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa tai viipymistä Jumalan edessä. Rukous on osa monen suomalaisen arkea.

– On myös ehkä yllättävää, että peräti neljäsosa suomalaisista rukoilee kerran päivässä, ja jopa noin kolmannes rukoilee vähintään viikoittain tai useammin, valottaa Kirkon tutkimuskeskuksen Uskonnot Suomessa -hankkeen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg.

Rukousseinälle kirjoitetut esirukouspyynnöt ovat usein hyvin henkilökohtaisia. Apua pyydetään esimerkiksi taloudelliseen tilanteeseen, perheenjäsenten välisiin suhteisiin, sairauksiin ja töissä sekä opiskeluissa jaksamiseen. Myös katastrofit ja Suomessa tapahtuvat ajankohtaiset asiat kulkeutuvat rukousseinälle.

Viikon aikana rukousseinälle jätetään 1500–2000 rukouspyyntöä, tällä hetkellä keskimäärin noin 250 esirukouspyyntöä vuorokaudessa. Rukouspyyntöjä jätetään siis myös öisin. Toisen jättämän aiheen puolesta rukoillut voi klikata sydäntä merkiksi siitä, että on rukoillut. Usein sydämiä kertyy parikymmentä, jopa enemmänkin.

Siirry rukousseinälle

Sansa kesäkeräys artikkelin alle