Suomen vanhin lähetysjärjestö täyttää 200 vuotta

 

Suomen Pipliaseura täyttää tänä vuonna 200 vuotta. Suomen vanhin lähetysjärjestö ja kirjojen kustantaja on valinnut juhlavuoden teemaksi Voimasanoja – 200 vuotta – Piplia.

”Pipliaseura on ollut Voimallisten Sanojen levittäjä jo 200 vuoden ajan. Edelleen Sana on enemmän kuin kirjain ja Raamattu enemmän kuin kirja. Jumalan sana on elävä ja väkevä”, seuran verkkosivuilla perustellaan.

Vuoden pääjuhlaa vietetään helluntaiviikonvaihteessa 24.-27. toukokuuta 2012 Turussa ja alueellisia juhlia pitkin vuotta eri puolilla Suomea.

Pipliaseura aikoo juhlavuotenaan toteuttaa myös kampanjoita, joilla se toivoo tavoittavansa erityisesti vain vähän Raamattua tuntevia suomalaisia.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Pipliaseura on kansainvälisen ja tunnustustenvälisen United Bible Societies -järjestön eli Yhtyneiden Raamattuseurojen jäsen.

Suomen Pipliaseuran pääsihteeri Markku Kotila kertoo juhlavuoteen valmistautumisesta ja Raamatun saapumisesta Suomeen Radio Dein haastattelussa lauantaina 7.1. klo 19.40-20.00.