Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Seurakunnat julkistavat nyt kilvan energiansäästötavoitteitaan – Lopella pistetään kirkon ovet säppiin talvikuukausiksi

 

Seurakuntien työntekijöitä muistutetaan esimerkiksi sammuttamaan valot huoneesta, kun sieltä poistutaan pidemmäksi aikaa. Monilla paikkakunnilla tilojen lämpötilaa lasketaan. Tämä porraskäytävä Turun Mikaelinkirkossa on Aarne Ormion kuvaama.

Monet seurakunnat osallistuvat kansalliseen Astetta alemmas -kampanjaan, mutta sitä kunnianhimoisemmistakin tavoitteista on kerrottu. Tampereen seurakunnissa energiankulutusta aiotaan alentaa 15 prosentilla viime talveen verrattuna.

Lokakuun 10:ntenä käynnistyneeseen Astetta alemmas -kampanjaan on liittynyt jo lähes 700 yritystä ja työyhteisöä ympäri Suomen. Mukana on useita seurakuntia.

Esimerkiksi Porvoossa seurakuntayhtymän ja seurakuntien työntekijöitä kehotetaan säästämään energiaa sammuttamalla valot, kun poistutaan huoneesta pidemmäksi aikaa, sulkemalla tietokoneet ja näytöt päivän päätteeksi, pitämällä ovet ja ikkunat kiinni sekä kiinnittämällä huomio vedenkulutukseen.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Lisäksi alennetaan kampanjan hengessä toimitilojen lämpöä yhdellä asteella. Huomioidaan tietysti työskentelymukavuus. Eri tiloissa tämä toteutetaan eri tavoilla, kertoo kiinteistö- ja hankintapäällikkö Krista Eloneva Porvoon seurakunnan verkkosivujen uutisessa.

Seinäjoella lämmön madaltamisen lisäksi muutetaan sisä- ja ulkovalaistuksen aikaohjelmia lyhyemmäksi.

Lopella Astetta alemmas -kampanja tarkoittaa muun muassa sitä, että kirkko suljetaan kolmeksi kuukaudeksi joulun jälkeen. Jumalanpalvelukset siirtyvät siksi ajaksi kappeliin. Kirkon lämpötila lasketaan tasolle, joka säästää energiaa, mutta ei vaaranna kirkon rakenteiden, soitinten tai esineistön kuntoa. Seurakunta alentaa myös muiden tilojen lämpötilaa mahdollisuuksien mukaan yhdestä kolmeen astetta.

Tampereen seurakunnat tavoittelevat energiankulutukseen 15 prosentin vähennystä viime talveen verrattuna.

– Vaikuttavuudeltaan suurin yksittäinen toimenpide on lämpötilan lasku. Lämpötilaa pudotetaan kohteiden nykyiset olosuhteet huomioiden 1–1,5 astetta tiloissa, joissa tehdään työtä ja oleskellaan jatkuvasti. Harvemmin käytettävissä kokoontumistiloissa pudotus voi olla tätä suurempi, 2–3 astetta, sanoo kiinteistöjohtaja Heikki Päätalo Tampereen seurakuntien verkkosivujen uutisessa.

Espoossa luovutaan lisälämmittimien käytöstä. Toimipaikkojen sisälämpötilat säädetään 18–21-asteeseen.

– Sään mukaisella vaatetuksella pärjäämme hyvin jatkossakin, toteaa Espoon seurakuntien ympäristöryhmän puheenjohtaja, kehityspäällikkö Kerttuli Boucht.

– Lämpötilan laskeminen yhdellä asteella tuo seurakunnille noin viiden prosentin säästön lämmityskustannuksissa, laskeskelee talotekniikan asiantuntija Harri Heiskanen Espoon seurakuntien kiinteistöpalveluista.

Lähteet: Seurakuntien verkkosivut, Ylen Uutiset 21.9.2022, Espoon seurakuntien tiedote 5.10.2022