Sisäministeri Räsänen: Suomi tarvitsee hengellistä heräämistä

 

Sisäministeri Päivi Räsänen. Kuva: Jenniina Nummela

Sisäministeri Päivi Räsänen sanoo Radio Dein Ajankohtaistunnille, että hengellisellä heräämisellä olisi – ja on – suuri merkitys suomalaisten moraalin ja hyvinvoinnin kannalta. Hänen mukaansa sillä, että ihminen ei ole vastuussa teoistaan pelkästään ihmisten, vaan myös Jumalan edessä, on valintoihin suuri merkitys.

Avain hengellisessä heräämisessä

Sisäministeri Räsänen koki suuren järkytyksen, kun sai viime viikon lauantaina aamuyöllä tiedon Hyvinkään ampumatragediasta. Sisäisestä turvallisuudesta vastaavan ministerin ei kuitenkaan auttanut jäädä kovin pitkäksi aikaa kauhistelemaan tapahtumia, vaan työt ovat kutsuneet ja saaneet uutta ikävää sisältöä. Räsänen pysähtyi hetkeksi Radion Dein Ajankohtaiskunnin haastattelussa analysoimaan monien perhesurmien ja julkisten ammuskelujen yhteiskunnallisia ja moraalisia taustoja sekä mahdollisia lääkkeitä. Räsänen yllättää peittelemättömällä arviollaan siitä, mitä Suomi tarvitsee.

– Kyllä minusta täytyy ottaa myös sellainen ulottuvuus puheeksi, että mikä merkitys on ihmisen moraalisilla valinnoilla, pahuuden ongelmalla. Ajattelen ,että hengellisellä heräämisellä ja ihmisen uskonsuhteella Jumalaan on iso merkitys, joka näkyy myös elämän valintoina arjessa. Siinä että millä tavalla lähimmäisiin suhtaudutaan; onko se käyttäytyminen tuhoavaa vai rakentavaa, Räsänen linjaa.

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

Sisäministeri jatkaa arvioitaan kristillisestä arvomaailman ja elävän uskon voimasta sekä yksilöiden että yhteiskunnan kannalta. Epäsuorasti voidaan tulkita, että hän pyytää esirukousta omien tehtäviensäkin puolesta.

– Me emme kuitenkaan pysty pelkillä laeilla tai palveluilla kaikkea pahuuden ilmenemistä poistamaan. Kyllä siinä viime kädessä on kysymys omista valinnoista ja niistä arvoista, joiden pohjalta valintoja tehdään. Kristittynä ajattelen, että kyllä me tarvitaan tässä yhteiskunnassa pajon rukousta esivallan puolesta, tämän yhteiskunnan puolesta, toinen toistemme puolesta. Tarvitaan sitä lähimmäisyyttä ja lähimmäisen tukemista. Hengellinen herääminen on kyllä aika hyvä sanakaksikko, mihin kiteytyy se, mitä ajattelen, että tämä yhteiskunta tarvitsee.

Räsäsen näkökulma on päänavaus. Kukaan asiantuntija, virkamies, toimittaja sen enempää kuin poliitikkokaan ei ole rohjennut vielä arvioida, että syyt lisääntyneille tragedioille voivat olla yhteisen kristillisen arvopohjamme alta lahoamisessa. Miksi arvoliberalismin mahdollisista lieveilmiöistä ei ole uskallettu puhua?

– Ehkä se on tätä arvoliberalismia, että tällaisten johtopäätösten vetäminen tuntuu liian rohkealta, mutta on ihan selvää, että totta kai ne arvot vaikuttavat. Pelkällä rahalla ja laeilla ei pystytä ohjaamaan ihmisten käyttäytymistä. Ajattelen, että sellaisilla hyvillä kristillisillä arvoilla, joissa ihminen ei ole tekoinensa pelkästään toisten ihmisten edessä, vaan on myös Jumalan kasvojen edessä, on todella iso merkitys. Esimerkiksi siihen, että miten rehellisesti toimitaan, sisäministeri analysoi.

Sauma sanomalle

Räsänen näkee tyrmistyttävissä tragedioissa markkinaraon ilosanomalle. Hänen mukaansa ihmiset hakevat tällaisilla hetkillä, jolloin ollaan kasvokkain katoavaisuuden kanssa, kuolemankin yli kantavaa lohdutusta.

– Ajattelen, että jokaisen kristityn ja seurakuntien tehtävä on edistää kristillistä uskoa ja pitää esillä sanomaa Jeesuksesta, joka on sovittanut ihmisten synnit ja joka on Jumalan vastaus ihmisten raadolliseen todellisuuteen. Siitä nyt saatu todella ikävä merkki Hyvinkäällä. Tällaisissa tilanteissa näyttää kyllä toisaalta seurakunnille ja kristityille tarjoutuvan erinomaisia tilaisuuksia – mahdollisuus pitää evankeliumin sanomaa esillä ja tuoda lohdutusta.

Kuuntele Päivi Räsäsen haastattelu kokonaisuudessaan Radio Dein ohjelma-arkistosta.

 
Dei, ihmisen ääni, artikkeliban 5.9.- (2/2)