Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Satavuotias Herättäjä-Yhdistys mieltää itsensä yhä sisälähetysjärjestöksi

 

Toiminnanjohtaja

Sisälähetysseura Herättäjän perustava kokous pidettiin 19.–20. helmikuuta 1912. Herättäjä-Yhdistyksenä tänä päivänä tunnettu järjestö juhlii satavuotista taivaltaan Helsingissä tulevana viikonloppuna. – Vanhaa sanontaa käyttäen haluamme laskea Jumalan sanan leipävartaan niin alas, että lapsikin siihen yltää, toiminnanjohtaja Simo Juntunen toteaa.

Mikä Herättäjä-Yhdistyksen toiminnassa on säilynyt ja mikä muuttunut sadan vuoden aikana, toiminnanjohtaja Simo Juntunen?

– Seurat ja Siionin virret ovat säilyttäneet keskeisen asemansa. Herännäisopistot syntyivät 1914-1930, ylioppilaskodit perustettiin Helsinkiin 1928 ja Ouluun, Kuopioon ja Joensuuhun 2000-luvulla. Paikallisosastot ovat olleet seurakunnissa 1950-luvulta lähtien, ja oma nuorisotyö käynnistyi 1960-luvulla. Kansainvälinen työ laajeni uudelleen yhteistyöhön Inkerin kirkon kanssa 1990-luvulla.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Mikä sadan vuoden takaisesta hengellisestä perinnöstä on yhä keskeistä herännäisyydessä?

– Odottava ja ikävöivä usko, oppi jumalattoman vanhurskauttamisesta ja sen muistaminen, että Jumala on suuri ja ihminen pieni.

Vieläkö miellätte olevanne sisälähetystyötä tekevä järjestö?

– Kyllä. Vanhaa sanontaa käyttäen haluamme laskea Jumalan sanan leipävartaan niin alas, että lapsikin siihen yltää.

Mihin panostatte lähitulevaisuudessa?

– Jatkossakin ”kynnämme leveällä auralla” eri työaloillamme uudistamalla ja kehittämällä toimintaa maltillisesti, mutta rohkeasti. Parhaillaan työskentelemme muun muassa Siionin virsien kokonaisuudistuksen parissa. Työmme tarkoituksena on rohkaista ihmisiä elämään kristittyinä.

Herättäjä-Yhdistyksen 100-vuotisjuhlavuoden päätapahtuma järjestetään otsikolla ”Arjen halleluja” 17.-19. helmikuuta Helsingissä. Ohjelmassa ovat mukana muun muassa runoilija Risto Oikarinen, muusikko Laura Sippola, oopperalaulaja Esa Ruuttunen, muusikko Jaakko Löytty ja professori Juha Siltala.

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie