Satakertainen sato – 50 vuotta lähetyselämää Etiopiassa

 

Satakertaisen sadon kirjoittamiseen osallistuneita: Etiopian-lähetit Tuula Sysimies, Ritva Olkkola-Pääkkönen, Hilkka Hares ja kirjan toimittaja Liisi Niemelä sekä Kylväjän viestintäpäällikkö Outi Rajala.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisten luterilaisten suomalaisten lähetystyöntekijöiden lähdöstä Etiopiaan. Puolen vuosisadan vaiheet on nyt koottu Satakertainen sato – Lähetyselämää Etiopiassa 50 vuotta -kirjaan.

Kirjan on toimittanut Etiopian-lähetti Liisi Niemelä. Kirjaan on koottu Etiopian-lähetyksen historiaa ja etiopialaista kulttuuria höystettynä aikaa kuvaavilla katkelmilla lähettien kirjeistä.

– Aika Etiopian-työn historian kokoamiselle on ollut sopiva, sillä myös 50 vuotta sitten lähteneet lähetit ovat vielä keskuudessamme ja pystyvät jakamaan mittavista tieto- ja kokemusvarastoistaan arvokasta historiaa, toteaa Niemelä.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Kirjoittajina on laaja joukko Kylväjän entisiä Etiopian-lähettejä, muun muassa täsmälleen 50 vuotta sitten Etiopiaan lähtenyt Ritva Olkkola-Pääkkönen. Moni on myös kaivanut kuva-arkistojaan, ja Simo Karjalainen on antanut kirjaa varten käyttöömme upeat piirroskuvansa.

Etiopian lipun värit ovat perinteisesti symboloineet Jumalan kolmiyhteyttä mutta myös kolmea teemaa: kasvua, taisteluja ja Jumalan rauhaa. Nämä teemat kantavat myös läpi Satakertaisen sadon.

– Kirjan tekemistä ovat olleet ohjaamassa kysymykset: Miksi Etiopian Mekane Yesus -kirkko on kasvanut niin voimakkaasti? Mitä voimme oppia Etiopian lähetystyön historiasta? Kirjassa on kerrottu arkisesta lähetyselämästä, juhlahetkistä, vaaranpaikoista ja ennen kaikkea siitä, mitä Jumala on Etiopiassa tehnyt. Hänen ihmeellinen rauhansa on yltänyt taistelujen keskelle, ja sielläkin, missä on ollut kuivaa ja elotonta, on nähty Hänen armostaan kasvua jopa satakertaiseksi sadoksi, valottaa Niemelä kirjan sisältöä ja nimen taustaa.

Yksi ensimmäisistä Satakertaisen sadon lukijoista on ollut Lahden kristillisen kirjakaupan kauppias Kimmo Tiira.

– Satakertainen sato on tosi monipuolinen ja kattava kuvaus Etiopiasta ja siellä tehtävästä työstä. Päällimmäiseksi kirjasta jäi mieleen se, miten merkittävä kristillinen usko on ollut Etiopiassa. Lähetystyöntekijät ovat vaikuttaneet merkittävästi esimerkiksi sairaanhoidon kehittymiseen. Lähettien elämä on ollut arkipäivän evankeliumia, sairasten parantamista ja nälkäisten ruokkimista. Kirjan kautta pääsi ainutlaatuisella tavalla näkemään lähettien arkista elämää, kuvailee Tiira.

– Kirja avaa hyvin sitä, mitä lähetystyön todellisuudessa on. Kirjeissä kerrotaan rehellisesti arjesta, muun muassa siitä, miten naiset joutuivat ryömimään auton alle katsomaan, ovatko jarrut kunnossa. Voin suositella Satakertaista satoa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita elämänkerroista, historiasta tai lähetystyöstä. Se sopii hyvin myös lähetystyöhön lähtemistä miettiville. Kirja karsii sopivasti romanttiset kuvitelmat lähetystyöstä, Tiira toteaa.

Satakertainen sato – lähetyselämää Etiopiassa 50 vuotta on tällä viikolla Radio Dein Viikon teoksena. Viikon teoksen katkelmia kuullaan arkisin klo 6.50, 10.45 ja 14.03 sekä koosteuusinta lauantaina klo 17.25. Liisi Niemelä ja Ritva Olkkola-Pääkkönen ovat myös vieraina Radio Dein aamussa torstaina 13.9. klo 9.

Satakertaisen sadon julkaisijana on Lähetysyhdistys Kylväjä ja kustantajana CoLink Oy.

Radio Dein haastattelun ajankohta korjattu 12.9.

 
Kylvaja artikkelibanneri