Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

RV:n pääkirjoitus otti kantaa ”sotaprofetioihin” – ”Vuoden 1984 Tukholman profetiassa on ongelmia”

 

Ukrainassa on käyty sotaa nyt kaksi vuotta. (Kuva: Ukrainan puolustusvoimat / Wikimedia Commons)

Neljänkymmenen vuoden takaiset sanomat tuntuvat monista nyt ajankohtaisilta.

Pastori ja teologi Esa Hyvönen ottaa helluntaiseurakuntien lehden Ristin Voiton pääkirjoituksessa kantaa sota-aikoihin viittaaviin profetioihin, jotka olivat yleisiä etenkin 1970-80 -luvulla.

Kirjoituksessa Hyvönen nostaa kriittisenä esimerkkinä Tukholman profetiana tunnetun sanoman vuodelta 1984.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

– Yksityiskohtien muuntelu näyttää palvelevan vaikutelmaa, että Tukholman profetia sopisi paremmin aikaamme, Hyvönen kommentoi profetian viimeaikaisia esiinnostoja.

Esa Hyvönen päättää pääkirjoituksen toteamuksella, että ”Eurooppa ja Suomi joutuvat tekemään lujempaa työtä rauhan säilymisen puolesta kuin vuosikymmeniin”.

– Nyt on kristittyjen aika rukoilla lujempaa kuin pitkään aikaan. Rauha on meille kaikille tärkeä asia. 

Lue Ristin Voiton pääkirjoitus tästä.

 

Aiheet