Risto Huvilan blogikirjoituksista julkaistu teos haluaa herätellä keskustelua Israelista

 

Pekka Ruokomäki (vas.) haastatteli Jaana ja Risto Huvilaa ”Miksi Israelista pitää puhua -kirjan julkistamistilaisuudessa. Kuva: Roni Tinell

Espoolainen Risto Huvila on pitkän linjan Israel-asiantuntija, joka on vuodesta 2017 kirjoittanut blogia Seurakuntalainen.fi-uutisverkkosivustolla. Huvilan uusi teos Miksi Israelista pitää puhua sisältää 48 sivustolla julkaistua blogia.

– Kirjoituksissani olen aika usein tarttunut johonkin median esittämään uutiseen ja korjannut siinä olleita asiavirheitä, joita on niin suomalaisessa kuin kansainvälisessäkin valtamediassa hämmästyttävän paljon liittyen Israeliin, Risto Huvila kertoo blogiensa aiheista.

Kirjassa julkaistut tekstit käsittelevät esimerkiksi YK:n ja sen jäsenmaiden vinoutunutta suhdetta Israeliin. Osa kirjoituksista on saanut kimmokkeensa kirkon ja sen johtajien Israeliin liittyvistä kannanotoista ja toimenpiteistä, sekä kristittyjen ja juutalaisten noin 2000 vuotta kestäneestä historiasta.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Huvilan mukaan kristillisissä piireissä puhutaan liian vähän Israelista tai aiheen käsittely on puutteellista ja sisältää asiavirheitä.

– Uskon, että kirjani artikkelit auttavat lukijoita muodostamaan Israelista kokonaisvaltaisemman ja tasapainoisemman käsityksen, Huvila arvelee.

Israel ja juutalainen kansa on ollut Risto Huvilan kiinnostuksen kohteena jo yli 15 vuotta. Alkuun mies innostui tutkimaan, mitä Raamattu kertoo Israelista ja juutalaisesta kansasta, sitten kiinnostus laajeni juutalaisen kansan ja Lähi-idän historiaan ulottuen aina nykypäivän Israelin tapahtumien seurantaan.

– Seuraan aktiivisesti sekä israelilaisia että sen naapurimaiden englanninkielisiä medioita ja johtavia kansainvälisiä uutissivustoja. Näiden lisäksi seuraan tärkeimpiä poliittisia ja uskonnollisia vaikuttajia sosiaalisessa mediassa.

Kuluneiden vuosien aikana Huvilalle on kehittynyt laaja henkilökohtainen verkosto, johon kuuluu vaikuttajia eri aloilta ja maista. Heiltä hän saa tarvittaessa nopeasti tietoja erilaisten uutisten taustojen hahmottamiseksi.

– Valtamedia esittelee usein pääasiallisesti vasemmistolaisten vaikuttajien kannanottoja, joissa Israelia syytetään apartheidista, mikä on yksiselitteisesti vale ja antisemiittinen väite.

Huvila muistuttaa, että Israelin vajaasta 10 miljoonasta kansalaisesta noin kaksi miljoonaa on arabeja, jotka ovat maan täysivaltaisia kansalaisia ja eri alojen osaajia ja vaikuttajia.

– Virheellistä tietoa on liikkeellä todella paljon ja sen taustalla on useimmiten puutteellinen historian tuntemus ja tietämättömyys, mutta valitettavan usein myös antisemiittiset asenteet.