Rauhanturvaajalta vaaditaan paineensietokykyä ja hyviä hermoja

 

Ville Orjalan mukaan haastavinta rauhanturvaajan työssä on liikkumisvapauden puute. Kuva: Joni Salo

Rauhanturvaajana Afganistanissa työskennellyt Ville Orjala kertoo, millaista on rauhanturvaajan työ ja arki yhdessä maailman levottomimmista maista.

Seikkailuinto ja halu tehdä hyvää saivat Ville Orjalan lähtemään rauhanturvaajaksi Afganistaniin. Puolen vuoden työkomennukselle lähteminen edellytti varusmiespalvelun käymistä ja hakeutumista sotilaalliseen kriisinhallinnan toimintavalmiuteen.

– Rauhanturvaajien tehtävänä on olla läsnä ja tällä tavalla tuoda paikallisille turvallisuuden tunnetta epävakaisiin oloihin. Pyrimme myös ehkäisemään kahden osapuolen välisiä konflikteja, esimerkiksi tukemalla paikallisia viranomaisia, Orjala kertoo.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Partioiden lisäksi täytyi vartioida leiriä ja osallistua harjoituksiin. Vapaa-ajalla sai käydä salilla tai pelata lentopalloa. Afganistan on islaminuskoinen maa, joten kristillistä uskoa ei siellä kovin näkyvästi voi tuoda esille. Tukikohdassa järjestettiin kuitenkin jumalanpalveluksia.

Ulos vain ladatun aseen kanssa

Orjalan mukaan rauhanturvaajalta vaaditaan hyvää kuntoa, rauhallisuutta ja kykyä toimia paineen alla. Hermot eivät saa olla liian kireällä.

– Sääolot vaihtelivat todella paljon, kesällä oli kuuma ja talvella oli lunta ja pakkasta. Partioretkillä yöt nukuttiin aavikolla.

Haastavin asia oli kuitenkin se, ettei vapaa liikkuminen ollut ollenkaan mahdollista. Tukikohdassa muurien sisällä sai liikkua, mutta muualle mentiin vain käskystä muun ryhmän ja ladatun aseen kanssa.

– Jotkut asiat täytyy vain kokea ennen kuin niitä voi ymmärtää. Vaikka olin nähnyt kuvia ja videoita Afganistanista, vasta paikan päällä ymmärsi oikeasti, millaista siellä on.

Artikkeli on julkaistu: Nuotta 1/2015. Teksti: Susanna Hulkko, kuva: Joni Salo