Rainer Friman palaa evankelisluterilaiseen kirkkoon

 

Kirkon tarjoama apu saa iskelmälaulaja ja toimittaja Rainer Frimanin liittymään takaisin kirkkoon.

Rainer Friman erosi kirkosta pari vuotta sitten. Keskiviikkona 28.9. Rainer Friman ja ihmisen ääni -ohjelmassa Radio Deissä hän kertoi, että aikoo liittyä takaisin evankelisluterilaiseen kirkkoon.

Frimanin vieraana oli perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä, joka oli juuri ollut yleisessä pappien kokouksessa, synodaalikokouksessa. Kivelä harmitteli, että kirkon julkisuuskuvaksi on muodostunut se, että kirkossa pohditaan vain samaa sukupuolta olevien kysymyksiä, vaikka kirkossa tehdään jatkuvasti paljon arvokasta työtä. Hän muistuttaa, että kirkon apu yltää usein paikkoihin, minne muu apu ei yllä.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Kuinka monta diakonia, työntekijää tai vapaaehtoista on tälläkin hetkellä jonkun elämässään koville joutuneen ihmisen luona auttamassa?

Auttamiseen kiteytyy Frimanin syy palata kirkkoon:

– Mun on pakko tunnustaa, että jos mä haen apua, kyl mä sinne kirkkoon menen, en mä vapaisiin suuntiin mene, Rainer toteaa. Friman perustelee valintaansa siten, että vapaissa suunnissa hänen kysymyksensä on lokeroitu jo valmiiksi tietynlaiseen kategoriaan, mutta oman kokemuksensa mukaan evankelisluterilaisessa kirkossa hän voi olla oma itsensä.

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)