Radio Dei lähettää suoraa ohjelmaa Kirkkopäiviltä

Helsingin piispa Teemu Laajasalo ja Perussuomalaisten puoluejohtaja Jussi Halla-aho kohtaavat Kirkkopäivillä. Kuvat: Stas Voronin ja Aarne Ormio

Kirkkopäivät alkavat Jyväskylässä tänään perjantaina. Radio Dei lähettää suorana lähetyksenä päivien kiinnostavimmat keskustelut ja toimittamalla reportaaseja paikan päältä Keski-Suomesta.

Kirkkopäivät avaa ikkunan 2010-luvun puheenaiheisiin kirkossa. Eniten etukäteishuomiota on herättänyt Helsingin piispa Teemu Laajasalon ja Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi-Halla-ahon kohtaaminen Jyväskylän yliopistossa osana tapahtumaa lauantai-iltana. Radio Dei lähettää kohutun keskustelun suorana lähetyksenä.

Piispa Laajasalo on saanut laajasti kritiikkiä Jussi Halla-ahon kutsumisesta Jyväskylän Kirkkopäivien tilaisuuteen.

Sansa kesäkeräys artikkelin alle

Tilaisuutta ovat kritisoineet muun muassa Helsingin ja Vantaan yhteisten kirkkovaltuustojen puheenjohtajat Hanna Mithiku ja Eve Rämö ja Itä-Suomen yliopiston teologisen osaston professori Ilkka Huhta ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yliopettaja Mikko Malkavaara. Huhta ja Malkavaara peruivat osallistumisensa Kirkkopäivien juhlaseminaariin vastalauseena Halla-ahon osallistumiselle.

259 ihmistä lähetti vetoomuksen Kirkkopäivien järjestäjille Halla-ahon, Laajasalon ja koomikko Joonas Nordmanin sananvapautta käsittelevän keskustelun perumiseksi.

Kohutun kohtaamisen lisäksi Kirkkopäivillä kuullaan, mitä ajatuksia Björn Wahlroos, Eero Huovinen, Liisa Jaakonsaari ja Tapio Luoma esittävät kirkosta ja uskosta.

Perjantai-illan Kirkkopäivä-konsertissa esiintyvät muun muassa Ida Elina, Pekka Simojoki, Mirkka Paajanen, Eve ja Ossi -duo, Johanna Försti ja Make Perttilä Band.

Radio Dein Kirkkopäiväradio on äänessä perjantaina 17. toukokuuta kello neljästätoista alkaen ja lauantaina 18. toukokuuta jo aamupäivästä lähtien. Molempina päivinä lähetys jatkuu illan tunteihin saakka.

Perjantaina 17.5. Radio Dei lähettää suoraa lähetystä Jyväskylästä kello 14.30-21.00 ja lauantaina 18.5. kello 10.30-14.30 ja 19.30-20.30.

 

Suorana radioitavat lavakeskustelut:

Perjantai 17.5. klo 14.30-15.30. Arkkipiispa Tapio Luoma keskustelee kirkon roolista ja sen haastetusta mielikuvasta yhteiskunnassa. Teemaan johdattelemassa Kirkon viestinnän ohjelmapäällikkö Kimmo Saares.

Perjantai 17.5. klo 18.00-19.00. Kirkkopäivien avajaiset, äänessä arkkipiispa Tapio Luoma, Jyväskylän kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Tuulia Kuntsi, Anu Mäki-Latvala ja Jaakko Niiles.

Perjantai 17.5. klo 20.00-21.00. Konserttilavalle nousevat Ida Elina, Pekka Simojoki, Mirkka Paajanen, Johanna Försti,  Eve & Ossi-duo, Eva Alonen sekä Make Perttilä band.

Lauantai 18.5. klo 10.30-11.30. Körttiseuroissa vuorottelevat puheet ja säestyksettä veisattavat Siionin virret. Puheiden sävy on rinnalla kulkijan. Puheet nousevat sanasta ja elämänkokemuksesta. Seuroissa puhuvat kirjailija Aino Suhola, johtaja Ilkka Mattila, europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari ja Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura.

Lauantai 18.5. klo 13.30-14.30. Björn Wahlroos ja Eero Huovinen keskustelevat elämästä, taloudesta, Suomesta ja Jumalasta.

Lauantai 18.5. klo 19.30-20.30. Helsingin piispa Teemu Laajasalo, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sekä koomikko Joonas Nordman keskustelevat sananvapaudesta ja poliittisesta korrektiudesta.

Kirkkopäivien ohjelma

Radio Dei RADIOT_FI 2