Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Raamattuopisto vastaa suurien kaupunkien haasteeseen – rehtori Juha Vähäsarja metropolialueen johtajaksi

 

Juha Vähäsarja. Kuva: Veli-Pekka Kangas.

Vähäsarjan uuteen vastuualueeseen kuuluu etelän suurien kaupunkien julistustyön lisäksi Kauniaisten jumalanpalvelusyhteisö sekä sosiaalisen median kautta tehtävän työn vahvistaminen.

Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen kertoo, että suurin osa Raamattuopiston julistustyöntekijöistä toimii Suomen väestöllisen painopisteen pohjoispuolella.

– Puolet Suomen väestöstä taas asuu lyhyehkön ajomatkan päässä Kauniaisista – pääkaupunkiseudulla ja Tampereen ja Turun seuduilla, Vartiainen perustelee tarvetta lisätä resursseja Etelä-Suomen alueella.

Janoinenlammas.fi neliöb.8.5.-4.6.

– Kristinuskon kohtalo Suomessa ratkaistaan näissä suurissa kaupungeissa, kuten monesti on sanottu, hän jatkaa.

Juha Vähäsarja on toiminut Raamattuopiston rehtorina yli 13 vuotta. Hän pitää uutta toimenkuvaa mielenkiintoisena.

– Saan keskittyä hengelliseen työhön etelän metropolialueella. Se vaatii uudenlaista ajattelua. Perinteinen kokoustoiminta on hyvä asia, ja sitä pitää olla, mutta jos ajatellaan, missä ovat ihmisten nykyiset julkiset kokoontumispaikat, ne ovat suurelta osin somessa ja yhteydenpito tapahtuu muutenkin median välityksellä. On syntynyt uudenlaisia yhteisöjä. Haluamme kutsua ihmisiä Raamattuopiston perheeseen myös näiden kanavien kautta, Vähäsarja sanoo.

– Lisäksi meillä on Kauniaisissa Raamattuopistolla aktiivinen ja hieno jumalanpalvelusyhteisö, joka ei ehkä ole saanut niin paljon huomiota osakseen kuin pitäisi. Osa työstäni tulee olemaan tämän yhteisön rakentamisessa.

– Minun on myös määrä vahvistaa omalla panoksellani Turun ja Tampereen seudun julistustyötä, Vähäsarja kertoo.

Hän myöntää, että haaste on valtava.

– Mutta median välityksellä suurten joukkojen tavoittaminen on mahdollista.

– Esimerkiksi Viikon sana -videoiden suuri tilaajamäärä kertoo siitä, että media on oikeasti tärkeä kanava ihmisten tavoittamiseksi ja yhteisöllisyyden rakentamiseksi. Siksi sen käyttämistä on syytä vahvistaa.

Juha Vähäsarja aloittaa metropolialueen johtajana 1.3. Hänen tilallaan Raamattuopiston rehtorina aloittaa Raamattuopiston Kristittynä Suomessa -linjan vastaava opettaja, vararehtori Marja-Kaarina Marttila. Vararehtoriksi on kutsuttu opistokappalainen Veli-Matti Kujala.

 
Artikkelibanneri perussanoma