Raamattu kannesta kanteen on jatkunut radiossa jo 20 vuotta

 
Elina Tuohisto-Kokko

– Jukka Norvanto opettaa Raamattua jae jakeelta, ja tällöin tulee selitettyä myös vaikeat kohdat. Koska ohjelma tulee ulos viitenä päivänä viikossa, opiskelusta voi tulla hyvällä tavalla osa arjen rutiinia, sanoo toimittaja-juontaja Elina Tuohisto-Kokko. Kuva: Emilia Tuohisto-Kokko.

Raamattu kannesta kanteen -ohjelma kiinnostaa suomalaisia edelleen, vaikka se on pyörinyt radiossa jo 20 vuoden ajan viitenä päivänä viikossa. Ensimmäinen ohjelma kuultiin 3.3.1997.

Tuskin kukaan osasi arvata, kuinka suosituksi ohjelma osoittautuisi. Epäilijät pohtivat, riittääkö Raamattua systemaattisesti opettavalle ohjelmalle ylipäätään kuulijoita.

Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) tuottama ja kustantama Raamattu kannesta kanteen on pitkään ollut Radio Dein kuunnelluin ohjelma. Suomessa sitä lähettää myös Järviradio, minkä lisäksi opetusosuuksia voi kuunnella netissä ja mobiilisovelluksella.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

100 000–150 000 eri kuuntelijaa viikossa

– Viikoittain ohjelmaa kuuntelee varovaisen arvion mukaan 100 000–150 000 eri ihmistä. Mobiilisovellusta on ladattu yli 20 000 kertaa. Se kertoo, että ohjelmalla on iso merkitys kuuntelijoille, toteaa Sansan mediakehitysjohtaja Ilkka Kastepohja.

Hän on ollut mukana ohjelman suunnittelu- ja kehitystyössä alusta asti. Raamattu kannesta kanteen -ohjelmaa kuuntelevat eri kirkkokunnista ja taustoista tulevat, eri-ikäiset ihmiset:

– Kuuntelijapalautteen perusteella tiedämme, että kuuntelijoissa on poliitikkoja, professoreita, johtajia, televisiosta tuttuja sekä aivan tavallisia kansalaisia. Heitä yhdistää halu tuntea Raamatun Jumala ja kristinuskon sisältö, Ilkka Kastepohja sanoo.

Myös Radio Deihin tulee säännöllisesti kiittävää palautetta kuuntelijoilta, kertoo ohjelmajohtaja Kai Kortelainen:

– Raamattu kannesta kanteen on Radio Dein parikymmenvuotisen historian aikana toistaiseksi ainoa ohjelma, joka on yltänyt kaupallisten radiokanavien RadioAwards-yleisöäänestyksessä neljän eniten ääniä saaneen radio-ohjelman joukkoon. Äänestyksessä olivat mukana kaikkien maamme kaupallisten radiokanavien tuotannot, hän muistuttaa.

Yksi tuotantokausi koostuu yli 1400 ohjelmasta

Raamattu kannesta kanteen -ohjelmasarjan neljäs tuotantokausi pyörähti käyntiin joulukuussa 2015. Jokainen tuotantokausi kestää noin viisi vuotta ja koostuu 1434:stä puolen tunnin ohjelmasta, jota radioidaan viitenä päivänä viikossa.

Ohjelmassa teologian lisensiaatti, diplomikielenkääntäjä Jukka Norvanto opettaa Raamattua lähes jae jakeelta. Jokainen tuotantokausi on tuonut joitain uudistuksia, mutta raamattuopetukset ovat pysyneet ennallaan. Jukka Norvanto toimii nykyään Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysteologina.

Ohjelmaa toimittaa ja juontaa Elina Tuohisto-Kokko, kun vakituinen toimittaja Elina Vaittinen on vanhempainvapaalla. Vuosina 1997–2013 ohjelmaa emännöi Inga-Lill Rajala.

Raamattu kannesta kanteen on ollut esikuvana myös vironkieliselle Piibel kaanest kaaneni -ohjelmalle. Norvannon raamattuopetukset on käännetty viroksi, ja ohjelmasarja on Virossakin jo toisella kierroksella.

Juhlalähetys Radio Deissä 3.3.

20-vuotissyntymäpäivän kunniaksi Radio Deissä kuullaan 3.3.2017 kello 20–21.30 juhlalähetys, jossa ovat mukana radiopastori Jukka Norvanto, kaikki toimittaja-juontajat vuosien varrelta sekä Radio Dein päätoimittaja Kirsi Rostamo. Sansan mediatuottaja Merja Kauppisen ja Ilkka Kastepohjan juontamaa ohjelmaa voi seurata suorana lähetyksenä myös Facebookissa.

Lue lisää

 
Sansa artikkeliban.12.2.- MJa