Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Yleinen: Konekiväärisaarnaaja pelastaa Afrikan lapsia

Pyhän Henrikin risti Eino Murtorinteelle

 

Professori emeritus Eino Murtorinteelle (s. 1930) on myönnetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Pyhän Henrikin risti, kertoo Kirkon tiedotuskeskus.

Arkkipiispa Kari Mäkinen jakoi kunniamerkin Helsingissä 22.4. järjestetyssä tilaisuudessa.

Eino Murtorinne palkittiin monipuolisesta ja ansiokkaasta akateemisesta urastaan teologian opettajana ja tutkijana. Murtorinteellä on ollut kansainvälisesti merkittävä ekumeeninen rooli Itä-Saksan ja laajemminkin Itä-Euroopan kirkkojen sekä oman kirkkomme välisessä kanssakäymisessä.

Murtorinne on tutkimustyössään keskittynyt Suomen kirkon historiaan ja kirkon ja yhteiskunnan suhteisiin. Lisäksi hän on tutkinut Suomen kirkon ja pohjoismaisten kirkkojen suhdetta Saksaan toisen maailmansodan aikana. Hän on toiminut myös lukuisissa kirkollisissa luottamustehtävissä.

Murtorinne vihittiin papiksi vuonna 1956. Hän toimi papin tehtävissä Iisalmessa, Kuopiossa ja Suomenlinnassa vuosina 1956-1961. Murtorinne toimi Helsingin yliopistossa kirkkohistorian assistenttina vuosina 1962-1968, Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian vt. professorina vuosina 1972-1975 ja uusimman ajan kirkkohistorian professorina vuosina 1975-1993. Murtorinne jäi eläkkeelle vuonna 1993.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

Pyhän Henrikin risti myönnetään ekumeenisista ansioista, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suhteiden vahvistamisesta sisarkirkkoihin, merkittävästä ulkomaille suuntautuneesta humanitaarisesta toiminnasta tai lähetystyöhön liittyvistä ansioista. Kirkko on myöntänyt Pyhän Henrikin ristejä vuodesta 2007.

 
Artikkelibanneri perussanoma