Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Polttohautaus ja yhteishaudat yleistymässä

 

Japanilainen hautausmaa. KUVA: Wikipedia Common

Tiheään asutut alueet ympäri maailmaa kärsivät hautapaikkojen puutteesta. Yhä yleistyvämpiä hautaustapoja maailmalla ovat polttohautaus ja yhteishaudat. Asiasta uutisoi Keski-Pohjanmaa –lehti.

Britanniassa ongelmaa on pyritty ratkaisemaan muun muassa avaamalla hautausmaiden vanhimpia hautoja uudelleen käyttöön. Lisäksi hautausmaiden viheralueita ja polkuja on muutettu hautapaikoiksi.

Myös saman hautapaikan käyttäminen useammalle vainajalle on otettu käyttöön. Lontoon hautausmailla osa vainajista haudataan pystyasennossa tilan säästämiseksi.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Yhdysvalloissa New Yorkin keskustassa useat hautausmaat ovat lopettaneet hautapaikkojen myynnin ja tarjoavat enää polttohautauksen mahdollisuutta. Keskustan harvat hautapaikat hipovat neliöhinnoiltaan alueen asuntojen neliöhintoja. Washingtonin keskushautausmaalle ei huolita yli 66 senttimetriä leveitä arkkuja.

Joissakin maailman kolkissa vainaja haudataan vain muutamaksi vuodeksi kunnes hautapaikka tarvitaan uudelle vainajalle. Näin toimitaan esimerkiksi Singaporessa ja Austaralian Sydneyssä.

Japanissa puolestaan yli 90 prosenttia vainajista polttohaudataan.

 
artikkelibanneri Uusi Tie