Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Piispaehdokas Aino Vesti siirtäisi valtaa papeilta maallikoille

 

Aino Vesti kaipaa kirkkoon iloa.

Turun piispaehdokas, Maskun kirkkoherra, Aino Vesti siirtäisi kirkollisen keskustelun painopistettä kirkon ilonaiheisiin ja siihen hyvään, mitä kirkko tekee jäsentensä hengellisen ja maallisen hyvinvoinnin eteen.

– Kirkon toiminnassa toivoisin, että voisimme keskittyä ydinasioihin. Se toisi selkeyttä kirkon linjaan. Raamatun nostaisin ydinasiaksi, linjaa Aino Vesti.

Vestin mukaan kirkon olisi aika mennä eteenpäin sitä koskevassa keskustelussa nostamalla esiin ilonaiheita ja onnistumisia.

Radio Dein piispatenttiin osallistuvan piispakandidaatin mukaan positiivisuus kantaa myös kirkkoa.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

– Ilon ääni kuuluu aina kauas ja siihen on helppo tulla mukaan. Yksi ihminen ei kuitenkaan näitä tee, vaan piispalla pitäisi olla motivoimisen ja kannustamisen taitoa.

Piispana Aino Vesti veisi kirkkoa työntekijäkeskeisyydestä kohti maallikkokeskeistä kirkkoa.

 

Aino Vesti Radio Dein piispatentissä keskiviikkona 27.10 kello 15.20 alkaen. Turun piispanvaalin ensimmäinen kierros järjestetään torstaina 28.10.

Kuuntele, mitä Aino Vesti vastaa kysymykseen: ”Mitä linjauksia piispana tekisitte kitkon jäsenkadon ehkäisemiseksi?”

 

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)