SRO yläb. 30.9.-13.10.

Piispa Laajasalon mukaan Kiasmaa boikotoivat taiteilijat syyllistyvät antisemitismiin

 

Helsingin piispa Teemu Laajasalo syyttää Kiasman boikotointiin osallistuvia taiteilijoita antisemitismistä. Kuva: Jani Laukkanen

Pitkälti toista sataa taiteilijaa on allekirjoittanut mielenilmauksen, jonka mukaan he kieltäytyvät tekemästä yhteistyötä nykytaiteen museo Kiasman kanssa niin kauan kuin Kiasman hallituksessa on Zabludowicz Art Trustin edustus.

Zabludowicz Art Trustia edustaa Kiasmassa Tampereella kasvanut juutalainen miljardööri ja taiteen tukija Chaim ”Poju” Zabludowicz. 

Holokaustin uhrien muisto ry julkisti viime lauantaina kannanoton boikottiin, jossa joukko taiteilijoita kieltäytyy työskentelemästä nykytaiteen museo Kiasman kanssa niin kauan kuin Poju Zabludowicz on Kiasman tukisäätiön hallituksen jäsen. Perusteena on Zabludowiczin tuki Israelin valtiolle ja sen väitetylle apartheid politiikalle.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Kannanoton mukaan taitelijoiden toiminta herättää vakavia kysymyksiä. Ensinnäkin kampanjan kohdistuu yhteen henkilöön, joka on juutalainen. Kyseessä on vielä juutalainen, jonka isä Schlomo Zabludowicz on selvinnyt holokaustista, juutalaisten kansanmurhasta.

”He väittävät Zabludowiczin ja hänen tukemiensa organisaatioiden lobbaavan Israelin valtion puolesta ja tukevan Israelin valtion palestiinalaisia kohtaan harjoittamaa apartheid politiikkaa”, kannanotossa todetaan.

Kannanotossa muistutetaan, että yleisesti on tiedossa, että Zabludowicz on YK:n periaatteiden mukaisesti tukenut Israelin valtion oikeutta olemassaoloon ja turvallisuuteen. Israel on Lähi-idässä valtio, jossa on demokratia ja kehittynein ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioitus, ja johon Suomella on ystävälliset suhteet.

Zabludowicz on myös eri yhteyksissä ilmaissut tukensa kahden valtion Isarelin ja Palestiinan ratkaisulle ja ilmaissut kielteisen kantansa Israelin siirtokuntapolitiikkaan. Zabludowicz on toiminnallaan pyrkinyt aktiivisesti edistämään rauhaa Lähi-idässä.

Myös Helsingin piispa Teemu Laajasalo on kritisoinut taitelijoiden toimintaa ja syyttänyt heitä antisemitismistä. Laajasalo kommentoi viestipalvelu Twitterissä: ”Pitääkö juutalaisen valita, tukeeko taidetta vai Israelia? Antisemitismillä on monet kasvot. Uusnatsi tai islamisti tunnistetaan. Vaikeampaa on tunnistaa akatemian tai kulttuuriväen juutalaisviha.”

https://

 

”Jos yksittäinen juutalainen pannaan vastuuseen Israelin valtion tekemisistä tai jos yksittäiseltä juutalaiselta kielletään Israelin tukeminen tai jos Israelilta valtiona edellytetään jotain enemmän kuin muilta demokraattisilta valtioilta, syyllistytään antisemitsimiin”, Laajasalo toteaa Helsingin Sanomissa.

”Historian vuoksi meidän pitää olla tarkkoja tunnistamaan nimenomaisesti juutalaisvihan hiljaiset äänet.”

Laajasalo pitää huolestuttavana, että kampanjassa pyritään demonisoimaan juutalainen yksityishenkilö. Hänen mukaansa on olemassa riski, että kampanja leimaa kaikki juutalaiset.

Listaa työnseisaukseen osallistuvista taitelijoista kokoava taiteilija Eero Yli-Vakkuri pitää antisemitismisyytteitä virheellisinä. Hänen mukaansa kyse ei ole antisemitsmistä missään määrin vaan Kiasman hallinnollisista rakenteista ja eettisistä pelisäännöistä liittyen museon rahoitukseen, uutisoi Helsingin Sanomat.