Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Piispa Jari Jolkkonen tapaa paavi Franciscuksen

 

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. Kuva: Kuopion ev. lut. seurakunnat/Tuija Hyttinen

Kuopion piispa Jari Jolkkonen, arkkipiispa Leo sekä yleisvikaari, isä Raimo Goyarrola seurueineen tapaavat paavi Franciscuksen Pyhän Henrikin päivänä 19.1. Vatikaanissa.

Tapahtuma on osa ekumeenista rukousviikkoa, jota vietetään vuosittain 18.−25.1.

Vierailu Roomassa on perinne jo vuodesta 1985. Joka tammikuu ekumeenisella rukousviikolla yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista matkustaa Roomaan yhdessä katolisen kirkon sekä ortodoksisen kirkon edustajan kanssa.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Piispa ja marttyyri Pyhä Henrik yhdistää Suomen luterilaisia ja katolilaisia.

”Lutherin käynnistämä reformaatio tuli tarpeeseen. Mutta se johti myös kirkon jakaantumisen haavaan, vaikka kumpikaan osapuoli ei sitä tavoitellut. Kirkkoina emme voi tyytyä nykytilaan. Paavin tapaaminen ja yhteiset neuvottelut Vatikaanin keskushallinnon kanssa ovat yksi tapa hoitaa tätä haavaa ja edistää sovintoa kirkkojemme välillä”, piispa Jolkkonen sanoo.

Matkan ohjelmaan kuuluu ekumeenisia jumalanpalveluksia Rooman kirkoissa sekä ekumeeninen seminaari Pyhän Ristin yliopiston edustajien kanssa uudesta Suomen luterilaisten ja katolilaisten tekemästä ekumeenisesta asiakirjasta ”Kasvavaa yhteyttä”. Lisäksi delegaatio käy yhteistyöneuvotteluja katolisen kirkon keskushallinnon edustajien kanssa.

Puijon kamarikuoro vie Sibeliuksen musiikkia Rooman kirkkoihin

Kuopion Puijon Kamarikuoro vie Anna Antikaisen johdolla suomalaisen musiikin mestariteoksia Rooman kirkkoihin. Pyhän Henrikin muistopäivänä vietettävässä messussa Santa Maria Sopra Minervan kirkossa kuullaan muun muassa Jean Sibeliuksen ja Einojuhani Rautavaaran tuotantoa.

”On vaikuttava ajatus kuvitella, että samassa tilassa Michelangelon veistoksen kanssa soi Jean Sibelius. Nuorena johtajana on hienoa päästä kokeilemaan siipiä myös kansainvälisissä ympäristöissä”, Antikainen pohtii.

Puijon Kamarikuorolla on Roomassa myös erillinen konsertti Santa Maria dell’Animan kirkossa sunnuntaina 20. tammikuuta.

Kirkon viestintä