Piispa Häkkinen Espoon piispavalinnasta: ”Olisi kummallista, jos miehille tulisi virkakielto vaaliin”

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen vieraili Radio Dein ja Kotimaan suorassa Piispan kyselytunti -lähetyksessä keskiviikkona. Kuva: Ariel Neulaniemi

Piispa Seppo Häkkinen kummeksuu julkisuudessa esiintyneitä vaatimuksia, joiden mukaan miespuolisten ehdokkaiden pitäisi jäävätä itsensä ulos Espoon piispanvaalista. – Olisi minusta kummallista, jos miehille tulisi virkakielto vaaliin.

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt vetoomuksia, joissa esitetään, että miespuolisten ehdokkaiden tulisi jäävätä itsensä ja asettua vapaaehtoiseen hakukieltoon, kun Espooseen valitaan uutta piispaa. Espoossa käydään tänä vuonna piispanvaali, Tapio Luoman tultua valituksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uudeksi arkkipiispaksi.

Asia on herättänyt keskustelua kirkollisissa piireissä sen jälkeen, kun Irja Askola jäi viime vuonna eläkkeelle Helsingin piispanvirasta. Askolan jäätyä sivuun piispakunnassa ei ole yhtään naista eivätkä naisehdokkaat menestyneet Helsingin piispanvaalissa sen paremmin kuin arkkipiispanvaalissakaan.

Elämä artikkeli, kestotilaustarjous

Kotimaa-lehden julkaisupäällikkö Olli Seppälä kysyi keskiviikkona Radio Dein Piispan kyselytunti -lähetyksessä vierailleelta Mikkelin piispa Seppo Häkkiseltä: ”Eikö teitä hävetä asettua piispojen kesken ryhmäkuvaan, kun se on kuin poikakoulun luokkakuva?”

– Miksi minun pitäisi hävetä sitä, kysyi puolestaan Häkkinen Seppälältä.

– Meidät on valittu siihen. Hiippakunnan valitsijamiehet ovat meidät halunneet ja tuomikapituli on antanut valtakirjan. Mielestäni meidän pitää ylpeästi ja reilusti hoitaa sitä virkaa, mikä meille on annettu, piispa Seppo Häkkinen perusteli.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ryhmäkuvassa joulukuussa. Takarivi vasemmalta: Kuopion piispa Jari Jolkkonen, Espoon piispa Tapio Luoma, Mikkelin piispa Seppo Häkkinen, Tampereen piispa Matti Repo, Turun piispa Kaarlo Kalliala, Porvoon piispa Björn Vikström, Helsingin piispa Teemu Laajasalo. Eturivi vasemmalta Lapuan piispa Simo Peura, arkkipiispa Kari Mäkinen, Oulun piispa Samuel Salmi. Kuva; Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Mikkelin piispa ei kannata ajatusta, että miespuoliset ehdokkaat jäävättäisiin pois piispanvaalista, vaikka se tapahtuisi ikään kuin vapaaehtoisesti kansanliikelogiikalla. Seppo Häkkinen näkee ”vapaaehtoisten viranhakukieltojen” olevan alttiita vääränlaiselle painostamiselle, jossa julkisuutta käytetään painostuskeinona.

– Olisi minusta kummallista, jos miehille tulisi virkakielto vaaliin. Jos median puolelta tulee painostusta, jossa asetetaan naurunalaisiksi ne miehet, jotka olisivat vaaliin mahdollisesti ehdolle asettumassa, niin minusta se ei ole ihan reilua, Häkkinen arvioi.

– Minusta piispan virassa täytyy ajatella kyseistä virkaa ja etsiä siihen paras mahdollinen ehdokas, jonka sitten valitsijat valitsevat. On valitsijayhdistysten asia etsiä ehdokkaista paras mahdollinen ehdokas.

18. huhtikuuta lähetetty Piispan kyselytunti on kuunneltavissa kuukauden ajan Radiot.fi-palvelussa sekä katsottavissa Radio Dein Facebook-seinältä.

Radio Dei tenttaa Oulun piispanvaalin ehdokkaat 9.5. alkaen keskiviikkoaamuisin klo 9-10. Uusinta samana päivänä klo 13-14 ja sunnuntaisin klo 20-21.

 

Radio Dei Armoa