Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Pekka Huokuna: Kirkolla on verraton palvelu

 

Radiojumalanpalvelusta kuuntelee viikoittain 200 000 suomalaista.

Kirkko palvelee suomalaisia monipuolisesti niin pyhinä kuin arkisinkin.

Kirkkoneuvos Pekka Huokuna esitteli kovia faktoja kirkosta jumalanpalveluselämän neuvottelupäivillä Tampereella.

Tuiki tavallisessa jumalanpalveluksessa käy vuosittain seitsemän miljoonaa ihmistä. Tämän lisäksi seurakuntien muihin toimintoihin osallistuu koko valtakunnan alueella huikea joukko ihmisiä.

– Esimerkiksi elokuvissa käy kalenterivuoden aikana 6,8 miljoonaa kansalaista eli selvästi kirkossa kävijöitä piskuisempi joukko! totesi Huokuna.

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

Lähestulkoon joka sunnuntai tavallisessa jumalanpalveluksessa käy 100 000 ihmistä. Radio välittää Jumalan sanan 200 000:lle. Television ääressä messutunnelmaan pääsee 170 000 henkilöä joka toinen sunnuntai.

– Raamattu ravitsee meikäläisistä siis lähes puolta miljoonaa yhden pyhän aikana.

Kirkon palveluverkostossakaan ei ole hävettävää

Maalaiskylistä ovat pankit, kaupat, postit ja terveyspalvelut kaikonneet, mutta seurakuntien piirit vielä pyörivät.

– Kirkon työntekijä tulee henkilökohtaisesti tapaamaan jopa haja-asutusalueen perimmäisessä kolkassa asuvaa. Juuri henkilökohtainen palvelu on tänä aikoina erityisen kysyttyä ja haluttua. Seurakunta vastaa siis toimillaan nykyihmisen vaateisiin – myös kuuntelee ja auttaa.

Viime vuonna seurakunnat tekivät keskimäärin 800 kotikäyntiä joka päivä, mukaan lukien lauantait ja sunnuntait. Mikä yritys tai yhteisö palvelee viikonloppuisin yhtä monipuolisesti?

– Ei ole kirkon voittanutta! Päätti Huokuna Tampereella ja sai yleisöltä raikuvat aplodit, jopa muutaman riemunkiljahduksenkin.