Patmoksen toiminnanjohtaja Pasi Turunen puolustaa Leo Melleriä

Patmos Lähetyssäätiön uusi toiminnanjohtaja Pasi Turunen puolustaa järjestön kohuja herättänyttä ensimmäistä toiminnanjohtajaa Leo Melleriä.

Kun Terho Miettisen ja Raija Pellin teos Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa (Docendo) julkaistiin huhtikuussa, Leo Mellerin menneisyys alkoi jälleen kerätä klikkauksia nettiuutisissa.

Meller perusti Patmos-lähetyssäätiön kumppaniensa kanssa vuonna 1971. Hänet tuomittiin 1980-luvun lopussa lähes kahdeksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin muun muassa jatketusta kirjanpitorikoksesta, jatketusta veropetoksesta ja jatketusta törkeästä kavalluksesta.

Kirjan julkaisemisen jälkeen julkisuudessa ruodittiin jälleen myös hänen avioliiton ulkopuolisia seksisuhteitaan.

Kesäkuussa Patmoksen toiminnanjohtajana aloittanut Pasi Turunen ei yhdy väitteeseen, että Leo Mellerin julkisuuskuva on riesa hänen johtamalleen järjestölle.

‒ Patmoksen hallitus antoi Harhaanjohtajat -kirjan ilmestyttyä tiedotteen, jossa oiottiin lyhyesti kirjan sisältämiä karkeita asiavirheitä ja tendenssimäisiä puolitotuuksia, joissa Patmoksen mennyt ja nykyinen toiminta sekoitetaan tarkoitushakuisesti.

Turunen painottaa, että järjestön taloushallinto toimii avoimesti ja ammattitaitoisesti.

Hän ei halua ottaa kantaa Mellerin saamiin tuomioihin ja seksisuhteisiin.

‒ Viime vuosituhannen tapahtumiin perustuvia juoruja ja pahan puhumista en ryhdy kommentoimaan. Haluan keskittyä puhumaan hyvää Jeesuksesta ja puolustaa evankeliumin totuutta hänestä, Turunen toteaa.

Vauhdikkaasti lopun ajoista

Meller on hiljattain julkaissut Patmoksen sivuilla blogeja lopun ajoista.

”Rooman Klubi on globaali salainen maailmanhallitus ‒ Obamasta ja Clintonista Tarja Haloseen ja bilderbergiläisiin löytyvät sen tarkoituksia toimeenpanevat. Olen saanut koostetuksi kahdeksan todistuskansiota yhtä useasta menetelmästä maapallon kaappaamisesta 666-eliitin tarkoituksiin”, Meller kirjoitti.

Pasi Turunen, onko Mellerin teologia tasapainoista ja hänen tapansa kirjoittaa ja opettaa seurakuntaa rakentavaa?

‒ Leo Mellerin julistus on teologisesti laaja-alaisempaa ja monipuolisempaa kuin mitä toimittajan löytämä blogipoiminta antaa ymmärtää. Suosittelen kuuntelemaan vaikka Psalmia 23 käsittelevän monikymmenosaisen sielunhoidollisen Paimenpsalmi-opetussarjan. Se on klassikko, Turunen vastaa.

Hän huomauttaa, että Mellerin julistuksesta tulee Patmokseen hyvää palautetta.

Kutsu johtajaksi yllätys

Pasi Turuselle kutsu Patmoksen johtoon oli yllätys.

‒ Koimme vaimoni kanssa, että tämä on se tie, jolle Jumala meidät nyt kutsuu.

Pasi Turunen on toiminut Patmoksessa pitkään raamatunopettajana ja toimittajana. Jäävätkö nämä työt vähemmälle, kun hoidettavana ovat toiminnanjohtajan vastuut ja velvollisuudet?

‒ Jumalalta saamani kutsu opettaa Raamattua on niin vahva, että en tule luopumaan raamatunopettamisesta.

Turunen aikoo jatkaa myös radiotoimittajana ja osallistuu edelleen julkiseen keskusteluun ajankohtaisista aiheista.

‒ Koen, että kaikki tämä nivoutuu luontevasti osaksi uutta toimenkuvaa. Jokainen toiminnanjohtaja tekee työstään itsensä näköisen.

 Arvostusta edeltäjille

Turunen kertoo arvostavansa Patmoksessa yhteiskristillistä avointa ilmapiiriä ja yhteishenkeä.

‒ Työmme perustaja Leo Meller sekä edellinen toiminnanjohtajamme Pirkko Säilä ovat vuosikymmeniä tehneet työtä antaumuksella ja ovat aina olleet valmiita tarttumaan uusiin haasteisiin evankeliumin hyväksi. Radio Patmoksen perustaminen on tästä hyvä esimerkki. Arvostan tätä piirrettä heissä ja toivon pystyväni samaan.

‒ Raamatun opettajana arvostan ennen kaikkea Patmoksen sitoutumista evankeliumin muuttumattomuuteen ja Raamattuun Jumalan erehtymättömänä sanana. On hienoa, että Patmos on säilyttänyt omaleimaisuutensa ajankohtaisena ja rohkeasti ajan ilmiöihin kantaaottavana tahona, Turunen muotoilee.