Paranemisihmeestä uskoon ja painostuksesta puolustautumiseen

 
Ylhäältä päin kuvattuna kaksi tummatukkaista miestä rukoilemassa yhdessä tuoleilla istuen. He ovat nojautuneet toisiaan päin ja kasvot maata kohti

Open Doorsin yhteistyökumppani rukoilemassa Sudeepin kanssa.

Viranomaisten ja äärihindujen painostuksen keskellä intialainen Sudeep sai rohkeutta puolustaa itseään ja uskoaan. Tämän mahdollisti vainoon valmentava koulutus. Sudeep kääntyi kristityksi nähtyään Jumalan voiman vaimonsa paranemisessa.

Sudeep syntyi köyhään perheeseen syrjäisessä Keski-Intian kylässä. Isän kuoltua teini-ikäisen Sudeepin oli ryhdyttävä kenkien korjaajaksi, jotta perhe ei kuolisi nälkään. Myöhemmin hän meni naimisiin, sai kaksi lasta ja elämä näytti vakiintuneen, kunnes hänen vaimonsa alkoi kärsiä kroonisista nivelkivuista.

Kun kivut pahenivat, he hakivat apua lääkäreiltä, pyhiltä miehiltä ja jopa paikallisilta noidilta. ”Kerran kun menimme noidan luo, hän pyysi minulta suurta rahasummaa. Minulla ei ollut varaa siihen. Ansaitsin siihen aikaan tuskin 1 500 rupiaa (noin 18 euroa) kuussa. Olin niin turhautunut tyhjiin lupauksiin, että päätin olla etsimättä enää hoitoa”, Sudeep kertoo.

Perheniemi neliöb. elokuu MJa

Kun lähetystyöntekijä kertoi Sudeepille Jeesuksen parantavasta voimasta, Sudeep naurahti. Sudeep ei uskonut, että Jeesus, joka ei pystynyt pelastamaan itseään ristin kuolemalta, voisi auttaa hänen vaimoaan.

Jeesus paransi ja pelasti

Sudeepin sisar oli kääntynyt kristityksi, ja halusi perheensä saavan tietää Jeesuksesta. Hän vei Sudeepin vaimon seurakunnan tilaisuuksiin rukoiltavaksi. Muutaman kerran jälkeen vaimon kivut katosivat rukouksen aikana.

Seurakuntalaiset kutsuivat myös Sudeepin kirkkoon. Hänen tullessaan tilaisuuteen pastori oli puhumassa katumisesta. ”Hän sanoi, että jos joku tuntee syyllisyyttä vääristä teoistaan, nyt olisi aika katua. Suljin silmäni, ja kun rukous alkoi, tunsin jotain kummallista. Aloin itkeä ja vapista. Rukouksen jälkeen näin vaimoni seisomassa hymyillen, täysin terveenä ja uudistuneena. Silloin päätin antaa elämäni Herralle ja palvella Häntä”, Sudeep kuvaa.

Aloin itkeä ja vapista. Rukouksen jälkeen näin vaimoni seisomassa hymyillen, täysin terveenä ja uudistuneena. Silloin päätin antaa elämäni Herralle ja palvella Häntä.

SUDEEP
Kuvassa istuu kaksi miestä selin kameraan. He istuvat ulkona valkoisissa muovituoleissa. Toinen on Sudeep, jolla on päällään turkoosi kauluspaita ja punainen liivi. Toisella miehistä on vaalenkirjava kauluspaita, ja hän pitää kättään Sudeepin hartioilla. Hän on Open kumppani, joka parhaillaan rukoilee Sudeepin puolesta.
Open Doorsin kumppani rukoilee Sudeepin puolesta.

Vainon kokemista

Sudeep suoritti vuoden kestävän raamattukurssin ja alkoi saarnata. Kahden vuoden jälkeen hän alkoi kokea vastustusta. Aluksi paikallisiin tilaisuuksiin ilmaantui hallituksen virkamies pitämään häntä silmällä. Kerran tilaisuuden aikana ulkopuolella oli 50 ajoneuvon verran poliiseja sekä tiedotusvälineiden ja tunnettujen ääriryhmien edustajia.

Kristittyjä pidätettiin, ja kun Sudeep ei saanut heitä vapautettua, ilmoitti hän, että hänet pitäisi pidättää muiden mukana. Heidät vapautettiin 12 tunnin kuluttua. Tämän jälkeen Sudeepia alettiin vainota. Poliisi sulki hänet monta kertaa ikkunattomaan, kuumaan ja haisevaan koppiin. Häntä painostettiin hylkäämään uskonsa ja jättämään saarnaaminen.

Oikeudet selväksi

Muutamaa vuotta myöhemmin Sudeep sai mahdollisuuden osallistua Open Doorsin valmennukseen, joka varustaa kristittyjä vainon kohtaamiseen. Häntä rohkaisi kuulla, miten vaino ja koettelemukset kuuluvat uskoon. ”Opin myös, että minulla on oikeuksia Intian kansalaisena, enkä ollut syyllistynyt mihinkään väärään elämällä uskoani todeksi”, hän sanoo.

Vaikka Sudeep vahvistui, vaino sai ankarampia muotoja. Eräänä päivänä poliisi ja äärihindut tunkeutuivat hänen kotiinsa ja pakottivat hänet läheiseen temppeliin. ”Koko kylä oli siellä. He yrittivät saada minut kumartamaan epäjumalia. He uhkasivat repiä ruumiini kahtia, jos en luopuisi vieraasta uskosta”, hän kuvaa.

Sinä hetkenä Jumala muistutti Sudeepia kaikesta siitä, mitä tämä oli oppinut valmennuksessa. Sudeep puhui rohkeasti kansalaisoikeuksistaan ja siitä, ettei hän ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen. Poliisin edustajat hämmästyivät hänen rohkeuttaan, ja kehottivat pahoinpitelijöitä lopettamaan. Sudeep on kiitollinen Open Doorsin kumppaneilta saamastaan tuesta, joka on auttanut häntä kohtaamaan uhkaukset ja vainon.

Tarvitsen vain Jumalan rakkautta, enkä aio luopua siitä minkään muun takia.

SUDEEP
Kuvassa näkyy Sudeep rintakehästä alaspäin. Hän seisoo ulkona polkupyöränsä kanssa, jonka tangossa roikkuu kassillinen vaatteita, joita käy myymässä. Hänellä on yllään sininen paita, vaaleat housut ja musta lenkkarit. Taaempana kuvassa näkyy puita sekä muutama lehmä.
Sudeep käy myymässä valmisvaatteita polkupyörällään.

Jumala antoi avun

Open Doorsin kumppanit ovat auttaneet Sudeepia myös koronapandemian aiheuttamien taloudellisten ongelmien kanssa. Seurakuntalaiset eivät voineet tukea häntä, koska monet heistä olivat työttömiä pandemian takia. Open Doorsin kumppanit auttoivat Sudeepia käynnistämään pienen yrityksen: hän käy myymässä valmisvaatteita polkupyörällään.

”Elämässäni oli niin paljon pelkoa, mutta Herra oli kanssani ja antoi tarvitsemani voiman. Open Doorsin kumppaneiden opetukset ovat välittäneet tätä voimaa minulle”, hän kuvaa. ”Tarvitsen vain Jumalan rakkautta, enkä aio luopua siitä minkään muun takia.”

Sudeep on pysynyt lujana ja jatkanut itsensä ja yhteisönsä kristittyjen puolustamista. Rukoile Sudeepin puolesta, kun paikalliset ihmiset uhkailevat häntä edelleen hänen palvelutyönsä takia.

Katso video

Lue lisää vainottujen kristittyjen tilanteesta Intiassa.

 
Open Doors tilaa ilmaislehti punainen

Aiheet