Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Yleinen: Konekiväärisaarnaaja pelastaa Afrikan lapsia

Pääsiäiseksi kristilliseen lomakohteeseen?

 

Joka päivä avoinna oleva Marian kappeli sijaitsee keskellä pääsiäisen massiivisimpia turistivirtoja, Levillä. Naantalilainen Jyrki Rautiainen palveli vapaaehtoisena päivystäjänä maaliskuun puolivälissä. Kuva: Erja Taura-Jokinen

Vielä pääsee pääsiäiseksi majoittumaan esimerkiksi Sotkamossa sijaitsevaan Vuokatinrantaan ja Pyhätunturille, Kairosmajalle.

Koronapandemiaan liittyvät määräykset ja suositukset ovat muuttaneet viime aikoina tiuhaan tahtiin kristillisten toimintakeskusten arkea.

Esimerkiksi Pyhätunturilla sijaitsevassa Kansan Raamattuseuran toimintakeskuksessa, Kairosmajalla, on tällä hetkellä avoinna vain kappeli. Sinne voi kuka tahansa päästä hiljentymään joka päivä aamuseitsemästä iltakymmeneen.

Janoinenlammas.fi neliöb.8.5.-4.6.

Muutoin Kairosmajan on määrä avata ovensa maaliskuun sulkukauden jälkeen huhtikuun ensimmäisenä päivänä.

Ohjelmavastaava Timo Ylitalon mukaan Kairosmaja on pääsiäisen aikaan lähes loppuunmyyty.

– Vielä ei kuitenkaan ole varmaa, onko Kairosmaja silloin avoinna. Seuraamme viranomaisten ohjeita. Päätöksestä ilmoitamme Kairosmajan omilla verkkosivuilla.

– Koronan vuoksi toimintaan on tehty useita muutoksia. Majoittujat pääsevät ruokailuihin porrastetusti sen mukaan, missä talossa he asuvat. Kappelista on poistettu puolet tuoleista turvaetäisyyksien varmistamiseksi.

Kairosmajan henkilökuntaa on jouduttu koronan vuoksi viime kuukausina lomauttamaan.

– Työntekijöiden kannalta se on ollut surullista. Toisaalta meille kaikille on ollut suuri ilo huomata, miten Kairoksen Ystävien yhdistys ja muut tukijamme, esimerkiksi oma lähettäjäpiiri, ovat rukoilleet Kairosmajan puolesta ja auttaneet taloudellisesti. Nämä kristityt ovat halunneet panoksellaan varmistaa, että korona-ajan jälkeen tuttu ja rakas paikka on yhä olemassa, Ylitalo toteaa kiitollisena.

Tilanteet ovat eläneet myös Sotkamossa sijaitsevassa Vuokatinrannassa, jonka omistaa Suomen Raamattuopisto.

– Koronaan liittyvien kokoontumisrajoitusten vuoksi Vuokatinrannasta on peruttu esimerkiksi nuorten tapahtuma ja rippileirejä. Sen vuoksi on nyt vastaavasti enemmän majoitustilaa lomaa viettäville perheille ja pariskunnille, kertoo asiakaspalvelupäällikkö Sari-Anne Vauhkonen.

Koska majoittujat voivat itse valmistaa ruokaa Vuokatinrannan lomahuoneistoissa ja mökeissä, koronan vaikutukset liiketoimintaan eivät ole olleet pahimmat mahdolliset.

– Meillä on vielä tilaa tulla lomailemaan pääsiäisenä; ajantasaisen varaustilanteen näkee netistä. Pääsiäisenä emme järjestä omaa ohjelmaa, mutta hartauksiin pääsee esimerkiksi Sotkamon kirkkoon. Tällä hetkellä sinne voidaan ottaa yhtä aikaa 60 henkeä, sillä kirkko on jaettu erillisiin osioihin, Vauhkonen tietää.

Matkailualalla ennakoidaan, että korona-ajasta huolimatta Lappiin matkaa pääsiäisen tienoolla kymmeniätuhansia suomalaisia.

Yksinomaan Leville odotetaan yli kahtakymmentätuhatta lomailijaa.

Siellä Kittilän seurakunta pitää Marian kappelin ovet avoinna joka päivä hiljentymistä varten kello 11-15, pääsiäisenä mahdollisesti pidempäänkin.

Aukiolon mahdollistavat vapaaehtoiset eri puolelta Suomea.

Maaliskuisella viikolla 11 Marian kappelissa päivysti eläkepäiviä viettävä pastori Naantalista, Jyrki Rautiainen, joka oli ko. palvelutehtävässä ensi kertaa elämässään.

– Tämä on ollut hyvä yhdistelmä, viettää omaa ”retriittiä” kappelin hiljaisuudessa sekä nauttia sitten päivystysajan ulkopuolella laskettelusta ja hiihdosta.

– Minusta on äärettömän tärkeää, että kappeli on auki myös korona-aikana. Juuri se on kirkon tehtävä, olla ihmisten keskellä ja heidän tavoitettavissaan, Rautiainen miettii.

Vaikkei päivystäjä päässyt todistamaan kappelissa suurtakaan ihmisvirtaa, joka päivä siellä kuitenkin pistäytyi useampi kävijä.