Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

USA:n johtavan helluntailiikkeen ylimpään neuvostoon valittiin ensimmäisen kerran naisedustaja

 

World Assemblies of God Executive Council oli koolla Orlandossa, Yhdysvalloissa 4.-6.8.

Eturivissä EC:n sihteeri Dominic Yeo (Singapore), vpj. David Mohan (Intia), pj. George O. Wood (USA) sekä Peter Kuzmik. Mika Yrjölä ylärivissa vasemmalla.

105-vuotias AG-helluntailiike teki historiallisen valinnan.

Ohion osavaltiosta kotoisin oleva Donna Barnett äänestettiin 70 miljoonan jäsenen Assemblies of God -kirkkokunnan pääsihteeriksi joka kolmas vuosi kokoontuvassa yleiskokouksessa elokuun alussa Orlandossa Yhdysvalloissa. Tehtävä on AG-kirkkokunnan kolmanneksi korkein ja Barnett tuli valituksi neljävuotiskaudelle tehtävässä aiemmin olleen henkilön jätettyä tehtävänsä kesken kauden.

Barretin vastuualueena yli 3 miljoonan jäsenen ja 13 000 seurakunnan kirkkokunnassa Yhdysvalloissa ovat muun muassa työntekijöiden luotettavuuden valvominen, seurakuntien statistiikan ja maailman suurimman helluntailaisen arkiston ylläpito liikkeen päämajassa Springfieldissä Missourin osavaltiossa.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

 

Muutokset hitaita avoimuudesta huolimatta

Jo perustamisestaan (1914) lähtien Assemblies of God -kirkkokunta on hyväksynyt naiset erilaisiin julistus- ja johtajan tehtäviin ja nykyään 24 prosenttia AG:n pastoreista Yhdysvalloissa on naisia. Muiden protestanttien joukossa vastaava luku on hieman alle 9 prosenttia.

Vuonna 2010 AG virallisesti avasi myös kirkkokunnan johtavat tehtävät naisille. Tästä huolimatta naisia ei ole tehtäviin noussut. Muutokset ovat olleet hitaita myös muissa samankaltaisissa helluntaikirkkokunnissa kuten Foursquare-kirkossa. Viime vuonna sekin lopulta sai ensimmäisen naisen, Tammy Dunahoon, toimeenpanevaan neuvoston johtoon.

Assemblies of God -kirkkokunnan 21-jäseniseen johtokuntaan valittiin ensimmäinen nainen vuonna 2009, kun Beth Grant tuli valituksi. Grant valittiin jälleen jatkokaudelle johtokuntaan jossa nyt on kolme naista.

 

Ei perinteinen valinta

Donna Barrett otti valintansa vastaan nöyrästi ja piti saatua tehtävää puhessaan kunnia-asiana. Hän totesi, ettei ole perinteinen valinta, koska hän on sekä nainen että naimaton.

Barrettista tuli AG:n pastori vuonna 1988 ja on sen jälkeen toiminut seurakunnan istuttajana, avustavana pastorina ja nuorisopastorina eri seurakunnissa Ohiossa. Hän oli perustamassa Rockside-seurakuntaa 16 vuotta sitten ja on toiminut seurakunnan pastorina tähän päivään saakka.

– Toivon, että nuoret tytöt voisivat tänä päivänä nähdä seurakuntiensa johtajistossa niitä, joihin samaistua. Liian monissa seurakunnissa on kuitenkin vielä kokonaan miehistä koostuva johtajisto, Barrett sanoi puheessaan ja toivoi samalla, että hänen valintansa lähettäisi vahvan viestin koko kirkkokunnalle siitä, että naiset ja miehet voisivat tehdä työtä rinta rinnan pastori-kollegoina.

Christianity Today-lehdelle antamassaan tiedotteessa AG-kirkkokunnan johtaja Doug Clay sanoi, että AG tukee naisten osallistumista kirkkokunnan johtajuuden kaikille tasoille.

– Donna Barrettia ei valittu hänen sukupuolensa tähden. Uskon kuitenkin, että hänen valinnallaan on suuri merkitys monille seurakunnissamme toimiville naisille, jotka kokevat elämässään Jumalan kutsua seurakuntatyöhön, Clay totesi.

 

AG edelleen kasvava kirkkokunta

Yhdysvaltain prostestanttisten kirkkokuntien joukossa Assemblies of God on poikkeuksellinen koska se on jatkanut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana tasaista kasvuaan muiden kirkkojen jäsenmäärien pienentyessä. AG:n kokonaisjäsenmäärä sekä paikallisten seurakuntien määrä on kasvanut vuosittain.

AG:n tuki naisjohtajille asettaa kirkkokunnan kuitenkin vähemmistöön Yhdysvaltojen evankelikaalisten kirkkokuntien joukossa. Vain 39 prosenttia niiden jäsenistöstä hyväksyy naispastorit.

Maailmanlaajuiseen, noin 70 miljoonaa jäsentä käsittävän Assemblies of God Fellowship -yhteisön vuosikokoukseen osallistunut Suomen Helluntaikirkon johtaja Mika Yrjölä oli tyytyväinen Barrettin valintaan.

– Oli varmasti korkea aika naisen päästä myös Yhdysvalloissa tällaiseen tehtävään, sillä liike on ollut varsin ukkoutunutta. Naisten panos ja merkitys kirkkokunnan historiassa on kuitenkin ollut korvaamaton. Valinta on historiallinen ja myös merkittävä.

 

Aiheet