Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

”Minä tulin sinua varten” – Jalokivien ominaisuudet ovat vertauskuvia Jumalan rakkaudesta

 

Jalokiviä on myös pyritty jäljittelemään, mutta jäljitelmät eivät vastaa oikeita jalokiviä kovuudeltaan tai loistoltaan – sillä vain pimeässä hiili muuttuu timanteiksi, Anniina Jakonen kirjoittaa.

Joka ikinen ihminen on niin arvokas, että Jumala oli valmis antamaan kaikkensa. 

Mitä tekoa me olemme? Miksi Jumala oli valmis näkemään ihmiskunnan puolesta niin suuren vaivan ja uhrauksen, että hän lähetti ainoan Poikansa kärsimään ja kuolemaan puolestamme? Mikä ihmisessä on niin ainutlaatuista, että Jeesus oli valmis vaihtamaan taivaan loiston eläinten syöttökaukaloon, kulkemaan ristin tien, kestämään kuolemantuskan ja synnin taakan ja antamaan henkensä? 

”Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa’assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän.”1 Jumalan näkökulmasta kokonaiset kansakunnat ovat toisaalta vain kuin pikkuruinen pisara, mitätön tomuhiukkanen tai vähäpätöinen hiekanjyvä. 

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Jumalan suuruutta ihmisen pienuuteen verratessa on psalminkirjoittajan tavoin helppo hämmästellä: ”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.”2 

 

Jeesus on joulun ydin. Hän on kaiken ydin. 

 

Jo luomiskertomuksessa Raamatun alkulehdillä kuvataan, kuinka Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen.3 Olemme toisaalta pelkkää maan tomua, osa ekosysteemiä ja elämän kiertokulkua. Ihmisen menestyksellä, onnistumisella, omaisuudella tai saavutuksilla ei ole pisaraakaan painoarvoa, jos olemme tomusta lähtöisin ja palaamme tomuksi.4 Mutta kuitenkin meissä on suurinta, mitä voi olla: Jumalan puhaltama elämän henkäys. 

Jumala loi ihmisen kuvakseen5 ja hän halajaa mustasukkaisen kiihkeästi henkeä, jonka on meihin pannut.6 Jos ymmärrämme edes ripauksen siitä, kuinka valtavan arvokkaita olemme Jumalan silmissä, se voi auttaa meitä selviämään niissäkin vaiheissa, kun ympärillämme tuntuu olevan pelkkää pimeää. 

 

Ymmärrä arvosi 

”Sinä onneton, myrskyn piiskaama, sinä, jota kukaan ei lohduta! Malakiitilla minä peitän sinun seinäsi, minä lasken sinun perustuksesi safiireista, rubiineilla minä päällystän sinun muuriesi harjat, sinun porttisi minä rakennan vuorikristallista ja jalokivistä koko sinun ympärysmuurisi.”7 

Ei tarvitse kovin kauan seurata tiedostusvälineitä tai katsella ympärilleen, kun huomaa, että liian moni meistä kokee olevansa myrskyn piiskaama, jota kukaan ei lohduta. Koemme helposti riittämättömyyttä, epätoivoa ja lohduttomuutta, jotka pahimmillaan imevät kaiken elämänhalun. Mutta juuri meidät mainitaan Raamatussa! Juuri meille osoitetaan nuo ihanat sanat! Juuri meitä Jumala haluaa rakentaa kallisarvoisimmista aineksista. 

Millaisia rakennusaineita sitten ovat malakiitti, safiiri, rubiini, vuorikristalli ja jalokivet? Oppisimmeko ymmärtämään Jumalan lohdutuksen suuruutta ja omaa arvoamme hänen silmissään entistä paremmin, jos pysähtyisimme tarkastelemaan, miten kalliista aineksista on kyse? 

On tärkeää erottaa, että kyse ei ole voimakivistä, magiasta, henkisyydestä tai kristallihoidoista. Kyse on Raamatun sanasta ja Jumalan lupauksista, hänen rakkaudestaan luomaansa ihmistä kohtaan. Kyse on siitä, kuinka hän voi ja haluaa rakentaa sisimpäämme niin, että ymmärrämme olevamme kallisarvoisia, kuin timantteja hänen silmissään silloinkin, kun joudumme vaiheisiin, joissa timantteja hiotaan. 

 

Palatsien parhainta ainesta 

Malakiitti on voimakkaan vihreä mineraali. Tunnetuimmat esiintymät olivat aikoinaan Uralilla, mistä Venäjän tsaarit louhituttivat malakiittia linnojensa sisustuksiin. Sellaisella rakennusaineella Jumala Sanansa mukaan haluaa peittää meidänkin seinämme. Olemme hänen silmissään palatsien parhainta ainesta, linnojen kallisarvoisinta materiaalia. 

Nykyisin Kongon demokraattinen tasavalta tuottaa eniten ja hienolaatuisinta malakiittia. Se on suosittu erityisesti korukivenä, mutta malakiittijauhetta käytetään myös luomivärinä. Korut ja kosmetiikka ovat kaunistautumista varten. Kenties Jumala haluaa tällä muistuttaa meitä siitä, että hän rakentaa sisimpämme kauniiksi. Seurakunta on Kristuksen morsian, ja hänen silmissään olemme henkeäsalpaavan ihania. 

 

Safiirien säihkettä 

Jumala lupaa laskea perustuksemme safiireista. Safiiri on jalokivi, jonka arvostetuin väri on sininen. Primääriesiintymiä tunnetaan muun muassa Laosista ja Ruandasta. Safiirin on uskottu lahjoittavan omistajalleen voimaa, kunniaa ja kuolemattomuuden sekä poistavan eripuraisuutta ja tuskaa. Vaikka tällainen onkin taikauskoa, niin yhtymäkohtia Raamatun lupauksiin löydämme siinä, että kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman.8 Myös kunniasta puhutaan Raamatussa paljon, mutta kyseessä ei ole ihmisten vaan Jumalan kunnia. Kun annamme itsemme hänelle ja olemme elävässä yhteydessä hänen kanssaan, voimme tuottaa elämällämme hänelle kunniaa. 

Jumala on lahjoittanut meille myös kuolemattomuuden. Ikuinen elämä on sitä, että tunnemme ainoan todellisen Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen.9 Safiirien eripuraisuutta ja tuskaa poistava ominaisuus voi puolestaan Raamatun valossa kuvastaa Hengen hedelmiä: kun annamme Hengen ohjata elämäämme, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu ja kiukku vaihtuvat muun muassa rakkauteen, iloon, rauhaan, ystävällisyyteen ja hyvyyteen.10 

Lisäksi safiiri symboloi taivaaseen liitettyjä ominaisuuksia. Kenties tämä kertoo meille siitä, että olemme taivaallista tekoa ja taivaaseen matkalla. Ilmestyskirjan 21. luvussa kuvataan uutta Jerusalemia, jonka perustukset on kaunistettu kaikenlaisilla kalliilla kivillä ja jonne tuodaan kaikki kansojen kalleudet ja ihanuudet. 

Jumalan upealla lupauksella laskea perustuksemme safiireista on suora yhteys Paavalin sanoihin siitä, kuinka perustus on jo laskettu ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.11 Juuri siksi Jeesus on joulun ydin. Hän on kaiken ydin. 

 

Verenpunaisia rubiineja 

Jumala lupaa päällystää muuriemme harjat rubiineilla. Kuinka kaunis kuvaus! Rubiini on punainen jalokivi, timantin jälkeen jalokivistä kaikkein kovin. Kovuutensa vuoksi rubiineja käytetään muun muassa laakereissa. Ehkä juuri siksi se sopii myös sisimpämme muurien rakennusaineeksi. Jumala haluaa, että olemme kestäviä. 

Rubiini on yksi arvostetuimmista ja arvokkaimmista jalokivistä. Halutuin väri on kyyhkysen veren punainen. Jälleen löydämme yhtymäkohdan Raamatun sanomaan siinä, että kyyhkynen on Pyhän Hengen vertauskuva. Verenpunaisuus taas muistuttaa Jeesuksen ristinkuolemasta, syntien sovituksesta ja pelastuksesta. 

Raakakivi näyttää samealta ja rasvaiselta, mutta hiottu kivi loistaa miltei timantin lailla. Rubiineissa sulkeumat ovat yleisiä, mutta niitä ei pidetä virheinä, vaan aitouden takeena. Se saattaa olla lohduttava detalji perfektionismiin ja suorittamiseen taipuvaisille ihmisille: virheet eivät ole heikkouden merkki vaan aitouden tae. Vaikka Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, hän teki meistä inhimillisiä olentoja. Vain Jumala on täydellinen. 

Vuorisaarnassaan Jeesus tosin kehottaa meitä olemaan täydellisiä, niin kuin meidän taivaallinen Isämme on täydellinen.12 Mutta entä jos Jumalan maailmassa täydellisyys on erilaista kuin ihmisten keskellä? Jeesus ei vaatinut seuraajiltaan kaiken täydellistä osaamista ja suorittamista. Asiayhteydessä hän sen sijaan puhui vihamiesten rakastamisesta, anteliaisuudesta ja ystävällisestä suhtautumisesta jokaista luomaansa ihmisolentoa, myös itseämme, kohtaan.  

 

Vuorikristallia ja jalokiviä 

Meidän porttimme Jumala lupaa rakentaa vuorikristallista. Se on läpinäkyvää, melko puhdasta kvartsia, jota kutsutaan myös nimellä vuorikide tai Alaskan timantti. Kiteet ovat puikkomaisia, toisiinsa kasvaneita kimppuja. 

Suomessa vuorikristallia on muun muassa Pisanmäellä, joka on luonnonsuojelualuetta Pohjois-Savossa Kuopiossa. Pisanmäen eräältä seinämältä vuorikristallia on kaivettu jo vuosisatojen ajan. 

Koko ympärysmuurimme Jumala puolestaan lupaa rakentaa jalokivistä. Jalokivet ovat kiiltäviä, vahvasti valoa taittavia, läpinäkyviä, kauniin värisiä tai värittömiä kovia mineraaleja, jotka kauneutensa, kestävyytensä ja harvinaisuutensa vuoksi ovat haluttuja ja arvokkaita. Tällaista tekoa me olemme hänen silmissään – kauniita, kestäviä, harvinaisia, haluttuja! 

Olennaiset silminnähtävät jalokivien ominaisuudet ovat väri, läpinäkyvyys, kiilto, lohkeavuus, murrospinta ja kidejärjestelmä. Näistä ominaisuuksista lohkeavuus on ehkä kaikkein mielenkiintoisin: se tarkoittaa jalokiven taipumusta haljeta säännönmukaisesti tiettyihin suuntiin. Lohkeavuudelle määritellään kuusi erilaista astetta, jotka ovat ”erittäin etevä”, ”etevä”, ”hyvä”, ”selvä”, ”epäselvä” ja ”puuttuu”. 

 

Timantteja syntyy pimeässä 

Vain ihanneolosuhteissa muodostuneet jalokivikiteet ovat säännöllisiä. Yleisintä on, että löydetään epäsäännöllisiä yksittäiskappaleita. Joiltakin puuttuu sisäinen rakenne kokonaan. Jalokivistä voi löytyä myös kahden tai useamman kiteen yhteenkasvettumia. Useimmiten kiteiden kehittyminen on häiriintynyt tai ne ovat keränneet itseensä liikaa epäpuhtauksia ja sulkeumia, jolloin niistä on tullut sameanvärisiä ja läpinäkymättömiä. 

Ehkä monista meistä tuntuu tänä jouluna juuri tältä? Ehkä elämässä on tapahtunut jotakin sellaista, mikä on kerryttänyt liikaa epäpuhtauksia, sulkeumia ja sameutta? Ehkä koemme sisäisesti tai hengellisesti, että kehityksemme on jostakin syystä häiriintynyt tai sisäinen rakenteemme puuttuu kokonaan? Emme ole ”erittäin eteviä”, paremminkin kaikki tuntuu ”epäselvältä”? 

Ehkä koemme olevamme epäsäännöllisiä yksittäiskappaleita, kuin paloja, jotka eivät sovi kokonaiskuvaan – yksinäisiä, joukkoon kuulumattomia, niitä, joita kukaan ei lohduta? Ehkä olemme myrskyn piiskaamia ja hylättyjä, surun, raastavan ihmissuhteen, kriisin, sairauden ja menetyksen runtelemia? Juuri meillekin kuuluu joulun sanoma: ”Minä tulin sinua varten.” 

Jalokiviä on myös pyritty jäljittelemään, mutta jäljitelmät eivät vastaa oikeita jalokiviä kovuudeltaan tai loistoltaan – sillä vain pimeässä hiili muuttuu timanteiksi. 

 

Kirjoittaja on Aikamedian yhteyspäällikkö ja seurakuntatyöntekijä (oto) Suolahden helluntaiseurakunnasta. 

 

 

Kun timantteja hiotaan 

Jalokiville käytetään yleensä viistehiontaa, joka tuo kiven kauneuden parhaiten esiin. Muita jalokivien hiontamenetelmiä ovat muun muassa tauluhionta, pyöröhionta ja rumpuhionta. 

Raamattu sanoo myös ihmisen hiovan ihmistä.13 Totuus on, että läheisissä ihmissuhteissa kivet voivat lyödä kipinää harva se päivä. Hiotuksi tuleminen tuntuu kipeältä. Kuinka ristiriitaista onkaan, että juuri se henkilö, jonka kanssa saattaa tuntea syvintä iloa, onnea ja yhteenkuuluvuutta, on samalla myös se, joka parhaiten osaa tuoda esiin toisen kipeimmät kohdat ja keskeneräisyyden. Juuri siksi ihmissuhteet ja avioliitto eivät yleensä päästä helpolla. Ja kuitenkin hiominen on meille hyväksi. 

Hiontatapojen lisäksi muita jalokivien työstötekniikoita ovat lohkominen, kaivertaminen, poraus, kuumakäsittely, radioaktiivinen säteilytys ja – yksi parhaimmista – jalokivien yhdistäminen. Juuri yhteys on Raamatun ydinsanoma. Jeesus tuli maailmaan palauttaakseen yhteyden. Hän tuli, jotta voisimme olla yhteydessä Jumalaan ja toisiimme. Kipeimmissäkin työstövaiheissamme voimme saada voimaa ja kestävyyttä hänen yhteydestään ja toinen toisiltamme. 

Raamatussa puhutaan paljon rakentamisesta. Viisas rakentaa kalliolle, tyhmä hiekalle.14 Elämää voidaan rakentaa heinistä ja oljista tai kullasta ja jalokivistä.15 

Kun rakennamme elämäämme Jumalan varaan, hän rakentaa sisimpäämme malakiitista, safiireista, rubiineista, vuorikristallista ja jalokivistä – kaikkein arvokkaimmista ja kestävimmistä aineksista, jotka pysyvät, vaikka kaikki muu kaatuisi. ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”16 

(AJ) 

 

Viitteet: 1) Jes. 40:15 (KR 1933/38). 2) Ps. 8:4–5. 3) 1. Moos. 2:7. 4) 1. Moos. 3:19. 5) 1. Moos. 1:26. 6) Jaak. 4:5. 7) Jes. 54:11–12. 8) Jes. 40:31. 9) Joh. 17:3. 10) Gal. 5:16–25. 11) 1. Kor. 3:11. 12) Matt. 5:48. 13) Sananl. 27:17. 14) Matt. 7:24–27. 15) 1. Kor. 3:12–15. 16) Jes. 54:10. 

 

Aiheet