Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen jää eläkkeelle 1.9.2023. Hän ilmoitti asiasta keskiviikkona 21.9.2022 tuomiokapitulin istunnon yhteydessä.
”Ensi keväänä tulee 40 vuotta siitä, kun minut vihittiin papiksi Mikkelin hiippakunnassa. Olen kiitollinen ajasta, jonka olen saanut palvella kirkkoamme eri tehtävissä. Työni seurakuntapappina, kirkkoneuvoksena ja piispana olen kokenut Jumalan johdatuksena. Nyt on aika siirtyä uuteen elämänvaiheeseen”, piispa Häkkinen toteaa.
Seppo Häkkinen on toiminut Mikkelin hiippakunnan piispana vuodesta 2009. Hän on Mikkelin hiippakunnan kymmenes piispa. Ennen piispan viran hoitamista hän työskenteli Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtajana toimivana kirkkoneuvoksena sekä seurakuntapappina Imatralla ja Heinolassa. Seppo Häkkinen täytti 64 vuotta kesäkuussa 2022.
Piispanvaalin aikataulusta päätetään 11.10.2022
Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli päättää piispanvaalin aikataulusta seuraavassa istunnossaan 11.10.2022. Piispanvaalissa äänioikeutettuja ovat hiippakunnan papit ja lehtorit, hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenet, hiippakunnasta kirkolliskokoukseen valitut maallikkoedustajat ja kirkkohallitukseen valittu maallikkojäsen, hiippakunnan seurakuntien maallikkovalitsijat sekä tuomiokapitulin lakimiesasessori ja maallikkojäsen. Vähintään 30 äänioikeutettua voi muodostaa valitsijayhdistyksen, jolla on oikeus asettaa pappi ehdolle piispan vaalissa.
Mikkelin hiippakunnan alueen seurakuntia varten on perustettu hiippakunta kahteen kertaan. Ensimmäisen kerran hiippakunta perustettiin vuonna 1554, jolloin Suomi jaettiin Turun ja Viipurin hiippakuntiin. Piispan istuin sijaitsi Viipurissa vuoteen 1721, jolloin se joutui siirtymään Porvooseen Suuren Pohjan sodan loppuvaiheessa. Toisen kerran hiippakunta perustettiin Savonlinnaan vuonna 1897. Vuonna 1925 tuomiokapituli muutti Viipuriin. Sieltä se joutui lähtemään sodan jaloista evakkomatkalle Mikkeliin kaksi kertaa, vuosina 1939 ja 1944. Virallisesti Mikkeli on ollut hiippakuntakaupunkina 1.4.1945 alkaen.
Mikkelin hiippakuntaan kuuluvat Etelä-Savon, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Päijät-Hämeen maakuntien seurakunnat.