Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Mikael Jungner: Jeesus olisi vieläkin edelläkävijä

 

Mikael Jungner ehti olla muutaman päivän Ylen entinen toimitusjohtaja, kun hän jo ilmoitti aikeistaan lähteä tavoittelemaan SDP:n puoluesihteerin ja kansanedustajan tehtäviä. Hän nosti Radio Dein Päivän vieras -haastattelussa Jeesuksen esimerkiksi toimivasta johtajuudesta.
– Jeesus oli todella moderni johtaja ja hänen visionsa olivat toimivia. Hän olisi tänäänkin edelläkävijä.

Jungnerin mukaan Jeesuksella oli visio, karisma ja intohimo, ja hän vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään vielä 2000 vuoden jälkeen.

– Olisi pöyristyttävää vihjata että joku johtamistyyli olisi jeesusmaista. Tulevaisuudessa johtaminen vaatii kuitenkin ihan eri ominaisuuksia kuin mihin tähän asti ollaan totuttu. Tarvitaan avoimuutta ja tunnetta. Työllä pitää olla visio ja tarkoitus eikä motivoinniksi riitä kasvuprosentti tai pörssikurssi.

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

– Jeesus on esimerkkinä siitä, kuinka hänen puheensa ja tekonsa vaikuttavat edelleenkin. Vuorineuvostenkin kannattaisi ymmärtää, että avoin ja innostava ote on oikea eikä se ole heikkoutta. Jeesus oli todella moderni johtaja ja hänen visionsa toimivat. Jeesus olisi tänäänkin edelläkävijä, Jungner sanoi Ariel Neulaniemen haastattelussa.

Yleisradion lakisääteisiin tehtäviin kuuluu kristillisen ohjelman välittäminen. Jungner pitää niitä välttämättöminä.

– Se on lakisääteinen tehtävä, jota tehdään yhdessä kirkkojen edustajien kanssa, Hengellisyys on erittäin tärkeä asia monelle suomalaiselle eikä tällä alalla juuri ole kaupallisia toimijoita. Kyse on myös siitä että hengellisyyttä kaipaavat ihmiset saavat vastinetta lupamaksuihinsa. Hengellisten ohjelmien idea ei ole etsiä journalistista näkökulmaa ja sen takia niiden sisältö voi tulla Ylen ulkopuolelta.

– Kristillisten asioiden pohtiminen olisi mahdollista paljon laajemminkin, mutta joku sitä meillä estää. Uskonto on vaikea kysymys eikä siitä juuri puhuta. Presidentti Martti Ahtisaari yritti tuoda meille tapaa, jossa presidentti toivotti puheensa päätteeksi Jumalan siunausta. Se aiheutti kummastelua.

– Tuntuu, että niin tunteet kuin uskonnollisuus koetaan yksityisinä ja niitä on vaikea tuoda kollektiivisesti esiin. Uskon, että suomalaiset kyllä itsekseen pohtivat. Rakkaudesta ja Jumalasta pitää uskaltaa puhua.

Kristillistä mediaa Jungner kehottaa nostamaan puheenaiheita.
– Voima on yleisössä ja se pitää saada mukaan vuorovaikutukseen. Suomessa uskonnosta ei puhuta, joten monella on patoutunut halu puhua siitä. Kristillinen media voisi tehdä uskonasioista puheenaiheita muiden joukkoon.

Entistä työnantajaansa Yleä Jungner ei halua enää neuvoa. Hän toivoo Ylen rakenteisiin lisää rohkeutta ja heittäytymistä uusiin asioihin.

– Työnantajalla täytyy olla urasuunnittelua työntekijän puolesta. Tällä olisi voitu estää esimerkiksi Peter Nymanin siirtyminen MTV:lle.
Uusi toimitusjohtaja Lauri Kivinen saa palkkaa
9000 euroa enemmän kuin Jungner. Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi sanoo Verkkoapilassa Kivisen kuukausipalkkaa arvosteleville ettei hyvää saada koskaan halvalla.

– Kimmo Sasilta puuttuu joku sosiaalinen geeni ja häneltä tulee kummallisia lausuntoja. Näihin ei kannata vakavasti suhtautua. Olen varmaan Suomen ainoa ihminen, jolla ei saa olla tähän palkka-asiaan mielipidettä. Ei olisi korrektia kommentoida seuraajan asioita. Toivon hänelle tsemppiä ja työrauhaa, Jungner sanoi.

Kuuntele: Jungnerin vinkit kristilliselle medialle
Kuuntele: Jungner kehottaa puhumaan Jumalasta
Kuuntele: Jungner esittelee Jeesus-johtamista

Mikael Jungnerin haastattelu kuullaan uusintana 7.5. klo 01-02 sekä 8.6. klo 9-10.

 

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)