Mies sai hallinto-oikeudelta luvan nimetä itsensä Luciferiksi – perustelee uskonnonvapaudella

 
Paul Gustave Doré

1800-luvulla eläneen ranskalaisen kuvittajan Gustave Dorén näkemys langenneesta enkelistä. Kuva: Wikipedia

Miehellä on oikeus ottaa etunimekseen Lucifer, linjaa Helsingin hallinto-oikeus tuoreessa päätöksessään. Oikeus kumosi Digi- ja väestöviraston kannan, jolla miehen hakemus etunimen muuttamisesta oli hylätty.

39-vuotias pääkaupunkiseudulla asuva mies saa vaihtaa yhden etunimistään Luciferiksi. Nimilautakunta sekä Digi- ja väestövirasto olivat aiemmin hylänneet miehen vaatimuksen uudesta nimestä, koska ne katsoivat nimen aiheuttavan pahennusta ja rikkovan  etu- ja sukunimilakia. Hallinto-oikeuden päätöksensä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

– Jos on kristitty, Saatanan voi ajatella kielteisenä, mutta Suomessa on uskonnonvapaus. Mitä, jos onkin satanisti, silloinhan sillä nimellä on hänelle positiivinen merkitys. Viranomaiset tekevät paheksuttavaa asiasta, jonka ei pitäisi enää vuonna 2021 olla paheksuttavaa, mies kommentoi lehdelle.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

”Näen, että sillä on myös laajaa merkitystä yhteiskunnallisesti tai uskonnonvapauden kannalta.”

Hallinto-oikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että Lucifer-nimellä voidaan tulkita olevan useita merkityksiä, jotka eivät kaikki ole yksiselitteisesti kielteisiä. Latinaksi Lucifer-nimi merkitsee valonkantajaa. Kristillisessä perinteessä nimellä viitataan langenneeseen enkeliin, jolla tarkoitetaan Saatanaa.

– Näen, että sillä on myös laajaa merkitystä yhteiskunnallisesti tai uskonnonvapauden kannalta. Ei se ole 2020-lukua, jos vanhan kummitusjutun perusteella nimi ei kelpaa viralliseksi nimeksi, Lucifer-etunimen saanut mies perustelee Ilta-Sanomille.

Mies luonnehtii nimensä vaihtamista ”toimistotyöläisen kapinaksi”.

– Potkitaan vanhoillisia ihmisiä munille.

Mies kertoo haastattelussa saaneensa kasvatuksensa perheessä, jossa ”uskonasioista pauhattiin säännöllisesti”. Äitiään hän luonnehtii ”luterilaiseksi änkyräuskovaiseksi.”

 

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)