Mielipidekirjoitus suomenruotsalaisissa lehdissä: 45 pappia kieltäytyy vihkimästä samaa sukupuolta olevia pariskuntia

KUVA: Jeff Belmonte/Wikimedia Commons

Suomenruotsalaisissa lehdissä on julkaistu mielipidekirjoitus, jonka on allekirjoittanut 45 pappia lähinnä Porvoon hiippakunnasta. Kirjoituksessa he kertovat pitäytyvänsä Raamatun avioliittokäsityksessä.

Mielipidekirjoituksessa todetaan: ”Koska tasa-arvoisen avioliittolain voimaantulon jälkeen on ollut paljon keskustelua lain vaikutuksista, me allekirjoittaneet haluamme ilmoittaa, että olemme kirkon alkuperäisen opin kannalla, emmekä aio vihkiä tai siunata samaa sukupuolta olevia pareja riippumatta siitä minkä kannan kirkko asiaan ottaa.”

Kirjoittajat kertovat, että heidän lisäkseen on myös monia muita, jotka ajattelevat samalla tavoin, mutta joilla ei ollut tilaisuutta allekirjoittaa mielipidekirjoitusta.

Kirjoituksessa muistutetaan, että jo luomisessa Jumala asetti avioliiton miehen ja naisen väliseksi (1 Mos. 1:27–28, 2:24–25). Myös Jeesus vahvisti saman opetuksen evankeliumeissa (Matt. 19:4–6, Mark. 10:6–9).

Tekstin lopussa todetaan vielä, että koska kirkon uskon perusta on Raaamattu, kirkon pitää tiukasti pysyä nykyisessä avioliittokäsityksessä, vaikka yhteiskunnallinen kehitys menee toiseen suuntaan.

Mielipidekirjoituksen allekirjoittivat:  Max-Olav Lassila, Stig-Olof Fernström, Markus Engström, Jan Nygård, Albert Häggblom, Tord Carlström, Joe Brandt, Peter Silfverberg, Bengt Lassus, Vesa Ollilainen, Jouni Sinisalo, Henrik Perret, Ola Byfält, Henrik Östman, Cay-Håkan Englund, Göran Särs, Harry Backström, Boris Sandberg, Gustav Granvik, Bengt Djupsjöbacka, Janne Heikkilä, Boris Salo, Lars Lövdahl, Vesa Pöyhtäri, Kristian Norrback, Allan Franzén, Daniel Norrback, Johan Eklöf, Marko Sjöblom, Kurt Hellstrand, Marcus Jakobsson, Ingemar Klemets, Tomas portin, Markus Ventin, per Stenberg, Timo Saitajoki, Gunnar af Hällström, Helena rönnberg, Ulf Emeleus, Carola Salo-Back, Leif Erikson, Kaj Granlund, Tomas Klemets, Johan Candelin, Lars-Olof Ahlfors