Merica Nyman: “Suomi tarvitsee ääniä, jotka ovat Jumalan käytössä”

 

Tv:stä tuttu Merica Nyman haaveilee muusikon ammatista ja haluaa tehdä yhtä hyvää musiikkia kuin Michael Jackson.

The Voice of Finlandissa persoonallaan ja upealla lauluäänellään säväyttänyt Merica Nyman eteni suositussa laulukilpailussa Knockout-vaiheeseen, jossa hän täpärästi putosi kisasta. Kuvaukset tehtiin tammikuussa, mutta Nyman toteaa, ettei hävinnyt huonolle kisaajalle.

— No putosin, mutta en hävinnyt huonolle. Totta kai tämä harmittaa, mutta ei tämä jää tähän, musta tullaan vielä kuulemaan. Katotaan, mitä ovia tämä tulee avaamaan, Nyman toteaa jaksossa, jossa Olli Lindholmin joukkue oli Knockout-vaiheessa.

Perheniemi Neliöb. vko 3-4. MJa

Lahdessa asuva Nyman on kahden pojan äiti. Hän on aikaisemmalta ammatiltaan markkinointimerkonomi ja tällä hetkellä hän opiskelee lähihoitajaksi. Nyman kertoo, että musiikilla on aina ollut iso merkitys hänelle.

— Mä olen aina ollut musiikista tosi kiinnostunut. Se on kuulunut pienestä lähtien mun elämään. Mä olen puoliksi romani, joten meillä on kotona aina soinut musiikki. Olen myös ollut mukana seurakunnan musiikkihommissa.

— Ystävät ja tutut usein vinkkasivat, että mun pitäisi hakea johonkin laulukisaan. Mietin asiaa useamman vuoden, mutta oma uskallus ei oikein koskaan riittänyt. Viime kesänä tuli sellainen olo että nyt haluan tehdä jotain konkreettista, Nyman kertoo miten päätyi Voice of Finlandiin.

Ääni ratkaisee

Nyman kertoo kisassa oppineensa uusia asioita. Hän suosittelee rohkeasti ja avoimesti pitämään esillä uskoa omissa mielipiteissä, teoissa ja sanoissa.

— Tämä oli iso juttu, ja tosi rohkaiseva kokemus itsetunnonkin kannalta.
— Kisa oli myös sellainen ponnahduslauta musiikin tekemiseen, ja siitä sai uutta tuulta purjeisiin.
— Musiikki on mulle sellainen tunteiden välityskeino. Musiikin avulla voi ilmaista tunteita. Ja gospelmusiikissa saa välittää hyvää sanomaa.
— Mun omat tyylilajit ovat soul ja gospelmusiikki, hän kertoo.


Joskus saattaa uskovien piireissä törmätä ajatukseen, että uskovien ei pitäisi osallistua Voice of Finlandin kaltaisiin ohjelmiin.

— Voice of Finlandin kautta voi tavoittaa paljon ihmisiä ja meidät on lähetetty tähän maailmaan ei-uskovien keskelle valoksi.
— Ajattelen, että Suomi tarvitsee ääniä, jotka ovat Jumalan käytössä, Nyman muotoilee.

Nyman kertoo myös avoimesti vaikeuksista, joita hän on joutunut kohtamaan.

— Ennen uskoon tuloa olin huonossa avioliitossa, missä oli väkivaltaa ja päihteiden käyttöä. Tämä vaikutti itsetuntoonkin, mutta uskoon tulemisen jälkeen Jumala on päässyt korjaamaan sitä. Nyt osaan arvostaa itseä ja muita.

Jumala on ihmeellinen ja tekee työtä, korjaa ja parantaa.

— Jumala on ihmeellinen ja tekee työtä, korjaa ja parantaa.

Popin kuninkaitten Kuningas

Usko merkitsee Nymanille voiman lähdettä. Jumala on saanut eheyttää ja parantaa häntä. Jumala on myös turva, ja se joka kantaa.

— Ilman Jumalaa mä voisin olla tosi huonossa jamassa, mutta hän on mua auttanut.

Nyman kertoo, että hänellä on aina ollut lapsenusko ja hän on saanut kasvaa uskovassa perheessä. Teini-iässä usko ei kuitenkaan oikein näkynyt missään ja unohtui melkein kokonaan. Aikuisena Merica alkoi enemmän etsiä Jumalaa. Ja vaikeat elämänkokemukset myös kuljettivat hänet lähemmäs Jumalaa.

— Sain kokea, että on olemassa yliluonnollinen todellisuus, jota me ei pystytä näkemään.

Sain kokea, että on olemassa yliluonnollinen todellisuus, jota me ei pystytä näkemään.

Eräässä haastattelussa Merica kertoi ihailevansa Jeesusta ja Michael Jacksonia.

— Tottakai ihailen Jeesusta enemmän. Hän on kuningasten Kuningas. Myös popin kuninkaitten kuningas, Merica naurahtaa.

— Hän on meidän pelastaja ja ilman häntä emme olisi kristittyjä. Ilman Jeesusta ei olisi elämää.

Mistä saat iloa elämääsi?
Omista lapsista sekä kauniista luonnosta ja maailmasta.
Mikä on parasta vapussa?
Kevät ja lämpö.

Merican koskettavan uskoontulotarinan voi katsella ja kuunnella seuraavasta linkistä: http://www.tv7.fi/vod/player/19934/

Merica Nyman
Kouvolasta kotoisin, tällä hetkellä asuu Lahdessa.
31-vuotias
2 lapsen äiti
Harrastaa ratsastusta ja lenkkeilyä.

Teksti Susanna Hulkko | Kuvat Anna-Karoliina Photography, Saku Tiainen ja Merica Nyman

Lue juttu kokonaisuudessaa osoitteesta Nuotta.com!