Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Medialähetys Sanansaattajien hallitus jatkaa pienin muutoksin – arpa ratkaisi

 
Sansan syyskokous

Toiminnanjohtaja Juha Auvinen esitteli syyskokoukselle Sansan vuoden 2017 toimintasuunnitelman. Kuva: Leena Punkari.

Erityisopettaja Susanna Peltonen, 48, Tammelasta valittiin Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) hallituksen varajäseneksi yhdistyksen syyskokouksessa lauantaina Hyvinkäällä.

Lopputulos ratkaistiin arvalla, sillä äänestyksessä sekä Peltonen että erovuoroinen lähetyssihteeri Tuula Kankkunen Vihdistä saivat molemmat kymmenen ääntä.

Sansan hallituksen varsinaisista jäsenistä olivat erovuorossa Radio Dein myyntipäällikkö Mikko Hurskainen Hyvinkäältä, siviilioikeuden emeritusprofessori Jarno Tepora Vantaalta ja missiologian dosentti Timo Vasko Espoosta. Syyskokous valitsi heidät hallitukseen myös seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi ja Teporan edelleen sen puheenjohtajaksi.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Lisäksi Sansan hallituksessa jatkavat vuonna 2017 kirkkoherra Kari Eskelinen Nastolasta, apulaisylilääkäri, dosentti Pirjo Immonen-Räihä Kaarinasta, kustannustoimittaja, vapaa toimittaja Piia Latvala Espoosta sekä varajäsenenä kappalainen Juha Koivulahti Janakkalasta.

Millaisia hallituksen jäseniä tarvitaan?

Syyskokouksessa käytiin laaja keskustelu siitä, millaisia hallituksen jäseniä Sansa tarvitsee nyt ja jatkossa. Määreitä riitti: eri ammattialojen edustajia, lähetystyön kannattajia ja mediateknologian osaajia, eri-ikäisiä, naisia ja miehiä, ihmisiä eri puolilta Suomea, hallintoa ymmärtäviä ja hallinnon hallitsevia, evankelis-luterilaisia, koska Sansa on yksi kirkon lähetysjärjestöistä…

Joku tiivisti osuvasti, että kaikkea tuota ei löydy eikä tarvitsekaan löytyä jokaisesta jäsenestä. Hyvä kokonaisymmärrys syntyy, kun hallitus koostuu riittävän monenlaisista ihmisistä.

Syyskokous hyväksyi Sansalle myös ensi vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion.

 
Sansa artikkeliban.12.2.- MJa