Matti Korhonen Seurakuntalaisen päätoimittajaksi

 

Uutissivusto Seurakuntalainen.fi on kutsunut vuoden 2016 alusta päätoimittajakseen Matti Korhosen. Hän seuraa tehtävässä Petri Vähäsarjaa.

Matti Korhonen on toiminut Seurakuntalaisen päätoimittajana myös vuonna 2014. Koulutukseltaan hän on teologian maisteri ja toimii päätoimittajuuden lisäksi Uusi Tie -lehden toimituspäällikkönä.

– Kristillisellä medialla on tärkeä tehtävä tuoda esille niitä asioita, joita valtamediassa ei välttämättä näy. Näitä ovat esimerkiksi evankeliumin eteneminen ulkomailla ja kotimaassa sekä kristinuskon vaikutus yhteiskunnan ja kulttuurin eri aloilla, Matti Korhonen sanoo.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Uutisaiheista ei ole pulaa, mutta haasteena ovat vajavaiset resurssit. Tavoitteeni on, että vuonna 2016 Seurakuntalainen on kuitenkin elävä ja laadukas kristillinen uutissivusto, Matti Korhonen sanoo.

Seurakuntalainen.fi on eri kristillisten medioiden yhteinen uutissivusto. Mukana ovat Aikamedia Oy, Karas-Sana Oy, Kustannus Oy Uusi Tie, Medialähetys Sanansaattajat, Nuotta.com, Sley-Media Oy, Perussanoma Oy, Päivä Oy ja Radio Dei.

 
artikkelibanneri Uusi Tie