Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Marli Spieker: Naiset kärsivät kohdusta hautaan

 

Ensi viikolla viidettä kertaa Suomeen tulevan Marli Spiekerin mukaan naiset kärsivät eniten maissa

– Joissakin maissa, jos tyttö saa vetää ensimmäisen henkäisynsä, hän on jo voiton puolella. Tyttövauvoja abortoidaan sosiaalisista, poliittisista tai taloudellisista syistä. Valtaosa maailman naisista saa vähiten arvostusta, vähiten ruokaa, vähiten koulutusta ja vähiten tilaisuuksia kuulla evankeliumia, tietää Marli Spieker.
Ensi viikolla Suomeen saapuva Marli Spieker on matkustanut 15 vuoden aikana sadassa maassa tapaamassa naisia. Hän on pääpuhujana Helsingissä ja Ylöjärvellä järjestettävässä Uskomaton nainen -konferenssissa.

Brasilialaissyntyinen, Yhdysvalloissa asuva Marli Spieker puhuu tapahtumassa paitsi naisten tilanteesta myös 15-vuotiaan Hanna-työn (Project Hannah) saavutuksista. Hanna-työ on maailmanlaaja rukousliike, joka pitää esillä naisten hätää ja kustantaa radio-ohjelmia.

Rukousrintama toimii yli 120 maassa, ja Naiset toivon lähteellä -ohjelmaa radioidaan 61 kielellä. Erityisesti maissa, joissa suuri osa naisista on lukutaidottomia, ohjelmilla on naisen arvon osoittamisen ohella suuri koulutuksellinen merkitys.

IK-opisto Neliöb. 20.5.-2.6.

Suomessa Hanna-työtä koordinoi Medialähetys Sanansaattajat, Uskomaton nainen -konferenssin pääjärjestäjä. Kaikille avoin tapahtuma järjestetään Helsingissä Temppeliaukion kirkossa 12.4. ja Ylöjärvellä seurakuntakeskuksessa 13.4.

Lisätietoa

 

 
Sansa artikkeliban.1.5.- MJa