’Luulin olevani ainut uskovainen Jemenissä, nyt tiedän siellä olevan monia minun kaltaisiani’

 

Jemen on ollut viime aikoina usein uutisissa Al-Qaidan, sisällissodan ja Saudi-Arabian johtaman sotilaallisen väliintulon takia. Jemenin kansa kärsii sodasta ja sen seurauksista. Heidän joukostaan kuitenkin löytyy pieni kristitty yhteisö.

Tapasimme pariskunnan kanssa, Mohammad* (44) ja Alima (38) ja kuuntelimme heidän tarinansa siitä, kuinka Jumala tekee työtään tässä hyvin ankarassa islamilaisessa maassa. Päältä päin katsottuna kukaan ei voisi tunnistaa Mohammadin ja Aliman olevan kristittyjä. Aliman hiukset on täysin peitetty pinkin värisellä huivilla. Kukaan jemeniläinen ei näytä avoimesti, että hän olisi Jeesuksen seuraaja. Keskustellessamme heidän kaksi poikaansa, 10- ja 3-vuotiaat, ovat tulleet vanhempiensa mukana. Molemmilla pojilla on merkittävän pitkät hiukset. Vanhin noista kahdesta keskittyy pelaamaan toisen vanhempansa puhelimella, kun taas samaan aikaan energinen nuorimmainen kiipeilee tuoleille ja pöydälle huoneessa, jossa tapaamme.

Siitä on noin 17 vuotta, kun Mohammad oppi tuntemaan Jeesuksen Kristuksen. ”Yhtenä päivänä löysin Raamatun kirpputorilta. Olin utelias tietämään sen sisällöstä, joten ostin kirjan. En voinut lukea Raamattua kotona, koska se ei ollut turvallista. Minun piti piilottaa kirja ja lukea sitä talon ulkopuolella. Yhtenä päivä muutamat kollegani näkivät minut lukemassa; he nauroivat asialle ihmetellen, miksi lukisin sitä. Osaa heistä kuitenkin myös kiinnosti evankeliumi.” Raamatun lukeminen sai Mohammadin polvistumaan ja kääntymään Jeesuksen seuraajaksi.

’Luulin olevani ainut uskovainen Jemenissä’

”Kun tulin uskoon, luulin olevani ainut uskovainen Jemenissä. Pitkään aikaan en tiennyt ketään jemeniläistä kristittyä. Nyt tiedän monia ja meitä on paljon enemmänkin.” Hän muistaa, kuinka iloinen hänen ensimmäinen kohtaamisensa toisen jemeniläisen kristityn kanssa oli.”Nauroimme yhdessä. Myöhemmin tapasin muidenkin kanssa, jopa sellaisten, jotka olivat kääntyneet kristityiksi ennen vuotta 2000. Kuulin lähetystyöntekijöistä, jotka olivat työskennelleet  maassamme. Minun tuli ensin kasvaa uskossani sekä Raamatun tietämyksessä ennen kuin minut voitiin kastaa.”

Hän sai opetuslapseuskoulutusta sen verran kuin tarvitsi ja sitten hän kävi kasteella. ”Pian sen jälkeen toinen uskovainen kysyi minulta, haluaisinko mennä naimisiin. Tämä henkilö tunsi Aliman, joka oli vielä naimaton eikä ollut lupautunut toiselle miehelle. ”Kuitenkin Jemenissä kristityt ovat harvinaisia, joten Alima oli muslimi. Silti he menivät naimisiin.

Oikeus Sanaan_SEKLkesäkeräys1kk_vuosisop

”Minun ensimmäinen rukoukseni Jumalalle oli, että vaimoni voisi tulla uskoon, jotta voisimme kasvaa yhdessä pariskuntana. Rukoilin, että vaimostanikin tulisi uskovainen, koska hän oli jo kiinnostunut muista uskonnoista. Hän oli todella kiinnostunut kristinuskosta ja siihen aikaan olin 90% varma, että hänestä myös tulisi uskovainen. Hän oli niin ystävällinen toisia ihmisiä kohtaan,” Mohammad sanoi. ”Jossain vaiheessa kerroin hänelle, että olen kristitty ja hän hyväksyi sen. Hän sanoi: ”Olet vapaa ja se on sinun oma päätöksesi.” Pyysin häntä lukemaan evankeliumin. Lukiessaan Alima oli liikuttunut erityisesti vihamiehen rakastamisen käsityksestä.”



Alima: ”Tämän lukeminen teki suuren vaikutuksen minuun. Se voisi olla ratkaisu moniin ongelmiin Jemenissä. Tämä on ajatus, jota en löydä muista uskonnoista. Tämä jae herätti kiinnostukseni tutkimaan muita Jeesuksen sanoja.” Mutta jotain muutakin tarvittiin, jotta tämä nainen voitiin voittaa Kristukselle. Jumala vastasi yliluonnollisella tavalla.


Mohammad: ”Me näimme sellaisten ihmeiden tapahtuvan elämässämme, jotka ovat melko herkkiä asioita puhua. Kuten näet, lastemme ikäero on seitsemän vuotta. Seitsemään vuoteen emme saaneet toista lasta terveydellisistä syistä. Joka kerta, kun vaimoni kävi lääkärissä, lääkäri kertoi, että hänen oli mahdotonta tulla raskaaksi uudelleen. Tämä on herkkä asia vaimolleni. Kun luimme Raamatusta kaikesta, mitä Jeesus teki, aloin haastamaan vaimoani. Jos Herra on todellinen, kerro hänelle tästä ’mahdottomuudesta’. Toisaalta, tiedän Jumalan sanovan, että meidän ei pitäisi haastaa Häntä, mutta kysyimme Jumalalta yhdessä. Sanoimme Jumalalle haluavamme toisen lapsen, ja jatkoimme, että kun Jumala vastaisi tähän rukoukseen, me seuraisimme Häntä. Saman kuukauden aikana vaimoni tuli raskaaksi. Jumala ei haastanut meidän uskoamme sen pidempään,” Mohammad sanoi.

”Kun raskaus vahvistettiin sairaalassa, henkilökunta sanoi, että he eivät voineet uskoa hänen tulleen jälleen raskaaksi. He tekivät testin kolme kertaa varmistaakseen asian. Yksi sairaalan henkilökunnan jäsenistä alkoi jopa itkeä, koska hän oli niin onnellinen vaimoni puolesta. Sanomme kaikille, että tämä lapsi on meidän ’ihme lapsi’. Kun hän syntyi, näimme hänen kasvoissaan ristin juuri hänen nenänsä yläpuolella.” Samaan aikaan pieni kolmevuotias leikkii ympäriinsä, kiipeilee pöydälle ja tuoleille, touhuten lelujen kanssa ihan niin kuin kuka tahansa lapsi tekisi. Jonain päivänä tämä nuori poika tulee toivottavasti ymmärtämään olevansa ihme.

Mohammad kertoo myös toisesta ihmeestä. ”Kerran ajaessaan autoa alkoi yhtäkkiä sataa. Sateen takia kadulla ollut tomu ja hiekka muuttui liukkaaksi mudaksi. ”En tiedä miten se tapahtui, mutta menetin auton hallinnan. Auto alkoi liukua kääntyen ympäri ja me lensimme kirjaimellisesti. Huusimme apua Jeesukselta. Sillä paniikin hetkellä, joka kesti vain muutamia sekunteja, näin ristin muotoisen valkoisen valon. Aivan kuin tämä valo olisi kantanut meidän autoamme ja asettanut sen pehmeästi tien viereen. Mitään ei tapahtunut meille eikä kukaan loukkaantunut. Kukaan ei edes lyönyt päätään mihinkään. Vanhin poikamme oli autossa myös ja tapahtuneen jälkeen hän sanoi: ”Tuo oli kivaa, voitko tehdä sen uudestaan?” Hän ei ollut edes tietoinen vaarasta, kun taas vaimoni ja minä tunsimme, että olimme juuri katsoneet kuolemaa silmiin. Sen jälkeen tiesimme, että Jumala halusi suojella meitä. Ymmärsimme, kuinka Jumala piti meistä huolta. Niin Hän myös alkoi pitää meistä huolta jatkossakin. Esimerkiksi sodan aikana pystyimme ostamaan vain pieniä määriä ruokaa, mutta onnistuimme aina löytämään tarpeeksi perheellemme.”

Salaiset kotiryhmien tapaamiset sujettujen ovien takana

Pariskunta suhtautui tosissaan lupaukseensa Jumalalle sen jälkeen, kun raskaaksi tulemisen ihme oli tapahtunut. Kodissaan he alkoivat järjestää kotiryhmien tapaamisia. Kaksi kotiryhmää naisille ja toiset kaksi miehille. ”Jaoimme jokaisen ryhmän kahtia. Yksi ryhmä oli niille, jotka eivät olleet käyneet kasteella ja toinen ryhmä niille, jotka ovat olleet uskovaisia jo pidemmän aikaa sekä käyneet kasteella. Joka päivä he tulivat kotiimme. Joskus vain muutama saapui paikalle, ja toisina kertoina taas kymmenestä kahteentoista ihmistä saapui. Aloitamme aina samaan aikaan iltapäivällä ja sen jälkeen lukitsemme oven.”
Alima sanoo: ”Olen huomannut ryhmien kasvavan. He tuovat jopa toisia ihmisiä mukanaan. Mielenkiintoista on, että monet ryhmämme jäsenet ovat aika hyvin koulutettuja. Jotkut naisista tuovat  lapsensa kotiryhmän tapaamisiin. Meillä on erikseen ohjelmaa lapsille ja siihen kuuluu kertomus Raamatusta sekä tuohon kertomukseen liittyviä tehtäviä ja toimintaa. He voivat myös ottaa tehtäviä mukaansa kotiin ja jatkaa niiden tekemistä siellä. Lapset katsovat myös kristillisiä piirrettyjä.”

Alima kertoo lisää kotiryhmien päivittäisistä käytänteistä: ”Normaalisti aloitamme rukouksella. Sen jälkeen opiskelemme Raamattua ja päätämme illan vielä rukouksella. Joskus minä ja mieheni vuorotellen johdamme Raamatun opetuksen. Joissakin tapaamisissa keskustelemme jostain teemasta. Ja toisinaan luemme kaikki yhden jakeen kappaleesta, jonka jälkeen jokainen jakaa toisten kanssa sen mitä oli ymmärtänyt siitä kyseisestä raamatunkohdasta. Lopuksi rukoilemme kaikki yhdessä toistemme puolesta. Joskus myös laulamme käyttäen YouTubea apunamme. Laulun jälkeen pidämme tauon, jonka jälkeen alkaa sitten toinen Raamatun opiskeluhetki. Joskus vietämme kolme tai jopa neljäkin tuntia yhdessä. Ihmiset eivät saavu ja lähde samaan aikaan turvallisuussyistä.”
Mohammad: ”Kaduilta, joiden lähellä asumme, kuuluu paljon melua, joka helpottaa peittämään meidän laulamisemme.. Naapurit eivät huomaa meidän laulavan kristillisiä lauluja.”’

Mohammadin työhön kuuluu se, että hänellä käy paljon vieraita kotona. ”Kun käännyin kristityksi, päätin alkaa pitämään työtapaamisiani jossain muualla. Aloin pitämään kotiryhmiä samaan aikaan kuin ihmiset olisivat vierailleet luonani työasioissa. Tällä tavoin naapurit eivät huomanneet mitään muutosta, koska näytti edelleen siltä, että jatkoimme vieraiden vastaanottamista kotiimme.”

Kotiryhmät Jemenissä eivät ole yhteydessä toisiinsa. ”Pysymme erillään toisistamme eikä kukaan ryhmistä tiedä toistensa sijaintia. Tämä käytäntö on sen takia, jotta kukaan ei voisi pettää toista, jos joku ryhmistä saataisiin selville,” Mohammad selittää. ”Turvallisuus on erittäin tärkeää meille kaikille. Se on aina suuri huolenaihe.”’
Mohammad jatkaa: ”Seurakuntana haluamme nähdä kasvua. Puhumme ihmisten kanssa ryhmissämme siitä, miten voisimme olla avoimia kristinuskostamme viisaalla tavalla. Miten kertoa evankeliumi käyttäen oikeita sanoja ja miten nähdä kasvua,” hän sanoo. Mohammad unelmoi teologian kurssin opiskelusta, jotta voisi olla paremmin valmistautunut työssään jemeniläisen seurakunnan parissa.

Koska Mohammad ja Alima ovat kristittyjä, heidän täytyi paeta maastaan lastensa kanssa. Nykyään kaukana Arabian niemimaasta he pysyvät tiiviissä yhteydessä kotimaansa seurakuntaan. Mohammad sanookin:

”Toivon, että pystyisin palvelemaan heitä viestintämedian kautta. Kun sota on ohi, toivomme voivamme palata Jemeniin. Toivon, että jonakin päivänä näen seurakunnan kasvavan ja tuottavan paljon hedelmää. Nykyään työntekijöiden määrä maassamme on erittäin pieni, joten meidän tulee rukoilla työntekijöiden puolesta.”

 

”Pelkään, että he veisivät lapsemme pois.”

Mohammadin perheenjäsenet olivat muslimeja. Kuitenkin nyt hänen neljä veljeään ja siskonsa ovat myös alkaneet uskoa Jeesukseen. Hänen perheensä tietää hänen olevan kristitty ja jollakin tapaa he hyväksyvät sen. Mohammadin vaimon perheestä kukaan ei tiedä Aliman kääntymisestä kristityksi.

”Toivon, että jonakin päivänä näen seurakunnan kasvavan.”

Alima: ”Oletan vahvempaa reaktiota heidän puoleltaan; he saattaisivat jopa tappaa minut. He ovat erittäin ankaria muslimeja. Luulen, että vanhempani eivät käyttäisi väkivaltaa minua kohtaan, mutta veljeni kuitenkin voisivat käyttää. Pelkään, että he veisivät lapsemme pois.”
Kun avioitunut nainen alkaa uskoa Jeesukseen Jemenissä, erilaisia asioita voi tapahtua. ”Tiedän muslimimiehen, joka kohtelee kristityksi kääntynyttä vaimoaan kuin mielisairasta tai jopa paholaisen riivaamaa. Olemme myös nähneet, että lapset viedään pois kristityksi kääntyneiltä naisilta. Aviomiehet tuovat vaimojensa luokse ihmisiä, jotka yrittävät saada heidät muuttamaan mieltään. Miehet voivat erota  vaimoistaan, jos nämä ovat kääntyneet kristityiksi.”

Suurin osa jemeniläisten kristittyjen ongelmista on samanlaisia jemeniläisen valtaväestön kanssa. ”Päivittäisen ruuan saaminen, työn löytäminen ja sotatilanteessa selviäminen. Kristittyjen haaste on opetuslapseuskoulun järjestäminen. Joillakin on paljon energiaa lukea ja opiskella Raamattua, kun taas toisilla ei ole. Kristityille haasteellista on löytää paikka, jossa he olisivat riittävän turvassa omistaakseen Raamatun ja lukeakseen sitä. Jopa silloin, kun heiltä löytyisi Raamattu puhelimestaan. Monilla meistä on aina perheenjäseniä ympärillämme.”
”Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Odotettavissa on vainoa. Kuitenkin Raamatusta voimme nähdä, kuinka Paavali liikkui paikasta toiseen juuri vainojen takia ja tästä lopputulemana oli vahva seurakunta. Toivoisin, että tuo sama tapahtuisi myös jemeniläiselle seurakunnalle. Kristus sanoi, että jokaisen, joka haluaa seurata Häntä, tulee ottaa ristinsä ja lähteä seuraamaan. Se tarkoittaa, että meidän tulee seurata häntä, vaikka se maksaisi meille kaiken. Voimme jopa rukoilla niiden puolesta, jotka vainoavat meitä,” Mohammad sanoo vakuuttavasti.

”Me toivomme Jumalan Sanan leviävän Jemenissä ja myös, että Jemen voitetaan Kristukselle. Tuo on meidän päivittäinen rukouksemme. Jemenin seurakunta on ehdottomasti kasvussa,” hän sanoo säteilevin kasvoin. ”Tästä kuulee kaikkialla. Esimerkiksi joinakin päivinä enemmän ihmisiä haluaa tavata kanssani kuin pystyn heitä tapaamaan. Kuulemme usein kokonaisten perheiden tulevan uskoon.”

Kääntymisiä kristityksi ei tapahdu joka päivä vaan joskus se on matka. ”Siskoni on juuri tuolla kristityksi kääntymisen matkalla. Hän jätti islamin ja tietää jossakin määrin, että on jotain enemmän. Hän lainasi kannettavaa tietokonettani ja jätin tarkoituksella joitain kristillisiä tiedostoja sinne.  Hän voisi hyötyä niistä. Odotan kuulevani hyviä uutisia häneltä pian,” Alima sanoo.

Mohammadin mukaan Jeesusta ei voi verrata mihinkään muuhun. ”Hän ja hänen opetuksensa ovat ainutlaatuisia. Ketään ei voi verrata Häneen. Mitä me ihmiset olemme? Jumala mahtavuudessaan sekä universumin ja galaksien luojana tuli meidän luoksemme Jeesuksena. Hän tuli näyttääkseen itsensä meille. Me emme ole mitään ja silti Hän halusi tehdä sen. Me teemme syntiä, aiheutamme ongelmia ja silti Hän tuli vapauttamaan meidät. Synti pitää meidät vangittuina, mutta Kristus vapautti meidät. Hän antoi meille uuden elämän sekä Pyhän Hengen. Meidän fyysiset ruumiimme tulevat kuolemaan eräänä päivänä, mutta me tulemme elämään aina ja ikuisesti. Meidän toiveemme on, että maailma hyväksyisi Jeesuksen ennen kuin hän palaa. Jumala antaa meille mahdollisuuden laajentaa kirkkoa koko maailmaan. Kristus on ainutlaatuinen eikä häntä voida verrata keneenkään muuhun. Jumalan tulee saada kaikki kunnia. Jumala tekee työtään meidän kauttamme, Hän huolehtii sekä antaa viisautta. toimintamme on alun alkaenkin lähtöisin Jumalasta.”

Jemeniläisistä Mohammad sanoo: ”Ihmiset Jemenissä ovat halukkaita vastaanottamaan evankeliumin sanoman. Terrorismin ja sodan takia ulkomaalaisilla ihmisillä saattaa olla negatiivisia ajatuksia jemeniläisistä. He ovat kuitenkin hyviä ihmisiä. Heidän täytyy saada kuulla evankeliumi; heidän sydämensä ovat valmiita vastaanottamaan sen. Uskon, että kun teemme työtä ja rukoilemme, tulemme näkemään valtavia tuloksia ja paljon hedelmää. Rukoilkaa Jemenin kansan puolesta. Rukoilkaa, että johtajien määrä kasvaisi ja että seurakunta yhdistyisi ikään kuin saman sateenvarjon alle, jonka päänä olisi Jeesus.”

*Nimet on vaihdettu turvallisuussyistä.



Faktaboksi:

– Jemen

– Lähi-Itä/ Pohjois-Afrikka

– väkiluku on noin 30 miljoonaa

– muutama tuhat kristittyä

– pääuskonto on islam

Lue lisää vainottujen kristittyjen tilanteesta: Opendoors.fi/Jemen

 
Open Doors tilaa ilmaislehti punainen