Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Lastenkirjailija Maria Kuutti aloittaa seurakuntalaisen blogistina

 

Kuva: Päivi Kettunen

Maria Kuutti tunnustautuu jouluihmiseksi. Hänen kodissaan jouluvalot on jo sytytetty ja pipareita on paistettu useampi pellillinen. Suosikkikirjan nimeäminen on hänelle vaikeaa, mutta yhtä kirjaa hän lukee yhä edelleen.

Kangasniemellä Etelä-Savossa asuva Maria Kuutti on tullut tunnetuksi Anna ja Elvis -kirjoistaan. Suosittu lastenkirjasarja sai alkunsa siitä, kun Maria voitti kustannusyhtiö Kariston järjestämän kirjoituskilpailun. Nyt Anna ja Elvis -kirjoja on ilmestynyt jo neljä ja viides ilmestyy ensi vuonna. Maria Kuutti on myös äidinkielenopettaja ja kirjastonhoitaja. Hänen perheeseensä kuuluu Jussi-puolison lisäksi lapset Topi, 8, ja Rauha, 5.  Lapsuudenperintönä hänellä on iso ja tiivis perhe, josta suurin osa asuu saman tien varrella kuin hän.

1. Mistä aiot blogeissasi kirjoittaa?

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Ensimmäiset jutut aion kirjoittaa seurakunnan tapahtumista siitä näkökulmasta, miten hyvin ne houkuttelevat lapsiperheitä paikalle. Unelmani olisi se, että seurakuntatyössä otettaisiin entistä enemmän huomioon eri sukupolvet: ei olisi vain erillisiä tapahtumia eri-ikäisille vaan tapahtumia, joissa näkyisi koko seurakuntalaisten kirjo.

2. Mikä on sinulle tärkeää juuri tänään?

Valo! Olen ripustellut jouluvaloja pikkuhiljaa ympäri kotia. Odotamme lasten kanssa yhtä innolla lunta.

3. Ensimmäinen adventti lähestyy. Onko teillä perheessä joitain adventtiin liittyviä perinteitä?

Ei kovin montaa. Tänä adventtina aion mennä kirkkoon ja sytyttää ensimmäisen kynttilän nelihaaraiseen kynttelikköön. Adventin tienoilla ei enää tarvitse salailla jouluinnostusta.

4. Mikä on rakkain joululaulusi?

Niitä on monta! Tänä vuonna pääsin äidinkielenopettajana soittamaan joululauluja jo syyskuussa oppilailleni, kun kävimme läpi sitä, mitä kaikkea Topelius onkaan tehnyt. Pidän muun muassa seuraavista joululauluista: En etsi valtaa, loistoa, Enkeli taivaan, Ilouutinen, Sydämeeni joulun teen, Sylvian joululaulu, Tulkoon joulu ja Varpunen jouluaamuna. Kotona soitamme joululauluja paljon ja kuuntelemme Jouluradiota.

5. Mitä pelkäät?

Monia asioita, mutta yritän rauhoittaa itseäni sillä, että Raamatussa toistuu kehotus ”älä pelkää” monta, monta kertaa.

6. Kuka on esikuvasi lastenkirjailijana?

Niitä on monia! Ihailen Anni Polvan tuotteliaisuutta. Hän ei suhtautunut kirjoittamiseen jonain mystisenä toimintana vaan työnä muiden töiden joukossa. Pidän Astrid Lindgrenin kekseliäisyydestä, Tove Janssonin muumitekstien monitasoisuudesta ja Roald Dahlin anarkistisuudesta.

7. Paras lukemasi kirja?

Olen lukenut monia loistavia kirjoja, joista on vaikea valita vain yhtä. Ainoa kirja, jota luen yhä uudelleen, on Raamattu. Sen tekstit puhuttelevat ja haastavat.

8. Millainen on hyvä lastenkirja?

Hyvä lastenkirja houkuttelee jatkamaan, vaikka lukeminen ei olisikaan vielä kovin helppoa. Oikein hyvä lastenkirja tarjoaa pohdittavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Tämän koen haastavaksi, sillä usein lapsia ja aikuisia kiehtovat hyvin erilaiset asiat.

9. Millainen on hyvä kristillinen lastenkirja?

Hyvässä kristillisessä (lasten)kirjassa sanoma tulee luontevana osana tekstiä.

10. Kuka on suosikkisi Raamatun henkilöistä, jos Jeesusta ei lasketa mukaan? Miksi?

Maria! Hän on kiehtova henkilö, joka osoitti ihailtavan suurta luottamusta Jumalaan. Marialle ennustettiin, että ”miekka on käyvä sydämesi läpi”, mutta siitä huolimatta hän uskalsi ottaa tehtävän vastaan.

11. Mistä olet intohimoisen innostunut tällä hetkellä?

Joulusta! Olemme leiponeet jo useamman pellillisen piparkakkuja. Illalla teemme lisää. Pian vaihdan jouluverhot ja juhlimme pikkujouluja. Joulukuusenkin kannamme sisälle yleensä itsenäisyyspäivän tienoilla mutta koristelun jätämme aattoon.