Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Lähetysseurassa vieraillut Rebekka Naatus: ”Piispoilla erikoinen tapa keskustella”

 

Vilkkaan keskustelun lähetystyöstä kolumnillaan herättänyt Rebekka Naatus arvioi Radio Deille piispojen keskustelutaitoja vieraillessaan Suomen Lähetysseurassa kuulemassa lähetysjärjestön selvitystä työstään.
– Jos piispalle esitetään kysymys lähetystyöstä ja hänelle tarjoutuu tilaisuus puhua itselleen tärkeästä asiasta, mutta hän käyttää tilaisuuden siihen, että hän pohtii minua, niin minusta se ei vaikuta kovin järkevältä.

Rebekka Naatuksen Kotimaa-lehteen kirjoittama kolumi on käynnistänyt kirkon sisällä vilkkaan lähetystyötä koskevan keskustelun, johon ovat osallistuneet niin lähetysjärjestöt, piispat kuin maallikotkin.

Mikä oli keskeisin vaikutin, miksi halusit kirkon nykyistä lähetystyön mallia kritisoivan kolumnin kirjoittaa, Rebekka Naatus?

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Lähetystyöstä on keskusteltu kirkossa paljon ja halusin tuoda siihen vielä uuden näkökulman. Kirkossahan on lähinnä keskusteltu erilaisista lähetysjärjestöistä ja niiden rahoituksesta, kommentoi Naatus kolumniaan Radio Deille Suomen Lähetyseurassa.

Lähetysseuraan Naatuksen oli kutsunut lähetysjärjestön viestintäjohtaja Eeva Kemppi-Repo, joka kertoi kutsun tarkoituksena olleen selvittää, miksi Naatus on päätynyt kolumnissaan esittämiinsä näkemyksiin.

– Minua kiinnostaa kehitysyhteistyö ja ylipäänsä kirkon ulkomaantyö. Lähetystyö ja lähetysjärjestöjen tekemä työ on yksi osa sitä, ja tästä kokonaisuudesta on hyvä keskustella. Halusin ottaa keskusteluun osaa tuolla kolumnilla, selvittää Naatus.

Rebekka Naatuksen kolumnin keskeinen teesi on, että lähetyskentillä voidaan kysyvälle viestiä myös sanoin Jumalasta, mutta ”Sanan tyrkyttäminen on ehdollistavaa rakkautta. Syntiä.” Naatuksen mukaan lähetyskentillä tulisi ennen kaikkea ”tarjota toisillemme suojaa, ruokaa ja lämpöä.”

Tyrkytetäänkö sanaa lähetyskentillä väärällä tavalla?

– En ole käynyt lähetyskentillä enkä ole sitä väittänytkään. Jokainen yksilö toimii tietysti omalla laillaan. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että varmasti suurin osa lähetystyöntekijöistä tekee erittäin tärkeää ja hyvää työtä, siitä ei ole kysymys. Halusin nostaa periaatteelliselle tasolle tämän keskustelun ja nostaa esille lähetystyön ja julistuksen välisen suhteen.

– Lähtökohta pitää olla se, että niin kauan kuin on olemassa yksikin nälkäinen ihminen, niin se on aina ensisijaista.

Halusitko provosoida ja herättää sillä keskustelua?

– Aina kun kirjoitan jotain, niin yritän olla ajattelematta sitä, minkälaisen kohun se aikaansaa tai aiheuttaako se ylipäänsä mitään kohua. Lähtökohtani aina on se, että kirjoitan sellaisista aiheista, jotka minua kiinnostavat. Minusta on hienoa, jos siitä seuraa keskustelu, mutta päämäärä ei kuitenkaan ole se, että yritän saada kohua aikaiseksi.

– Fanaattisuus, joka joistakin puheenvuoroista tulee esiin, yllättää. Ikään kuin ei olisi totuttu siihen, että tätäkin aihetta voi pohtia uudella tavalla. Tuli tunne, että aihe on jollakin tavalla tabu. Ja tabuhan herättää kiihkeitä reaktioita.

Jäikö sellainen olo, että sanoit kirkossa sellaista, jota ei olisi pitänyt sanoa?

Kyllä monet ovat sanoneet sillä tavalla.

”Ymmärrän piispan tunneraktion”

Tampereen piispa Matti Repo otti osaa keskusteluun facebook-sivuillaan, jossa hän kävi ajatustenvaihtoa Naatuksen kanssa. Naatuksen mukaan Repo arvioi kommenteissaan kolumnistin Jumala-suhteen ja oppikäsityksen vaikuttaneen kolumin sisältöön. Tampereen piispa kuitenkin tarkensi arvioineensa teologina vain sitä, mitä kirjoittajan kolumnikirjoitus sisältää:

”Olen pahoillani, jos olen aiheuttanut Sinussa suuttumusta. Mutta kuten huomaat, en ole kirjoittanut sanaakaan kolumnisteista persoonina vaan ainoastaan heidän teksteistään. Olet oikeassa siinä, ettei kysymys kirjoittajien Jumala-suhteesta kuulu nettiin vaan sielunhoitoon.”

”Olen lukenut, mitä teksteissä lausutaan lähetyksestä tai ekumeniasta sekä arvioinut teologina, mitä niissä väitetään kirkosta ja pohtinut, millainen käsitys Jumalasta heijastuu tekstien kirkkokäsityksessä; tai ainakin, miten tällaisessa kirkkokäsityksessä näkyy se, mitä kirkossa Jumalasta uskotaan. Se on aivan eri asia kuin koettaa arvioida ihmisen suhdetta Jumalaan tai yrittää päätellä jotain hänen mielentilastaan tai motiiveistaan.”

Oulun piispa Samul Salmi otti kantaa Naatuksen kolumniin Kotimaa24:n verkkosivuilla:

”Kolumnin murrosikäinen ote viittasi kuitenkin siihen, että suosittelisin jatkossa Nuorten aikuisten palstan tai Rippikoulunuorten palstan avaamista Kotimaan sivuille. Näin kolumnin konteksti näyttäisi luontevammalta keskustelupohjalta”.

 Rebekka Naatus, millaisia keskustelijoita piispat ovat olleet?

– Se miksi reagoin Matti Revon Facebook-kommenttiin, johtui siitä, että periaatteellisesti olen sitä mieltä, että toisten ihmisten Jumala-suhdetta ei pidä sekoittaa asiakeskusteluun, ja minusta hän vihjaili siihen suuntaan.

– Samuel Salmen kommenttien sisältöpuoleen en ota kantaa. Mutta sen vihjaaminen, että tapani keskustella olisi huono tai ”rippikouluaikäinen”, on mielestäni erikoinen väite piispalta. Toisaalta jos hän tarkoitti vain loukata minua, niin sekin on myös hyvin erikoista.

– Jos piispalle esitetään kysymys lähetystyöstä ja hänelle tarjoutuu tilaisuus puhua itselleen tärkeästä asiasta, mutta hän käyttää tilaisuuden siihen, että hän pohtii minua, niin minusta se ei vaikuta kovin järkevältä. Ymmärrän toki myös piispa Samuel Salmen tunnereaktion. Hän oli selvästi järkyttynyt ja siinä mielessä kyllä ymmärrän häntä.

Mistä nyt pitäisi puhua, kun keskustelu lähetystyöstä varmasti kirkossa jatkuu?

– Minun mielestäni siitä, mikä on kehitysyhteistyön ja julistuksen välinen suhde meidän ulkomaantoiminnassa.

Radio Dein suorassa Viikon debatissa keskustellaan siitä, miten lähetystyötä tulisi tehdä. Debatisteina Suomen Lähetysseuran viestintäjohtaja Eeva Kemppi-Repo ja kriittinen lähetysajattelija Marjaana Toiviainen. Lähetyksessä myös Rebekka Naatuksen haastattelu. Suora lähetys keskiviikkona 23.1. klo 9-10, uusinta klo 13-14 ja sunnuntaina 27.1. klo 20-21. Kuultavissa myös Radio Dein ohjelma-arkistosta.

Lue myös: ”Piispa Repo Naatuksen kolumnista: Teologisesti ohut käsitys kirkosta”

”Rebekka Naatus kävi Lähetysseurassa”

Piispa Matti Revon Facebook-sivujen keskustelu

 
Dei, Viikon debatti, artikkeliban. (2/2) 14.9.- MJa