Kylväjä-studio polkaistiin toimiston aulaan – ”Työnteon moodissamme ideasta toteutukseen on yhä lyhyempi matka”

 

– Tämä työyhteisö yllättää! Meillä on moneen asiaan vahva ammattitaito, ja samaan aikaan teemme monia asioita ensimmäistä kertaa. Se on jännittävä ja inspiroiva yhdistelmä, lähetysjohtaja Taneli Skyttä hehkuttaa Kylväjän toimiston alulassa, joka muutettiin studioksi. KUVA: Jussi Valkeajoki.

Haasteet ja kriisit voivat olla käännekohtia, jotka tuovat parhaat puolemme esiin. Koronaepidemian myötä Kylväjän työyhteisössä heräsi uutta luovaa toimintaa.

– Työnteon moodimme on muodostunut sellaiseksi, että käytävillä ja kahvipöydässä syntyneistä ideoista toteutukseen on yhä lyhyempi matka. Se tuntuu entistä oikeammalta ja relavantimmalta tavalta tehdä töitä vaikeasti ennustettavassa maailmassa. Yhteinen suunta ja tahtotila ovat tosi selkeitä, mikä mahdollistaa keskittymisen olennaiseen –  ja samalla luovuuden kukoistamisen, Taneli Skyttä kuvaa.

Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysjohtaja istahtaa mukavasti vihrealle tuolille kirkkaiden valojen loisteesessa.  Kun Kylväjän toimisto hiljeni maaliskuussa työntekijöiden siirryttyä etätöihin koronan vuoksi annettujen toiminta-ohjeiden mukaisesti, uusi tilanne nähtiin mahdollisuutena ja toimiston aula muutettiin studioksi.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.
Studiotiimistä kuvaan ehtivät istahtaa: Petri Javanainen, Mari Turunen, Hanna Räsänen, Taneli Skyttä ja Jussi Valkeajoki. KUVA: Jussi Valkeajoki.

 

Kehittämispäällikkö Hanna Räsäselle studion rakentuminen on ollut ihmeellinen prosessi.

– Kolme viikkoa sitten talousjohtajamme Petri Javanainen  kertoi toimiston työntekijöille Päivi Eshelmanille , Outi Särkelälle ja Nina Härmälle, että aulastamme aletaan tehdä studiota. Tulin itse paikalle vain varttia myöhemmin ja aloitin työt. Siinä välissä toimiston työtoverit olivat ehtineet sopeutua ajatukseen ja olivat auttamassa minua aulan tyhjennyksessä. Työtovereilla on ollut käsittämätön valmius toimia uudella tavalla.

Kun tuli aika ratkaista sisustuksen kysymyksiä, Hanna Räsänen tiesi heti kenelle soittaa.

– Pitkäaikainen lähettimme Anne Gröhn  on esteetikko ja sisustaja. Yhdessä haimme kalusteita studioon muun muassa kierrätyksestä. Oli helppo etsiä tyyliin sopivaa kynttilänjalkaa ja oikean väristä kukkaa, kun tiesi mitä etsiä. Ilman Annea tätä tasapainoista kokonaisuutta ei olisi syntynyt.

Talousjohtajan erilainen työpäivä. Petri Javanainen tarkkailee ääntä. KUVA: Jussi Valkeajoki.

 

Studion teknisten ratkaisujen kehittämisen äärellä Räsänen on hämmästellyt kollegoista löytyvää potentiaalia. Lisäksi mukaan kutsuttiin pitkäaikainen yhteistyökumppani Kuvaustuotanto Jussi Valkeajoki.

– Koronaepidemian myötä meissä on työyhteisönä herännyt uutta luovaa toimintaa, ja studio on siitä vain yksi esimerkki. Haasteet ja kriisit voivat olla käännekohtia, jotka tuovat parhaat puolemme esiin. Toivomme, että tässä tilanteessa studiomme, kohtaamiset siellä tehtävän työn äärellä sekä sieltä maailmalle leviävät viestit ovat osa Jumalan suurta suunnitelmaa sytyttää kristityt tavoittamaan kaikki kansat evankeliumilla, Hanna Räsänen pohtii.

– Tämä työyhteisö yllättää minut jatkuvasti positiivisesti! Luulin jo tunteneeni kollegani, mutta jatkuvasti pukkaa uutta intoa ja osaamista esille. Meillä on moneen asiaan vahva ammattitaito, ja samaan aikaan teemme monia asioita ensimmäistä kertaa. Se on jännittävä ja inspiroiva yhdistelmä, Taneli Skyttä riemuitsee.

Mitä studiossa on kuvattu? Uutta materiaalia ladataan valmistumisen tahtiin Kylväjän YouTube-kanavalle, soittolistalle Studio.
17.-18.4. studiolla tuotetaan live-lähetyksenä webinaari Tien raivaajat – lähetys loppuun asti. Lisätiedot ja ilmoittautuminen 14.4. alla olevasta bannerista.

 
Kylvaja artikkelibanneri